Terästäytyykö Tapparan puolustus?

LIIGA / Ennakko
Kuopiossa lauantai-illan ottelun lähtökohdat ovat joukkueilla tyystin erilaiset. KalPan liigakauden avaus tuotti nollapelin ja kolme pistettä, Tapparan avaus nolla pistettä ja kahdeksan maalia omiin. Vierailijoiden puolustuspelissä onkin tapahduttava ryhtiliikettä.

Kuntokäyrät

Lauantai-illan kotijoukkue KalPa avasi liigakauden torstaina Jyväskylässä. Kilpipaitojen startti ei olisi juuri parempi voinut olla, sillä tuloksena oli tyylipuhdas 2-0-voitto. Tappara tahkosi oman kauden avauksensa perjantaina. Edes seitsemän tehtyä maalia eivät tuoneet kirvesrinnoille pistettäkään, sillä paikallisvastustaja Ilves iski yhden enemmän.

Molemmat joukkueet osallistuivat ennen kotimaisen sarjan alkua European Trophyyn. KalPa summasi itäisessä divisioonassa kahdeksasta pelistä kolme voittoa ja 12 pistettä. Tapparan saldo läntisessä divisioonassa oli vain yksi voitto ja viisi pistettä. Kumpikaan joukkue ei lunastanut paikkaa joulukuussa pelattavaan lopputurnaukseen.

Ratkaisun paikat

Reikäjuustoksi avauspelissä osoittautuneella Tapparan puolustuksella on lauantaina nopean revanssin paikka. Eikä kyse ole pelkästään puolustajista, vaan kaikkien viisikoiden toiminnasta. Paikallispelissä kirvesrintojen ryhmittymät olivat hajallaan, eikä tiiviistä oman pään pelistä ollut tietoakaan.

KalPan avaus oli täysin päinvastainen. Savolaisten voittopelissä joukkue puolusti yhtenäisesti ja piti jyväskyläläiset poissa parhaalta maalintekosektorilta. Kiinnostuksen kohde tuleekin olemaan se, pystyykö kankeasti esiintynyt Tappara puolustamaan yhtä tiiviisti kuin kotijoukkue.


Kauden avauksessa Ahosen apuna oli tiivis viisikkopuolustus.

Tiiviyden lisäksi tamperelaisten on karsittava virheiden määrää. Perjantaina kirvesrinnoille sattui lukuisia kiekonmenetyksiä ja pahoja merkkausvirheitä. KalPaa vastaan vastaaviin kömmähdyksiin ei ole varaa, vaikka viimeistely ei ole ollut kuopiolaisten terävin ase.

KalPa pyrkii antamaan kiekolliseen pelaajaan usein kovaakin painetta ja se tuotti tulosta Jyväskylässä. Tapparan pitääkin päästä omalta puolustusalueelta järjestelmällisesti ja organisoidusti hyökkäykseen, jotta tamperelaiset voivat unelmoida liigakauden avauspisteistä. Myös luistelussa vierailijoiden on haastettava liukkaasti liikkuva kotijoukkue.

Kokoonpanot

KalPa lähtee otteluun avauspelin miehistöllään. Poissa ovat loukkaantumisten vuoksi hyökkääjä Kalle Kerman sekä puolustaja Matti Koistinen. Lisäksi Sakari Salmisen kärsii viime kauden lopussa hankkimaansa pelikiellon viimeistä otteluaan.

Tapparalta sivussa on kapteeni Pekka Saravo. Myös jenkkihyökkääjä Jacob Cepis lienee vielä pois tositoimista. Maalilla aloittanee Juha Metsolan avauspelissä korvannut Jani Nieminen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Sami Kapanen 2 1 3
2.Matti Kuparinen 1 2 3
3.Tuomas Kiiskinen 1 1 2
4.Jukka Hentunen 2 0 2
5.Ossi Saarinen 0 1 1
Tappara M S P
1.Tuukka Mäntylä 1 3 4
2.Miikka Männikkö 0 3 3
3.Juha Leimu 1 1 2
4.Antti Erkinjuntti 1 1 2
5.Joey Tenute 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle