Siitä se lähtee

LIIGA / Ennakko
Tässä sitä taas ollaan. Käynnistämässä jyväskyläläistä SM-liigakautta 2011-12. Vastakkain JYPille asettuu rakas verivihollinen KalPa.

Kuntokäyrät

JYP pelasi tuloksellisesti erittäin kelvollisen harjoituskauden, kun se muun muassa kävi Sveitsissä voittamassa kovatasoisen kansainvälisen turnauksen. Kotona kaatui jo perinteiseen tapaan KHL:n maineikas AK Bars Kazan.

Kaksi viimeisintä harjoitusottelua eivät menneet enää aivan putkeen, kun vastaan luistelivat kotoisammat Pelicans ja Lukko. Mutta harjoituspeleistä ei pisteitä jaella. Tärkeintä on pelin yleisilme, joka JYPillä näyttäisi olevan kohtuullisella tolalla.

Myös KalPa voi olla tyytyväinen harjoitusotteluihinsa ainakin tuloksien valossa. Maalinteko on ollut kuitenkin vaikeaa, vaikka joukkue luo ison määrän maalipaikkoja. Kun Sakari Salminen ja Kalle Kerman ovat poissa avausottelusta, on KalPalla pula maalintekijöistä. Salminen on ainoa, joka heilutteli tosissaan verkkoja harjoitusotteluissa. Kerman on vastaavasti edelliskausien ykköspyssy.

Toisaalta puolustuspelaaminen on ollut savolaisilla kuosissaan heti alusta alkaen. Myös maalivahti Ari Ahonen on ollut hyvässä vireessä.

Ottelun ennakkosuosikkia on aivan turha arvailla, kun puhdasta vertailukohtaa ei ole olemassa. Kertoimet näyttäisivät aiheuttavan kiusauksen lyödä vetoa vierasvoiton puolesta. Paperilla JYP vie pienoisen voiton.

Ratkaisun paikat

JYPin päävalmentajana edelleen jatkava Risto Dufva on korostanut sitä, miten joukkueen pelityyli on saanut uusia nyansseja. Nähtyjen harjoitusotteluiden perusteella näyttäisikin todella siltä, että hurrikaanilaumalla on aikaisempaa enemmän taipumusta pyrkiä kontrolloimaan kiekkoa.

Tällä päivitetyllä pelityylillä haetaan sitä, ettei joukkue väsyisi kiekonriistoihin perustuneeseen taistelutyyliinsä. Näinhän kävi viime kevään pudotuspeleissä.

Uuden pelityylin omaksumisessa on aina riskinsä. Vielä se ei varmasti ole ainakaan jokaisen pelaajan luissa ja ytimissä. Toisaalta myöskään vastustaja ei voi olla enää varma, mitä JYPiä vastaan pelattaessa on odotettavissa.


Tuoreen maailmanmestarin lapa on valmiina.

Lienee niin, että liigan avauskierroksilla JYP ei tule juuri hyötymään muutoksistaan, mutta sarjan vanhetessa ja rutiinitason kasvaessa hyödyt konkretisoituvat paremmin – jos ovat konkretisoituakseen.

KalPassa puhaltavat uudet tuulet valmentajien muodossa, mutta ei niinkään pelityylin. Tuomas Tuokkola jatkaa Pekka Virran kiekkokontrollin linjoilla, mutta Tuokkola on tehnyt pelistä suoraviivaisempaa. Esimerkiksi kulmaväännöt eivät enää ole niin yleisiä. Kiekosta ei silti luovuta ilman tarkoitusta ja sitä pelataan välillä myös taaksepäin, mutta pelinrakentaminen on aiempaa nopeampaa.

Aivan samoin kuin JYPilläkin, kuopiolaisilla on ollut hieman vaikeuksia totutella uusiin vivahteisiin, mutta kauden edetessä asia korjaantunee.

Kokoonpanot

JYP lähtee kauteen terveellä rosterilla. JYP-Akatemian mukana keskiviikkona ovat pelanneet maalivahti Riku Helenius, hyökkääjät Antti Jaatinen ja Jonne Virtanen.

KalPalta puuttuu Kermanin ja Salmisen lisäksi jyväskyläläisillekin tuttu Matti Koistinen. Salmisen poissaolon syynä on edellisellä kaudella saatu pelikielto.

Muuta

Paljon latausta ilmassa

Kauden avauskamppailu on aina erityinen tapahtuma jo sinällään, mutta nyt erityislatausta tuovat monet yksittäisetkin seikat:

Ari-Pekka Siekkinen palaa Hippokselle, mutta tällä kertaa vastustajan puvussa.

Sami Kapanen nähdään jälleen jäällä. Samassa joukkueessa viilettää myös toinen suuri: Jukka Hentunen.

Tuomas Pihlman tekee toisen paluunsa hurrikaaninuttuun.

JYPin paidassa luistelee tuore maailmanmestari Antti Pihlström.

Tuskinpa JYPin markkinointiväen tarvitsee ottelutapahtumaa enää sen kummemmin hehkuttaakaan..

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
KalPa M S P
1.Matti Kuparinen 0 1 1
2.Jasse Ikonen 0 1 1
3.Joonas Riekkinen 0 1 1
4.Sami Kapanen 1 0 1
5.Jyri Junnila 1 0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle