Kumpi palaa voittojen tielle?

LIIGA / Ennakko
Huippukuntoinen kotijoukkue JYP kohtaa päävalmentajan vaihdon myötä kurssinsa nousuun kääntäneen HPK:n Hämeenlinnasta. Pystyvätkö kovavireiset ritarinutut kaapimaan arvokkaita sarjapisteitä matkaansa Jyväskylän Hippoksen hurrikaaninäyttämöltä?

Kuntokäyrät

Illan joukkueiden voittoputket katkesivat edellisellä ottelukierroksella lauantaina, kun kummatkin kokivat niukat tappiot vastustajilleen. Syöksyttäessä runkosarjan loppusuoralle molemmat ryhmät himoitsevat nyt takaisin voittojen tielle.

Jos on HPK hyvässä kevätvireessä, niin on myös kotijoukkue JYP. Hurrikaanipaidat ovat olleet joulutauon jälkeen liigan kovakuntoisin ryhmä.

JYP pelasi lauantaina Helsingissä – jo peräti kuukauden ajan tappiotta tahkonneita IFK:n petopaitoja vastaan – fyysisen ja korkeatasoisen kamppailun, jonka hävisi niukasti 2–3. Tuosta vierastappiosta huolimatta JYP on tulikuuma joukkue, eikä sitä nujerreta nykyvireessään helposti. Etenkin Hippoksella pelattaessa vastustajilla on yleensä hankalaa.

Tuore HPK:n päävalmentaja Timo Lehkonen on saanut joukkueensa suorittamiseen ryhtiä ja jämäkkyyttä. Ennen kaikkea hämeenlinnalaisten puolustuspeli on tiivistynyt huomattavasti Harri Rindellin valmennuksen aikaisesta. Lisäksi maalinsuulta ykköstorjujan paikan varmoilla otteillaan lunastanut Mika Järvinen, on ollut takuumiehenä HPK:n kuntokäyrän voimakkaalle nosteelle.


Torjuuko huippuvireinen Mika Järvinen HPK:lle sarjapisteitä myös Jyväskylästä?

Ritaripaidat ovat nyt Lehkosen alaisuudessa pelaamistaan kahdeksasta pelistä voittaneet viisi. Viidessä edellisessä ottelussa vastustaja on osunut Järvisen vartioimaan HPK-maaliin pelitilanteessa vain kuusi kertaa. Edellisessä ottelussa kotonaan Rinkelinmäellä Jokereita vastaan HPK joutui nöyrtymään tiukan taistelun jälkeen vasta voittolaukauskilpailussa.

Ratkaisun paikat

JYPin pääkäskijä Jyrki Aho on osoittautumassa mainioksi yhteishengen ja taistelumoraalin kehittäjäksi. Joukkuehengen rakentamisen ohella valmennusjohto on myös onnistunut tuomaan variaatioita kauden aikana JYPin kenttäpeliin. Hurrikaanista on tullut monipuolisempi pelinrakentamisen ja eritoten hyökkäyspelaamisen suhteen, mutta ei kuitenkaan tiukan viisikkopuolustuksen kustannuksella.

Parhaiten JYP-valmennus on onnistunut kauden aikana ylivoimapelin kehittämisessä, joka on liigan eliittiä koko kausi huomioiden. Hämeenlinnalaisten suuri haaste onkin pysytellä poissa Hippoksen hornankattilan jäähyaitiosta. HPK:n surullinen sijoitus vieraspelien alivoimatilastossa on viimeinen.

Kerho on kuitenkin jo pitkään ollut vaikea vastustaja JYPille, eikä kuluva kausi ole ollut poikkeus. Hämeenlinnalaiset ovat vieneet nimiinsä kolmesta keskinäisestä kamppailusta kaksi.

Edellisen kohtaamisen tammikuun puolivälissä Hämeenlinnassa JYP onnistui kampeamaan edukseen vahvalla puolustustaistelullaan ja voitti niukasti 1–2. Tuolloin tosin vielä Rindellin valmentama hämeenlinnalaisryhmä oli syvässä kriisissä, jonka negatiivinen vaikutus näkyi joukkueen ja yksilöiden pelisuorituksissa, sekä myös sarjasijoituksen pyllymäkenä.

Tällä kertaa JYPiä vastaan luistelee kuitenkin motivoitunut ja huippuvirinen HPK, jonka peli etenkin vieraskaukaloissa on kehittynyt täysin uudelle tasolle verrattuna tuskaisaan Rindellin aikaan. HPK ei suinkaan ole heittänyt toivoaan sarjataulukon "sääliplayoff"-viivan saavuttamisen suhteen, eikä nykyesityksillä syytä olekaan. Hämeenlinnalaisryhmä tulee Jyväskylään tekemään kaikkensa sarjapisteiden eteen, ja siksi hurrikaanijoukkueen latauksen on oltava tapissaan pystyäkseen vastaamaan vierailijoiden haasteeseen.


Timo Lehkonen on nostanut HPK:n jaloilleen.

HPK-koutsi Lehkonen on pienessä ajassa saanut ihmeitä aikaan joukkueen suorittamisessa ja tulostaululla. Joukkue noudattaa tunnollisesti Lehkosen yksinkertaista reagointipeliä, jossa koko viisikko pyrkii iskemään hyökkäyksiin nopeasti ja viisikkona myös puolustaa pelin virtausten mukaan.

Lehkosen pelisysteemi joutuu kuitenkin todelliseen testiin Hippoksella vauhdikkaasti liikkuvaa ja pelin rytmiä ohjailemaan pyrkivää fyysistä hurrikaaniryhmää vastaan. Etenkin Eric Perrinin johtama ketju, jossa laitahyökkääjinä pyyhältävät Jani Tuppurainen ja Harri Pesonen, on ollut hurjassa iskussa viime aikoina. Vaikea pideltävä on myös kuuden viikon sairauslomalta pirteän paluun kaukaloihin maaottelutauon jälkeen tehnyt liukas Sami Vatanen.

Kapteeni Juha-Pekka Hytösen puuttuminen ensimmäisen hyökkäysketjun keskeltä on JYPille kuitenkin merkittävä puute. Hytösen poissaolo tarkoittaa tasapainoisten hyökkäysketjujen hajoamista, ja pakolliset ketjumuutokset heikentävät erityisesti jyväskyläläisten hyökkäyspelin iskuvoimaa.

JYPilläkään ei HPK:n tapaan mitään syttymisvaikeuksia otteluun pitäisi olla, sillä hurrikaani taistelee yhä pudotuspelien kotietuun oikeuttavasta sijoituksesta.

Näiden ennakkoasetelmien, kuntokäyrien ja keskinäisten kohtaamisten lähihistorian perusteella, kamppailusta on odotettavissa niukkamaalinen vääntö. Hieman laadukkaamman pelaajamateriaalinsa ja kotiareenansa turvin JYP kuitenkin luistelee otteluun ennakkosuosikkina.

Kokoonpanot

JYPin kokoonpanoon palaavat hyökkääjä Turo Asplund ja puolustaja Mikko Viitanen. Lepovuoron saavat Olli Sipiläinen ja Yohann Auvitu. J-P Hytönen sairastelee yhä ja loukkaantuneiden listalla jatkaa vielä puolustaja Pavel Skrbek. Hytösen tuuraamista ykkösketjun keskellä jatkaa Petr Hubacek. Maalinsuulle JYP asettaa tähän otteluun Joni Myllykosken.

HPK:n loukkaantuneiden listalla jatkavat yhä Juuso Honka ja Tuukka Mäkelä. Kokoonpanosta puuttuvat lisäksi ainakin Kari Sihvonen ja Ville Hämäläinen. Mika Järvinen jatkaa maalinsuulla.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Éric Perrin 2 5 7
2.Sami Vatanen 3 4 7
3.Harri Pesonen 2 3 5
4.Jani Tuppurainen 3 2 5
5.Arto Laatikainen 2 2 4
HPK M S P
1.Jere Sallinen 1 2 3
2.Janne Laakkonen 1 1 2
3.Arsi Piispanen 0 2 2
4.Marko Luomala 1 1 2
5.Marko Tuulola 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle