Joko HPK:n peli alkaa kulkea?

LIIGA / Ennakko
Tiistaina Hippoksella nähdään vähitellen peliään kuntoon saaneen JYP:n ja häntäpäähän valuneen viime kauden pronssijoukkue HPK:n kohtaaminen. Sarjassa vähiten maaleja tehnyt hämeenlinnalaisjoukkue marssittaa tässä pelissä ensimmäistä kertaa jäälle uuden hankintansa, Mestiksen piste- ja maalipörssien tämänhetkisen ykkösmiehen Teemu Kuusiston.

Kestääkö JYP:n pelivire?

JYP on Kärppiä vastaan koetun mahalaskun jälkeen pelannut jo neljä tappiotonta ottelua. Kymmenen päästettyä maalia oululaisia vastaan ilmeisesti herätti puolustuksen, koska viimeisimmissä peleissä asenne on taas ollut pääosin sitä, mitä sen tämän tason peleissä tuleekin olla. Yksittäisiä nukahduksia on silti puolustuspäässä nähty etenkin pelien alussa, joten työsarkaa on edelleen.

Hyökkäys on tehnyt tasaista jälkeä koko kauden ajan niin tuloksellisesti kuin eri ketjujen saldoja tarkastellessa. Tasaisuus onkin JYP-joukkueen ehkä suurin valtti tällä hetkellä, kun pelin voi panoksellaan ratkaista mikä ketju tahansa. Tosin ihanteellisessa kuosissa ei hyökkäyskään vielä ole, sillä alisuorittajia tai toimimattomia ketjuja vielä on. Esimerkiksi Janne Hauhtosen ketju, jossa laidoilla pelasivat viime pelissä tshekit Tomas Chlubna ja Pavel Vostrak, ei ole löytänyt oikein yhteistä säveltä. Myös Eric Perrinin, Tuomo Jääskeläisen ja Harri Sillgrenin ketju on kärsinyt tehottomuudesta. Silti koostumukset ovat toimineet ainakin sen verran, että ne ovat pystyneet tekemään muutaman tärkeän maalin, kuten lauantaina pelin tasoitusmaalin.

Valmennus on tuskin ketjuja muuttanut voittopelien jälkeen, mutta jotain olisi tehtävä, jotta pahimpien alisuorittajien kuten Sillgrenin ja Vostrakin potentiaali saataisiin kaivettua esiin. Niin kauan kuin on pelejä on toivoakin – ehkä HPK:ta vastaan natsaa?

Onko HPK kriisissä?

Ehkä on turhan raflaavaa puhua vielä kriisistä, mutta tyytyväinen tuskin kukaan on HPK:n tähänastisiin otteisiin. Joukkue on tosin pystynyt kääntämään pari tiukkaa ottelua voitokseen loppuhetkillä, mutta vastaavasti liian monta voitettavissa olevaa peliä on hävitty omiin virheisiin.

HPK:n suurin ongelma löytyy hyökkäyksestä, joka on tehnyt koko liigassa vähiten maaleja. Tähän on toki looginen syykin, kun hyökkäyksen tärkein pelaaja Vladimir Vujtek lähti sopimuksestaan huolimatta NHL-jäille eikä tilalle tullut Jan Pardavy ole onnistunut millään muotoa. Mutta jäljelle jääneistä miehistäkään ei ole ollut samaan kuin menestyksekkäällä viime kaudella; esimerkiksi Antti Miettinen ja Tommi Santala ovat toistaiseksi painiskelleet tehottomuuden kourissa. Toisaalta molempien harjoituskautta ovat varjostaneet loukkaantumiset ja Santalan alkukautta vielä pelikielto, joten on turhan aikaista lähteä tekemään sen kummempia johtopäätöksiä näiden pelaajien nykyisestä tasosta. Tehoja heiltä kuitenkin kaivattaisiin, jotta HPK pystyisi edelliskausien veroiseen menestykseen.

Maalintekoon apua tuomaan hankittiin maanantaina Kiekko-Vantaan hyökkääjä Teemu Kuusisto. Kuusisto on 22-vuotias espoolaiskasvatti, joka on tehnyt Mestiksessä viime ja tällä kaudella hyvää jälkeä. Viime talvena Kuusisto saalisti 42 ottelussa 37 pistettä ja tällä kaudella 12 ottelussa jo 15 pistettä, joista yhdeksän maalia. HPK on ennenkin löytänyt huippumiehiä toiseksi ylimmältä sarjatasolta - tiistaina nähdään varmaankin jo merkkejä siitä, onko Kuusisto uusi Hentunen tai Pärssinen.

Tilanne sairastuvalla

JYP:ltä ovat sivussa Mikko Mäenpää ja Jari Korhonen sekä luultavasti myös Juha Pitkämäki. Viimeksi mainitun poissaolo merkitsee, että Ilves-pelissä tärkeitä koppeja ottanut Tero Leinonen saa edelleen yrittää heikon torjuntaprosenttinsa parantamista. HPK:lla ei näillä näkymin ole loukkaantumisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle