Kilpeläiselle jälleen kova vastus

LIIGA / Ennakko
Jokerit ja Pelicans kohtaavat tiistaina neljännen kerran tällä kaudella. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli jokerivahti Eero Kilpeläiselle viimeinen ennen kahden kuukauden pakkolepoa. Nyt Kilpeläinen on valmis haastamaan lahtelaisten Niko Hovisen kamppailuun liigan parhaan maalivahdin tittelistä.

Kuntokäyrät

Jokerit on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan äärimmäisen pienillä marginaaleilla. Torstaina Blues peittosi narripakan jatkoajalla, tiistaina KalPa haki pisteet Helsingistä 0–1-tuloksella.

Pelicansin kaksi edellistä ottelua taas ovat päättyneet maalin voittoihin. Tiistaina pussinokat hakivat pisteet Lappeenrannasta, torstaina kaatoivat kotonaan HPK:n.


Joukkueiden kahdessa edellisessä kohtaamisessa Pelicans on jäänyt jyrän alle.

Ratkaisun paikat

Eero Kilpeläinen palasi kahden kuukauden tauon jälkeen jokerimaalille tiistaina. Hän sai ensimmäisessä ottelussaan todeta Mikko Koskisen paremmakseen, vaikka päästi kiekon taakseen vain kerran.

Torstaina Kilpeläinen pääsee haastamaan toisen jättikokoisen huippumaalivahdin, kun toiseen päähän kaukaloa luistelee Niko Hovinen.

Hovisen ottelut entistä seuraansa vastaan eivät ole sujuneet tällä kaudella kovinkaan hyvin. Syyskuussa hän torjui 19 kertaa, kun lahtelaiset voittivat Jokerit jatkoajalla maalein 4–3, mutta joukkueiden toisessa kohtaamisessa Hovinen joutui tekemään tilaa Joonas Kuuselalle jo avauserässä.

Pelicans-vahti luisteli maaliltaan pois ennen ottelun päättymistä myös joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Lahdessa lokakuun lopussa. Tuolloin syynä tosin oli kahden maalin tappioasema, jota lahtelaiset yrittivät kiriä kiinni.

Pelicans on sarjan paras alivoimajoukkue, kun taas Jokerit on kyseisessä tilastossa sarjan alempaa keskikastia. Joukkueiden aikaisempien kohtaamisten ainoan ylivoimamaalin teki kuitenkin Jokerit heti kauden alussa. Sen jälkeen joukkueet ovat tuhrineet toisiaan vastaan yhteensä 22 ylivoimatilannetta.

Kokoonpanot

Jokerit jatkanee torstaina samalla kokoonpanolla, jolla se aloitti tiistain ottelun. Sivussa ovat siis loukkaantumisten vuoksi edelleen aivotärähdyksestä toipuva Frans Tuohimaa sekä Riku Hahl ja Semir Ben-Amor. Teemu Pulkkinen, Markus Hännikäinen, Alexander Ruuttu ja John Klingberg pelaavat torstaina nuorten MM-mitaleista Kanadassa.

Pelicansista loukkaantuneita ovat Marko Pöyhönen ja Max Wärn. Pekka Jormakka palasi kokoonpanoon tiistaina ja antoi heti kaksi maalisyöttöä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Janne Lahti 4 2 6
2.Tomi Mäki 1 3 4
3.Ilari Filppula 2 2 4
4.Ossi Väänänen 0 3 3
5.Teemu Pulkkinen 0 3 3
Pelicans M S P
1.Justin Hodgman 3 2 5
2.Ryan Lasch 3 2 5
3.Tero Koskiranta 3 2 5
4.Pekka Jormakka 0 3 3
5.Arttu Luttinen 0 3 3

» Lähetä palautetta toimitukselle