Kumman kurssi kääntyy Helsingissä?

LIIGA / Ennakko
Jokerit ja KalPa lähtevät torstain otteluun tuskaisista asetelmista, sillä kummankin joukkueen peli on sujunut viime aikoina mollivoittoisesti. Jokerit saa jalkeille kuukauden tauon jälkeen jälleen parhaan mahdollisen kokoonpanonsa. KalPan kokoonpano puolestaan on kokenut suuren myllerryksen tiistaisen tappion jälkeen.

Kuntokäyrät

Tiistaina huilannut Jokerit palaa maajoukkuetauolta vasta torstaina. Joukkue on siis päässyt HIFK:ta vastaan pelaamansa ulkoilmaottelun jälkeen harjoittelemaan lähes kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti.

KalPa aloitti viimeisen rypistyksensä ennen pudotuspelejä kotitappiolla Kärppiä vastaan. 2-3-tappiolukemat mairittelevat kuopiolaisia, sillä peli oli selvä jo toisen erän puolessa välissä, kun vierailijat menivät 3-0-johtoon.

Ratkaisun paikat

Sarjakärki KalPan paluu tauolta ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, ja joukkueen valmistautuminen Kärpät-otteluun oli selvästi epäonnistunut. Kaikkien pelaajien fokus ei ollut vielä täysin takaisin kaukalossa ja asioista suoriuduttiin puolivaloilla. Kuopiolaisten valmennus reagoi huonoon asenteeseen välittömästi, sillä Kärppiä vastaan flegmaattisesti pelanneet tehomiehet Sakari Salminen ja Kalle Kerman eivät ole torstaina kokoonpanossa.

Kuopiolaisilla on ollut pidemmän aikaa vaikeuksia vahvasti keskialuetta tukkivia joukkueita vastaan. Vauhti on helposti tyssännyt siniviivojen väliin ja kulmapelistä on tullut tuloksetonta puurtamista. Tähän seikkaan Jokerien pitäisi pystyä torstaina iskemään, sillä joukkue pelaa pitkästä aikaa vahvimmalla mahdollisella kokoonpanollaan, jolloin kahden puolustavan kentän tehtävä on hyydyttää vastustajan hyökkäyskalusto totaalisesti.


Edellisessä ottelussa Jokerit oli askeleen KalPaa jäljessä. Onko asetelma kääntynyt?

Jokerit pääsee otteluun myös paremmin levänneenä ja harjoitelleena. Lähes kahden viikon harjoitusjakson aikana helsinkiläiset ovat harjoitelleet todella fyysisesti ja luoneet lopulliset pohjat kevään peleille. Kotijoukkueen tulisi kaiken järjen mukaan siis pysyä kuopiolaisten vauhdissa myös jalalla, etenkin kun KalPan alkukauden ylivertainen liike on tasaantunut huomattavasti kauden edetessä.

Kotijoukkue on alkuvuoden heikkojen otteiden takia vajonnut jo suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle. Periaatteessa helsinkiläisellä on kuitenkin edelleen mahdollisuus taistella vaikka kotiedusta, mutta se vaatisi pidempää voittoputkea. KalPa puolestaan on huonojen otteidensa takia jopa menettämässä runkosarjan voiton, ellei suunta käänny hyvin nopeasti.

Molemmat joukkueet tarvitsevat voittoa kipeästi, jotta laivan suunta saataisiin käännettyä ennen kohta alkavia pudotuspelejä. Torstain ottelu siis antaa toiselle lähtölaukauksen loppukevään rutistukselle, mutta samalla se myös vie toisen joukkueen laivaa yhä syvemmälle.

Kokoonpanot

Jokerit pääsee reilun kuukauden tauon jälkeen pelaamaan jälleen parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Sivussa on enää koko kauden huilannut Semir Ben-Amor, jonka paluusta ei ole vieläkään tarkkaa tietoa. Loukkaantumisista kärsinyt Ilari Filppula palaa ykkösketjun keskelle. Alle 18-vuotiaiden harjoitusturnauksessa tuhoa kylvänyt Teuvo Teräväinen on sivussa kuumeen vuoksi.

Katsomossa istuu Markus Nordlund, jonka peliaika on pudonnut dramaattisesti Ross Lupaschukin ja Josef Boumediennen tulon myötä.

Kuopiolaisten kokoonpano on kokenut suuren myllerryksen sitten tiistaisen Kärpät-tappion. Tiistaina löysäilleet Salminen ja Kerman ovat siis poissa kokoonpanosta, ja heidän tilalleen nousevat tiistaina huilanneet Tommi Jokinen ja Ossi Saarinen. Salmisen huilatessa Kuparisen rinnalle on rakennuttu uusi ykkösketju, kun porilaisen laidoille istutetaan Sami Kapanen ja Jyri Junnilla.

KalPan poissaolijoina jatkavat myös loukkaantuneet Ryan Lannon ja Henri Laurila. Myös Simo-Pekka Riikola lienee edelleen sivussa, vaikka puolustajan piti palata jo tiistaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Ben Eaves 0 4 4
2.Jarkko Ruutu 3 1 4
3.Jani Rita 2 2 4
4.Nichlas Hardt 2 1 3
5.Teemu Eronen 1 1 2
KalPa M S P
1.Ryan Glenn 1 3 4
2.Marko Kauppinen 1 3 4
3.Sakari Salminen 2 1 3
4.Matti Kuparinen 0 2 2
5.Jasse Ikonen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle