Mahdoton tehtävä?

LIIGA / Ennakko
Tiistaina tulee täyteen yli kuukausi Ilveksen ensimmäisestä ja samalla ainoasta kotivoitosta runkosarjassa. Samaan aikaan KalPa on hilannut itsensä sarjakärkeen ja muun muassa kerännyt vieraspeleistä 2,17 pistettä ottelua kohden. Lähtökohdat ovat lohduttomat kotijoukkueelle, mutta kaikki putket katkeavat joskus.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Ilves on ajautunut toivottoman tuntuiseen tilanteeseen. Valmennuskaksikko Juha Pajuoja ja Raimo Helminen eivät ole saaneet kurssia käännetyksi, vaan takana on 11 ottelun putki, josta taskuun on jäänyt kolme sarjapistettä. On sanomattakin selvää, että sama tahti ei voi jatkua.

Päävalmentaja Pajuoja on tukalassa paikassa. Kukaan ei uskonut kaudesta tulevan pelkkää riemujuhlaa, mutta kannattajien ja ennen kaikkea joukkueen sisäiset tavoitteet olivat varmasti ihan muualla kuin jumbopaikan välttämisessä. Lauantain HPK-tappio oli kova isku, joka pudotti joukkueen ensimmäistä kertaa tällä kaudella viimeiselle sijalle. Tällaisessa tilanteessa päävalmentajan paikka on tuulinen, vakuutellaan sitten, mitä vakuutellaan.

Vierailija KalPa nousi lauantain TPS-voitollaan sarjataulukon piikkipaikalle. Voittoputki on venynyt jo viiden ottelun mittaiseksi ja vain kerran tällä kaudella KalPa on jäänyt ottelussa kokonaan pisteittä. Pelikohtainen pistekeskiarvokin on hurja, sillä kuopiolaiset ovat keränneet keskimäärin lähes kaksi ja puoli pistettä ottelua kohden.


Pajuojan Ilves on ajautunut syöksykierteeseen.
Daniel Cfir Levi - http://daniellevi.fi/

Ratkaisun paikat

Toisen joukkueen ollessa sarjan ensimmäinen ja toisen viimeinen, voidaan todeta, että KalPa on ennakkoon Ilvestä edellä jokaisella osa-alueella. Ennen tätä kautta jääkiekkoväelle suhteellisen tuntematon Tuomas Tuokkola sai vaativan haasteen hypätessään Pekka Virran saappaisiin. Harjoituskaudella homma vielä tökki, mutta runkosarjassa kaikki on sujunut paremmin kuin edes kuopiolaiset uskalsivat odottaa. Pelitapaa ei ole lähdetty kokonaan muuttamaan, mutta otteissa on näkynyt viime kausia enemmän tervetullutta suoraviivaisuutta.

Hyökkäyspäässä tahtipuikkoa ovat heiluttaneet muun muassa Matti Kuparinen (5+10) ja Tuomas Kiiskinen (4+10). Maalinteko ei muutenkaan ole KalPalla tuottanut tuskaa, sillä 12 ottelussa maaleja on syntynyt 43, joka tarkoittaa yli kolmea ja puolta maalia ottelua kohden. Vielä, kun puolustuspää maalivahti Ari Ahosen johdolla on vuotanut vähiten koko liigasta, näyttää KalPan tilasto pelottavan hyvältä.

Ilveksellä ongelmakohtia riittää, mutta suurin murheenkryyni on löytynyt maalinteosta – tai tässä tapauksessa tekemättömyydestä. Kapea hyökkäysmateriaali on osoittautumassa kohtalokkaaksi, sillä kaiken kaikkiaan hyökkäyspelaaminen on ollut pehmeää ja muun muassa maalinedustan kaksinkamppailuista voittoja ei tule.

– Meidän hyökkääjien työmäärä ei tällä hetkellä ole riittävä. Meidän pelaaminen on mennyt parempaan suuntaan, mutta hyökkääjiltä tarvitaan paljon suurempi panos. Tuolla työmäärällä me emme yksinkertaisesti pääse hyville maalipaikoille, Pajuoja kritisoi hyökkääjien esityksiä Hämeenlinnassa.

Kokoonpanot

Ilvekseltä varmuudella poissa ovat Joonas Rask ja Teemu Kesä. Lisäksi Toni Rajala on joutunut jättämään viime ottelut väliin saatuaan kovan laukauksen nilkkaansa. Maalivahti Miika Wiikmankaan ei ollut pelikuntoinen viikonlopun otteluissa.

KalPan suurin poissaolija on ehdottomasti Sami Kapanen. Puolustaja Jussi Timonen on kuntoutumassa, mutta tiistain pelikunnosta ei vielä ole tietoa. Tommi Jokinen sai HIFK-ottelussa ylävartalovamman ja on suurella todennäköisyydellä sivussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Ville Koistinen 2 1 3
2.Antti Kangasniemi 0 2 2
3.Ryan Glenn 0 1 1
4.Jyrki Jokipakka 0 1 1
5.Matias Myttynen 0 1 1
KalPa M S P
1.Tuomas Kiiskinen 2 7 9
2.Sakari Salminen 4 2 6
3.Matti Kuparinen 1 4 5
4.Jyri Junnila 0 4 4
5.Matti Koistinen 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle