Muriseeko Ilves taas?

LIIGA / Ennakko
Ja näyttääkö tamperelaisjoukkue pedon kynnet Lappeenrannan tavoin myös kotikaukalossaan? Vai jatkaako kotikissan tasolle alkukaudesta vajonnut kotijoukkue naukumistaan ja antaa kiltisti illan pistepotin Kärppien matkaan.

Kuntokäyrät

SM-liigan heikosti aloittanut Ilves pääsi nauttimaan viime kierroksella voittamisen harvinaista herkkua. Upea oli joukkueen nousu 4-0-tappioasemasta jatkoaikavoittoon, vaikka totuuden nimessä onkin tunnustettava, että kovin helposti joukkue päästi SaiPan ensimmäisessä erässä neljän maalin johtoon. Jatkoaikavoitto toi kaksi tärkeää pistettä, mutta niistä huolimatta tamperelaisjoukkue on yhä edelleen karsintauhan alla, lähinnä oleva joukkue, SaiPa, on kaksi ottelua vähemmän pelanneena Ilvestä kolme pistettä edellä.


Jatkuuko Mark Leen maaliputki tiistaina?
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Tiistai-illan vierasjoukkue, Kärpät, etenee pienehkössä voittoputkessa, sillä on takanaan viikon aikana voitot Ilveksestä sekä Jokereista kahdesti. Viimeksi joukkue on hävinnyt ennen maaottelutaukoa, kun HPK kävi kuittaamassa pisteet lukemin 1-2. SM-liigan kuntopuntarissa oululaiset ovat sijalla neljä ja ovat edenneet viimeisillä kierroksilla keskiarvolla 2,00 pistettä ottelua kohden.

Ratkaisun paikat

Joukkueiden puolustajat ovat kunnostautuneet maalitekijöinä. Tästä osoituksena ovat joukkueiden viikontakaisen kohtaamisen kärppämaalarit Ilkka Mikkola ja Oscar Eklund. Ja kun tuohon lisätään vielä sellaiset nimet, kuten Mikko Lehtonen ja Atte Ohtamaa, niin selvää on, että Ilves saa olla tarkkana omassa kenttäpäädyssään blokatessaan vierasjoukkueen puolustajien vetoja. Kärppien puolustuksen tulivoiman on saanut tuntea moni joukkue, viimeksi Jokerit Raksilassa. Tällöin kaksi Kärppien kolmesta maalista merkittiin puolustajien nimiin, ensimmäinen Ilkka Mikkolalle, kolmas Mikko Lehtoselle.

Ilveksen kohdalla nähtiin SaiPa-ottelussa maalinteon suhteen valonpilkahdus, kun ulkomaanapu Mark Lee onnistui kakkosketjun sentterinä kahdesti miltei tuplaten kauden maalisaldonsa. Niin ikään tuttuun tapaan ykkösen laidalla viilettänyt Masi Marjamäki onnistui hyvin. Ja jos ovat illan vierasjoukkueen puolustajat merkkauttaneet itseään pistepörssiin, niin samaa voi sanoa myös Ilveksen takalinjoista. Esimerkiksi SaiPaa vastaan maalihanoja aukoivat Jyrki Jokipakka ja Martti Järventie .

Tiistai-ilta ei liene yksinomaan maalintekijöiden ilta. Hyvin todennäköistä on, että maalivahtipeli nousee ratkaisevaan rooliin – näinhän on käynyt hyvin usein Ilveksen otteluissa. Tamperelaiskatsojien mielestä valitettavan usein Ilves on tehnyt vastustajansa maalivahdista ottelun sankarin. Toisaalta Ilves-vahtien otteet ovat ailahdelleet luvattoman paljon, viimeksi Lappeenrannassa joutui Miika Wiikman jäämään vaihtoaitioon ensimmäisellä erätauolla. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, kuka aloittaa Hakametsän kaukalon pohjoispäässä. Kärppämaalin suulle luistellee Jokereita vastaan nollapelin torjunut Tomi Karhunen .

Kokoonpanot

Jos sairastuvan listan pituus olisi meriitti menestykselle, niin Ilves olisi liigan huippua,sen kohdalla lista kun on pitkä. Poissa tiistaina ovat Jesse Niinimäki ja Matias Myttynen sekä puolustajat Ville Koistinen, Teemu Kesä ja Arto Tukio. Niin ikään Vesa Toskala jatkaa poissaolijoiden listalla.

Kärpät saanee Hakametsään jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanon.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Martti Järventie 1 4 5
2.Mark Lee 2 3 5
3.Joonas Rask 1 3 4
4.Masi Marjamäki 2 1 3
5.Matias Sointu 1 2 3
Kärpät M S P
1.Ivan Huml 3 1 4
2.Jari Viuhkola 0 4 4
3.Ilkka Mikkola 2 1 3
4.Kimmo Koskenkorva 1 2 3
5.Julius Junttila 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle