Jatkuvatko maalijuhlat Tampereella?

LIIGA / Ennakko
Lauantaina Ilveksen kotipeliavauksessa kohtaavat kaksi voitolla aloittanutta joukkuetta. HPK:n teurastuksen kohteena oli TPS 6-3 lukemin. Ilveksen maalikarkeloissa maalimäärä oli lähes tuplasti hurjempi, kun Tappara joutui taipumaan peräti 8-7.

Kuntokäyrät

Epätasaisin ottein harjoituskaudella esiintyneet Ilves ja HPK saivat avauskierroksilleen iloisen alun, sillä molemmat keräsivät heti kolme pistettä sarjataulukkoon. Huomionarvoista on, että yhteensä joukkueiden avauspeleissä syntyi 24 maalia, joka tarkoittaa 12 maalia ottelua kohden. Tällä perusteella tulevasta ottelusta voisi olettaa runsasmaalista kamppailua, mutta näin tuskin käy.

Hämeenlinnalaisten aloitus oli lupaava, sillä harjoituskauden ongelmat olivat vaihtuneet vauhtiin ja huolellisuuteen. Harjoituskauden kymmenestä kamppailustaan HPK onnistui voittamaan vain yhden varsinaisella peliajalla ja tuolloin vastassa oli juurikin Ilves. Kesän voittotilasto huomioiden avausvoitto TPS:stä olikin kultaakin arvokkaampi joukkueen itseluottamuksen kannalta.

Ilveksen ensimmäinen ottelu painuu varmasti monien mieleen ikiajoiksi. Tupsukorvat näyttivät karkaavan jo ensimmäisessä erässä, mutta monien vaiheiden jälkeen ottelu päättyi lukuisien sydänten tykytysten jälkeen vain yhden maalin erolla. Huomionarvoista on, että kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua Ilves johti jopa neljällä maalilla. Etukäteen vahvimmat osa-alueet, puolustus ja maalivahtipeli eivät siis todellakaan loistaneet.

Ratkaisun paikat

HPK pääsi avaamaan kautensa jo torstaina, kun taas Ilveksen palautumisaika viideltä iltapäivällä alkavaan otteluun on huomattavasti lyhyempi. Tässä onkin ennakkoon HPK:lla selvä iskun paikka. Vahvalla tempolla läpi pelin saattaisi olla mahdollista luistella Ilveksen avainpelaajilta niin sanotusti jalat alta.


Jaakko Pellinen ohitti yhdessä ottelussa jo viime kauden tehopisteensä.

Vierailijoiden ennakkoon kenties mielenkiintoisin nimi on tehoja ja kehuja ensimmäisessä ottelussa kerännyt Alex Leavitt. Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta tehty hankinta napautti heti ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Ykkössentterin tontti on kuitenkin juuri tällä hetkellä Arsi Piispasen. Marek Zagrapanin joutuessa sivuun loukkaantumisen vuoksi Piispanen käytti heti mahdollisuutensa ja saanee jatkaa Marko Luomalan ja Janne Laakkosen keskushyökkääjänä.

Ilvekseltä tehomiehinä ensimmäisessä pelissä esiin nousivat muun muassa tutut Jesse Niinimäki (0+4) ja Mark Lee (1+1). Mielenkiintoisin nimi oli kuitenkin hurjat kolme maalia ja yhden syöttöpisteen takonut Jaakko Pellinen. Masi Marjamäen pelikiellon vuoksi ykkösketjussa pelannut Pellinen käytti mahdollisuutensa ja onkin kiintoisaa nähdä, miten ketjut HPK:ta vastaan kootaan. Jonkin verran huolen aihetta antaa Niinimäen poistuminen pukukoppiin kesken Tappara-pelin kolmannen erän, mutta todennäköisesti kyseessä oli pelkkä varotoimi.

Maalivahtipeli antaa toki oman lisämausteensa otteluun. Ilveksen maalilla pelaa jo etukäteen sovitusti Vesa Toskala. Miika Wiikmanin kauhottua kiekkoa takaansa seitsemän kertaa, on selvää, että Toskalalla on nyt näytön paikka. Hämeenlinnalaisten maalilla Mika Järvinen onnistui Wiikmania paremmin omassa startissaan. Toinen maalivahti Mikko Tolvanen odottaa kuitenkin varmasti malttamattomana omaa vuoroaan.

Kokoonpanot

Kotijoukkueelta sairastupaa täyttää varmuudella vain käsivammaansa poteva Joonas Rask. Halutessaan Ilveksellä on mahdollisuus ottaa mukaan tuoretta voimaa Marjamäen lisäksi muun muassa Niko Peltolasta ja Jyrki Jokipakasta, jotka olivat ensimmäisessä ottelussa kokoonpanon ulkopuolella. Niinimäki jätti pelin kesken, mutta vamman vakavuudesta ei toistaiseksi ole varmuutta.

HPK:lta loukkaantuneiden listalla saattaa Zagrapanin lisäksi olla Jukka Laamanen, joka sai kovan laukauksen käteensä ja joutui jättämään TPS-ottelun kesken. Hämeenlinnalaisillakin löytyy tuoretta reserviä, sillä Tuukka Mäkelä oli ensimmäisestä ottelusta kokoonpanon ulkopuolella.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Jaakko Pellinen 3 1 4
2.Jesse Niinimäki 0 4 4
3.Matias Myttynen 2 1 3
4.Kai Kantola 1 2 3
5.Martti Järventie 1 1 2
HPK M S P
1.Alex Leavitt 2 1 3
2.Marko Luomala 1 1 2
3.Niko Nieminen 0 2 2
4.Scott Barney 1 1 2
5.Janne Laakkonen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle