Pelicans horjuttamaan HPK:n kotivirettä

LIIGA / Ennakko
Luokattomasti vieraissa esiintynyt Kerho on jo kahdesti pystynyt muuttamaan ilmeensä kotiotteluun. Tappioitta kotona pelannut ritariryhmä joutuu keskiviikkona kovaan testiin, kun korkealennossa liitelevät lahtelaiset saapuvat ryöstöretkelle.

Kuntokäyrät

Perjantaina hämeenlinnalaiset olivat kotonaan Kärppiä vastaan ajoittain pahassa pulassa, mutta pystyivät jatkoajalla voittoon. Päänahka oululaisista valoi uskoa lauantain koitokseen Ässiä vastaan. Pudotus oli voitetun kotiottelun jälkeen suuri, kun porilaiset takoivat kuusi osumaa ritariryhmän verkkoon ja pisteet jäivät Poriin. Kolmen vierasottelun jälkeen Kerhon maalisuhde vieraissa on murheellinen – kaksi tehtyä ja 15 päästettyä. Ottelu Pelicansia vastaan on edelleen erittäin tärkeä jo pelkästään itseluottamuksen kannalta.

Myös Pelicans pelasi viime viikolla ottelut peräkkäisinä päivinä. Vain kerran kuluneella kaudella hävinnyt lahtelaisryhmä käytti perjantaina sumeilematta hyväkseen JYPin sekasortoisen tilan. 1-3-voitolla täysi pistepotti matkasi Lahteen. Lauantaina pussileukojen käskyttäjä Kai Suikkanen otti makean kotivoiton entisestä seurastaan, kun TPS kaatui lukemin 4-2.


HPK yrittää jälleen pestä kasvonsa kotikoitokseen.

Ratkaisun paikat

Suurin kysymys on isäntien vire. HPK:n pelaaminen on ollut vieraissa melko sekaisin, joten on erittäin mielenkiintoista pystyykö valmennus jälleen kerran luisteluttamaan jäälle raikkaan kotijoukkueen. Kerhon ongelma pelaamisen suhteen on enemmänkin henkisellä puolella kuin pelillisellä. Kipsi vaivaa vieraissa, mutta kotona pelaa liikkuva, työteliäs ja ahnaasti karvaava kotijoukkue.

Mikäli isännät saavat luistimiinsa vaadittavaa potkua, on vierailijoilla hankala ilta tiedossa. Kotona Kerhon ilme on ollut ajoittain jopa yllättävän hyvä. Ihon alle tunkeutuva pelityyli kotiluolassa on tukenut sopivalla tavalla myös yksilöiden onnistumista. Ritareiden mahdollisuudet ovat puhtaasti kovassa työnteossa ja onnistuneessa maalivahtipelissä.

Lahtelaiset ovat olleet tasapainoinen ryhmä alkukaudella. Kerhoa vastaan tehokas hyökkäyspeli on avainasemassa. Se saattaa kuitenkin kuormittaa myös puolustusta, mikäli isännät pystyvät kääntämään peliä kuten aikaisemmissa kotiotteluissa.

Tuleva ottelu on mielenkiintoinen myös erikoistilannepelaamisen vuoksi. Lahtelaisten ylivoimapelaaminen on ollut vaarallista Ryan Laschin johdolla. Viimeksi TPS:aa vastaan pelikaaniryhmä naulasi ottelun lopullisesti ylivoimapelillään. Toisaalta Kerhon duunariosasto on pelannut kotiluolassa erinomaista alivoimaa kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Janne Kolehmaisen kipparoiman alivoimaryhmän onnistuminen on keskiviikkona elinehto.

Kokoonpanot

HPK päässee otteluun parhaalla kokoonpanollaan, joskin joukkueessa oltiin yllättävän vaitoinaisia tulevan ottelun kokoonpanosta. Pelaavan maalivahdin kohtalo päätetään valmennuksen mukaan vasta pelipäivänä.

Pelicansilta puuttuu kokoonpanosta nilkkavaivainen Matias Loppi. TPS-ottelun huilanneen Tommi Paakkolanvaaran pelaaminen on myös kysymysmerkki.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle