Louhen juhlat

LIIGA / Ennakko
Kerhon ja JYPin välinen taisto alkaa HPK-ikoni Jyrki Louhen paidan jäädyttämisellä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Hämeenlinnan Pallokerho saa vieraakseen juhlaotteluun sarjakärki JYPin. Ottelutapahtuman alussa HPK jäädyttää ikitaistelija Jyrki Louhen pelinumeron.

Kaikki alkukauden ottelunsa voittanut JYP on osoittanut vaarallisuutensa heti kauden alusta alkaen. 19 pistettä seitsemästä ottelusta ovat häivyttäneet viimeisetkin epäilykset uudistuneen jyväskyläläisryhmän iskukyvystä. Edellisessä ottelussa kaatui vahvan taistelun päätteeksi Porin Ässät.

Kun vieraiden rivejä täydentää avausottelunsa SM-liigassa pelaava NHL-apu Rich Peverley, ei HPK:lla ole varaa jäädä ihmettelemään toista ottelua peräjälkeen tähtien tuiketta ja torvien törinää.

-Vastassa on Suomen paras joukkue viime ja tällä kaudella. Meidän on päästävä takaisin omalle tasollemme ja pitää varmaan ylittääkin se, kommentoi ottelua HPK:n valmentaja Ari-Pekka Selin.

HPK on palannut juurilleen

Edellisessä kotiottelussaan TPS:ää hassutelleen HPK:n on sanottu palanneen tällä kaudella pelityylissään juurilleen. Vahva ottelun alku ratkaisi pelin jo avauserässä. Kotiotteluissa tahti on muutoinkin ollut vakuuttavaa Kerhon voitettua jokaisen tähänastisista otteluistaan.

Mitään uutta ei ollut tarjolla lauantaina Jokereitakaan vastaan, kun Kerho kävi vanhaan malliin notkahtamassa Ilmalassa selvin lukemin.

- Se jäi harmittamaan. Emme olleet lainkaan tasollamme. Nyt on kuitenkin uusi viikko ja kujeet, kommentoi HPK-hyökkääjä Tuomas Santavuori.

Louhen juhlat alkavat jo puoli tuntia ennen ottelun alkua. Miten paljon ylimääräiset kuviot vaikuttavat valmistautumiseen, jää nähtäväksi.

Huilaako Viitaluoma?

Kokoonpanot varmistuvat vasta ennen ottelua. HPK:n ykkössentteri Ville Viitaluoma on jättänyt harjoitukset väliin Helsingissä loukkaamansa niskan takia. Borna Rendulic ei ole vieläkään pelikuntoinen. Aleksi Laakso sen sijaan palannee kokoonpanoon.

Huomio kiinnittyy myös maalivahtivalintaan, kun kaikki kauden ottelut aloittanut Mikko Tolvanen vaihdettiin Jokerit-ottelussa Mika Järviseen. On oletettavaa, että Järvinen aloittaa jonkun tämän viikon peleistä.

JYPiltä sivussa ovat puolustajat Olli Malmivaara ja Yohann Auvitu sekä hyökkääjä Antti Jaatinen. Peverleyn tulon myötä yksi ulkomaalaispelaaja jää kokoonpanon ulkopuolelle

» Lähetä palautetta toimitukselle