Jatkuuko IFK:n vuoristorata?

LIIGA / Ennakko
Helsingin IFK ja Oulun Kärpät kohtaavat tiistaina Helsingin Jäähallissa. IFK on pelannut valtavan ailahtelevaisesti, eikä poissaoloista kärsivä Kärpätkään ole tämän vuoden puolella voittanut.

IFK teki sunnuntaina JYPiä vastaan sellaisen määrän amatöörimäisiä virheitä, että pistekin oli melkoinen onnistuminen. Pakisto on ollut pahasti yössä jo pidemmän aikaa, eikä siihen juuri apuja ole tullut hyökkääjiltäkään.

Kimmo Kuhta on vielä melkoisen keskenkuntoinen erilaisten loukkaantumisten jäljiltä, mutta viime ottelussa alkoi jo Kuhdankin luistin kulkea. Timo Pärssinen on myös alkanut löytää omaa vauhtiaan, vaikka ykkösketjun sentteri Tuomo Ruutu ei olekaan mukana ollut.

Ruutu ei ole mukana myöskään Kärppiä vastaan, sillä nuorten MM-kisoissa pronssille sijoittunut joukkue saapuu takaisin kotimaan kamaralle vasta tiistai-iltana.

Pohjoisen pojat

Kärpät eivät tätä vuotta hyvin aloittaneet, tosin vastassa ovat olleet kovakuntoinen HPK ja tappioputkensa katkaissut Tappara. Näin Kärppä-joukkue on onnistunut melkoisen hyvin pelaamaan ilman nuorten MM-kisojen pelaajiaan.

Loukkaantumiset vaivaavat Kärppiä ja toki myös nuorten MM-kisoissa olevat pelaavat ovat tiistaina poissa, kuten Tuomo Ruutukin IFK:lta. Kun tähän listaan lisätään pelikiellossa oleva Petr Tenkrat, niin Kärppien vielä pelissä olevat miehet saavat varmasti paljon vastuuta.

Miten käy?

Ottelusta tulee varmasti tiukka, eikä Kärpät tule antamaan mitään ilmaiseksi, vaikka sillä paljon poissaoloja onkin. Molemmilla joukkueilla on todella tiukka otteluohjelma menossa ja voittajan arvaaminen on pelkkää arpapeliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle