Hurrikaanin paluu

LIIGA / Ennakko
JYP on kärsinyt oman suruaikansa päävalmentaja Risto Dufvan lähdön jälkeen. Nyt on korkea aika palata kokoonpanoa vastaavalle tasolle, kun hurrikaanipaidat luistelevat HIFK:n vieraaksi.

Kuntokäyrät

Seitsemän ottelua, kahdeksan tehtyä maalia, kaksi pistettä. Kolme viime kautta runkosarjaa hallinneen JYPin alkukausi ei ole mennyt aivan pelikirjan mukaisesti. Maalinteko on tuottanut suurta tuskaa, vaikka peli onkin ajoittain hallussa. JYP on pelannut neljä ottelua ilman pisteitä, viimeisimpänä torstainen Ässät-kotitappio.


Kotona kulkee, vieraissa ei.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

HIFK sai nauttia kauden alla ennakkosuosikin asemastaan. Runkosarjan käynnistyttyä karu totuus paljastui: joukkueessa on paljon puutteita. Neljästä ottelusta kaksi kotivoittoa ja kaksi vierastappiota on ailahteleva alku hallitsevalle Suomen mestarille. Edellisessä ottelussaan HIFK otti KalPalta tyylipuhtaasti kuokkaan lukemin 1–4.

Ratkaisun paikat

JYPin miehistö on edelleen liigan kärkitasoa. Ongelma on mentaalipuolella. Löytääkö uusi päävalmentaja Jyrki Aho oman roolinsa, ja sitä kautta yhteisen sävelen joukkueen kanssa? Ässiä vastaan JYP oli hallitsevampi joukkue, mutta maalinteko tökki. Jyväskylän ylpeys janoaa kipeästi voittoa, joka antaisi rutkasti itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

HIFK:n terävimmän kärjen takana on edelleen sekavaa. Ykkösketjua lukuunottamatta kentällisiä on sekoitettu ja muokkailtu, mutta lopullista ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Petri Matikainen on hakenut ulkopuolista apua, kun uransa jo kertaalleen lopettanut hyökkääjä Erkki Rajamäki tekee paluun liigajäille HIFK-paidassa.

Sekä HIFK:lla että JYPillä on edellisistä otteluistaan paljon hampaankolossa, ja jäällä nähtäneenkin kaksi nälkäistä ja aggressiivista joukkuetta.

Kokoonpanot

HIFK:n maalivahti Juuso Riksman tekee todennäköisesti paluun tolppien väliin ja hyökkääjä Erkki Rajamäki palaa SM-liigaan yli vuoden tauon jälkeen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Ville Peltonen 5 5 10
2.Mikael Granlund 2 7 9
3.Kimmo Kuhta 3 5 8
4.Toni Söderholm 1 4 5
5.Mikko Kousa 2 2 4

» Lähetä palautetta toimitukselle