Ässät IFK:n kimppuun

LIIGA / Ennakko
IFK saa vastaansa Ässät Helsingin Jäähallissa ottelussa, joka päättää IFK:n tiukan otteluputken hetkeksi.

Ässät on pelannut nyt yhdeksän ottelua putkeen ilman voittoa. Vain yksi tasapeli on näistä otteluista saldona ja alkukauden komeetta onkin tullut tähdenlentona alas. Vertailun vuoksi IFK:lla on yhdeksästä viime pelistä neljä voittoa ja yksi tasapeli.

Ilves-pelistä parannettavaa

IFK ei torstaina juuri joutunut taistelemaan, vaan pystyi lähes kävelyvauhdilla pitämään pisteet kotiluolassaan.

Pärssinen-Ruutu-Kuhta-ketju on lunastanut paikkansa ykkösketjuna ja jatkanee samassa koostumuksessa myös lauantaina. Tämän ketjun jokainen mies on jaksanut taklata ja yrittää loppuun asti myös vaikeissa tilanteissa.

Pakkipareissa tuskin tapahtuu muutoksia, kaikki tuntuvat toimivan kohtalaisesti tällä hetkellä. Yli- tai alivoimaa ei päästy juuri Ilvestä vastaan kokeilemaan, joten sen nykykunnosta ei juuri pysty sanomaan. Tiistaina Oulussa molemmat osa-alueet toimivat kohtalaisesti, onnistuihan IFK tekemään jopa alivoimamaalin.

Poissa ottelusta ovat R-P Lehtonen, Kimmo Salminen ja tiistaina loukkaantunut Carlo Grünn.

Ässillä tuskien taivalta

Torstaina Ässät joutui taas taipumaan, kun HPK nousi tappioasemasta voittoon. Ässillä on IFK:n kaltaista ailahtelua ottelun sisällä, sillä tiistaina joukkue taas nousi Bluesia vastaan tasapeliin 1-4 tappioasemasta. Eli se, että ottelu olisi 60 minuuttia hallussa, on tällä hetkellä vain unelma.

Ässiltä poissa Steven Shirreffs, Timo Ahmaoja sekä Antti Boman. Varsinkin Shirreffisin poissaolo on Ässille paha isku.

Miten käy?

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Porissa IFK aloitti ottelun räväkästi, mutta Ässät taisteli loppuun asti. Pisteitä tuo taistelu ei kuitenkaan riittänyt porilaisille antamaan, vaan IFK voitti 4-5. Tasainen ottelu on tulossa tälläkin kertaa ja IFK:n on pelattava paljon paremmin kuin Ilvestä vastaan, jotta Ässät olisi lyötävissä.

Toivottavasti edessä on kahden perinteisesti kovaa taklaavan joukkueen näytös siitä, että liigassa voidaan edelleen pelata muutakin kuin kahvakiekkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle