Pata saa vieraita pohjoisesta

LIIGA / Ennakko
Tommi Taimi palaa jäälle Kärppiä vastaan.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ässät palaa kotiluolaan kahden tappiollisen vierasottelun jälkeen. Patapakka pyrkii katkaisemaan orastavan tappioputkensa erinomaisesti viime aikoina pelannutta kärppälaumaa vastaan.

Porilaiset aloittivat kauden erinomaisesti ja Pata hallitsi useimmiten otteluitaan, vaikka täyttä pistepottia ei aina kertynytkään. Ässien kannalta huolestuttavaa on kuitenkin ollut se, että joukkueen otteet ovat kauden edetessä heikentyneet. Viimeisissä otteluissa Ässät ei ole enää ollut hallitseva osapuoli, vaan on joutunut katselijan rooliin.

Kotijoukkueella ei ole ollut viime aikoina kuin yksi toimiva kokonaisuus. Porilaisten ketjukoostumuksista Jesse Joensuun, Stephen Dixonin ja Veli-Matti Savinaisen muodostama ketju on kyennyt toistuvasti viemään pelin vastustajan kenttäpuoliskolle. Muiden ketjujen peli on ollut viime aikoina sekavaa, kuten myös puolustajien avauspelaaminen.

Porilaisten kannalta hyvä uutinen on puolustaja Tommi Taimen paluu kokoonpanoon. Polvivamman vuoksi sivussa ollut puolustaja pelaa Kärppiä vastaan Miko Malkamäen pakkiparina, joten Jani Honkanen joutuu seuraamaan ottelua katsomon puolelta.

Sen sijaan Joel Armian pelaaminen on vielä kysymysmerkki. Porilaishyökkääjä joutui jättämään Lappeenrannassa Ässien edellisen ottelun kesken päähän tulleen tärähdyksen vuoksi. Mikäli Armia joutuu jättämään ottelun väliin, nousevat sekä Nico Aaltonen että Aki Juusela pelaavaan kokoonpanoon.

Kärpillä paha loukkaantumissuma

Oululaiset ovat olleet viime aikoina hyvässä vireessä. Ennen tiistain KalPa-ottelua Kärpät oli peräti neljän ottelun voittoputkessa. KalPaa vastaan Kärpät johti jo lukemin 3-1, mutta viimeisessä erässä oululaisten peli muuttui liian passiiviseksi, ja KalPa nousi nukkuvan oululaisjoukkueen ohi.

Vierasjoukkue kärsii tällä hetkellä pahasti loukkaantumisista. Joukkueen riveistä puuttuvat Jari Viuhkola, Tomas Plihal, Joonas Donskoi, Tomi Körkkö, John Norman, Juho Keränen sekä puolustaja Oscar Eklund. Loukkaantumisten vuoksi oululaiset ovat lainanneet joukkueeseen kahden ottelun ajaksi ässäkasvatti Antti Mäkilän.

Loukkaantumiset näkyivät juuri edellisen ottelun lopulla. Koska pelaajia ei ollut käytössä tarpeeksi, joutui Kärpät pelaamaan käytännössä kolmella ketjulla. Erityisesti joukkueen kärkihyökkääjät väsyivät ottelun lopulla, mikä oli osatekijänä Kärppien tappiossa. Jaksavatko oululaiset pelata porilaisia vastaan täydet 60 minuuttia, vai loppuuko joukkueelta bensa ennen pelin päättymistä?

Kärppien näkyvin hahmo alkukaudella on ollut ehdottomasti Juha-Pekka Haataja. SM-liigan pistepörssin kärjessä oleva oululaishyökkääjä ei ole jäänyt pisteittä yhdessäkään ottelussa ja 13 pelin jälkeen Haatajalla on koossa jo tehot 10+9. Myös Ivan Huml ja Kyle Turris ovat esittäneet hyviä otteita pelaamissaan otteluissa.

Seuraa Heitä

Tommi Taimi #33 |

Puolustaja

Puolustaja pelaa kauden ensimmäisen liigaottelunsa. Kuinka paljon paha loukkaantuminen on vaikuttanut otteisiin?

Antti Mäkilä #14 |

Oikea laitahyökkääjä

Ässäkasvatti pelaa Kärpissä kahden ottelun lainasopimuksella ja ryhtyy heti tositoimiin kasvattajajoukkuettaan vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle