Matkalla eri suuntiin

LIIGA / Ennakko
Ässät on tällä hetkellä tehokas, Kärpät hapuilee.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Runkosarjasta on jäljellä enää kaksi kierrosta, joten lauantai-iltana ovat tärkeät pisteet jaossa. Ennätyspitkässä voittoputkessa kulkeva Ässät tavoittelee jopa runkosarjan toista sijaa, kun samaan aikaan Kärpät pyrkii pysäyttämään syöksykierteensä.

Ässien voittokulku jatkui torstaina JYPiä vastaan. Samalla porilaisten voittoputki venyi peräti neljääntoista otteluun. Helpolla ei tämä voitto missään nimessä tullut, vaan taistelua täynnä ollut ottelu oli äärimmäisen tasainen. Pata oli myös ensimmäistä kertaa voittoputkensa aikana hetken aikaa tappiolla.

Porilaisten voittokulku näkyy kentällä oikeanlaisena rentoutena. Joukkue luottaa itseensä, minkä vuoksi jokaiselta hyökkäysketjulta voi odottaa tulosta. Kärkiketjut ovat kyenneet tekemään tulosta pelistä toiseen. Erityisesti koostumus Veli-Matti Savinainen - Mika Niemi - Joel Armia on osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Myös alemmat ketjut ovat onnistuneet roolissaan erinomaisesti, vaikka edellisessä ottelussa Sami Lähteenmäki joutui paikkaamaan sairastuvalle joutunutta Nico Aaltosta.

Ässien nousun perustana on ollut kuitenkin hyvä puolustuspeli. Patapaitojen koko puolustus on pelannut erinomaisesti, ja he ovat tehneet maalivahdin työn helpohkoksi. Myös hyökkääjät ovat hoitaneet omassa päässä oman tonttinsa moitteetta mukaan lukien nekin pelaajat, joita ei tunneta varsinaisesti erinomaisina oman pään pelaajina.

Viimeistään vastustajan hyökkäykset pysähtyvät tämän hetken parhaimpaan liigavahtiin, Antti Raantaan. Tällä hetkellä vastustajan hyökkääjille ohittamattomalta näyttävä maalivahti on päästänyt viimeisen kymmenen ottelun aikana vain yhdeksän maalia. Edellisen kerran Raanta on päästänyt enemmän kuin kaksi maalia tammikuun 29. päivä.

Pata on voittanut kaksi edellistä joukkueiden välistä vääntöä. Tammikuun alussa Ässät voitti numeroin 6-3 ottelussa, jossa yhdeksästä maalista huolimatta kukaan ei tehnyt yhtä maalia enempää. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Ässien voitto ratkesi jo ensimmäisen minuutin aikana tehtyihin kahteen osumaan.

Musertava tappioputki

Oululaiset saapuvat Poriin peräti viiden ottelun tappioputkessa. Pitkään SM-liigan kärkikahinoissa mukana ollut oululaisjoukkue on samalla romahtanut sarjataulukossa monta pykälää alaspäin. Kärpillä on vielä teoreettinen mahdollisuus päästä suoraan puolivälieriin, mutta tämän hetken vireellä vierasjoukkue joutuu vielä toden teolla taistelemaan Villi kortti -kierroksen kotiedusta.

Kärppien tilanne olisi lohdullisempi, mikäli jäällä peli kulkisi edes jotenkin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan juuri pudotuspelien alla oululaisten pelistä on kadonnut punainen lanka. Joukkue tekee kasoittain virheitä omalla puolustusalueellaan, eikä hyökkäyspelaaminenkaan ole pysynyt kasassa täyttä kuuttakymmentä minuuttia.

Maalipaikkoja oululaisryhmä on toki kyennyt luomaan, mutta maalinteko on ollut jo pitkän aikaa tuskaista. Näistä lähtökohdista katsottuna Porin pelissä on vastusta Kärpille enemmän kuin tarpeeksi. Nyt omien maalintekoon liittyvien ongelmien lisäksi tulisi päihittää vielä tiivis Ässien puolustus ja ohittaa huippuvireinen Raanta.

Vierasjoukkueen riveistä löytyy kuitenkin kaksi erittäin hyvin tällä kaudella Ässiä vastaan pelannutta hyökkääjää. Runkosarjan pistepörssin voittoa tavoitteleva Juha-Pekka Haataja on tehnyt Ässiä vastaan tehot 2+3. Vielä paremmin patapaitoja vastaan on onnistunut Ivan Huml. Hän on kerännyt Ässiä vastaan tällä kaudella peräti kahdeksan pistettä.

Kärppien kummatkin voitot Ässistä ovat aivan alkukaudelta. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa syyskuun puolivälissä Kärpät voitti Humlin ja Tomas Plihalin johdolla peräti 6-0. Kuukautta myöhemmin Kärpät nousi viimeisen kahden minuutin aikana tappioasemasta lopulta 4-3-voittoon. Tuon ottelun kaltaista venymistä oululaiset juuri tällä hetkellä tarvitsisivat.

Kärppien sairastupa näyttää melko tyhjältä. Poissa ovat vain Jari Viuhkola ja Ville Mäntymaa. Kokoonpanosta ei kuitenkaan ole tietoa ennen kuin vasta pelipäivänä.

Seuraa Heitä

Veli-Matti Savinainen #19 | Tappara

Laitahyökkääjä

JYP-pelissä hyökkääjä iski jälleen maalin. Hyökkääjä on tällä hetkellä yksi SM-liigan kuumimpia pelaajia.

Ivan Huml #71 | Pirati Chomutov

Laitahyökkääjä

Tšekkihyökkääjä on ollut Ässiä vastaan erittäin tehokas. Kärppien kultakypärä on tehnyt Ässiä vastaan tällä kaudella kahdeksan pistettä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Veli-Matti Savinainen 2 3 5
2.Joel Armia 3 1 4
3.Mika Niemi 0 3 3
4.Eero Elo 1 2 3
5.Miko Malkamäki 0 2 2
Kärpät M S P
1.Juha-Pekka Haataja 2 2 4
2.Oscar Eklund 1 2 3
3.Ivan Huml 0 3 3
4.Miikka Salomäki 2 1 3
5.Julius Junttila 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle