Kuuden joukkoon menijöitä?

LIIGA / Ennakko
Perjantaina Ässät saa vieraakseen Jokerit, joka nousi sarjataulukossa torstai-iltana Kärppien avittamana porilaisten ohi. Samalla Ässät putosi runkosarjan kuuden kärjen alapuolelle. Osat voivat vielä vaihtua, mikäli Jokerit ei ole toipunut edellispäivän pelistä ja isännät käyttävät sen hyödykseen.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Ässät ui syvissä vesissä. Viimeiset viisi peliä ovat kartuttaneet pistetiliä vain kahdella, kun Ässät voitti KalPan voittomaalikilpailussa edellisviikon torstaina. Toisaalta vastustajat ovat olleet haasteellisimmasta päästä. Mikäli tuleva Jokerit-ottelu lasketaan mukaan, Ässät on pelannut kaikki viime ottelunsa runkosarjan kuutta kärkijoukkuetta vastaan.

Jokerien tulokset ovat ailahdelleen ja osittain syy on ollut täydessä sairastuvassa. Joukkue on voittanut viimeisistä viidestä pelistä kolme, joista yhden jatkoajalla. Varsinaisella peliajalla Jokerit on kaatanut vain Pelicans. Tappiosta ei voi syyttää tehottomuutta, sillä Jokerit on tehnyt ottelussa vähemmän kuin neljä maalia viimeksi viime kuussa.

Ratkaisun paikat

Ennakkoasetelmissa vierailla on hienoinen yliote. Jokerit on jälleen saanut kasaan teoriassa parhaan kokoonpanonsa ja eilen se tuotti tulosta Kärppiä vastaan. Ässät sen sijaan vielä hapuilee parasta zaborskytonta ratkaisua kokoonpanoonsa.


Lahti pyrkii auttamaan joukkueensa kuuden joukkoon.

Jokerit pääsee jatkamaan siitä mihin eilen jäi, mutta toisaalta matka Poriin on pitkä, eikä lepoa juuri saa. Olennaista on se onnistuuko Jokerit pitämään kiinni samasta asenteesta, mitä nähtiin Kärppiä vastaan, vai ryhtyykö se jarruttelemaan ja pelaamaan puolustuksen kautta, vaikka tulivoimaa riittää.

Maalivahtipeli ei ole herättänyt hurrauksia kummassakaan leirissä. Kaudella aiemmin vahvoja otteita esittäneet Ässien Antti Raanta ja Jokerien Eero Kilpeläinen ovat haparoineet, mutta hyvänä päivänä molemmilla on potentiaalia sulkea vastustajan maalihanat.

Jokerien kalusto soveltuu tällä hetkellä paremmin Raannan kaatoon, sillä vierailla riittää maalintekijöitä. Mikäli Janne Lahti ja Teemu Pulkkinen löytävät kadonneen maalijyvän, jälki voi hiljentää Isomäen hallin. Ässiltä voittamiseen vaaditaan pelirohkeutta, huolellisuutta ja yrittelijäisyyttä. Uusien ratkaisijoiden pitää nousta esiin ja vanhojen täyttää odotukset.

Kokoonpanot

Ässien Aki Juusela on tällä hetkellä A-juniorien työllistämä. Tapio Sammalkangas on kokoonpanosta sivussa pelikiellon vuoksi kerättyään Lahdessa kolmannen merkinnän kymmenen minuutin rangaistustililleen. Tomas Zaborsky ei ole kokenut ihmeparantumista.

Lahti ja Ilari Filppula palasivat eilen sairauslomalta Jokerien vahvuuteen. Kokoonpanosta puuttunevat Antti-Jussi Niemi ja Semir Ben-Amor.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Joel Armia 3 3 6
2.Veli-Matti Savinainen 4 1 5
3.Stephen Dixon 0 4 4
4.Tuomas Santavuori 1 1 2
5.Mark Lee 2 0 2
Jokerit M S P
1.Ben Eaves 2 3 5
2.Nichlas Hardt 2 3 5
3.Markus Nordlund 2 3 5
4.Jarkko Ruutu 1 3 4
5.Josef Boumedienne 1 3 4

» Lähetä palautetta toimitukselle