Ässät jatkoi vahvoja otteitaan

LIIGA / Raportti
Organisaatiotaan Juhani Tammisella vahvistanut Porin Ässät sai torstaina vastaansa Tapparan Tampereelta. Viime otteluista mukavasti pisteitä kerännyt patapakka jatkoi samaan malliin myös tänään, kaataen vieraat niukasti 1-0.

Ottelun alku oli pienoista Tapparan hallintaa. Se olisi voinut paikoistaan viimeistellä useammankin maalin, mutta kuten monesti aikaisemminkin oli Scott Langkow erinomaisessa kunnossa. Mies venyi ajoittain todellisiin unelmapelastuksiin.

Ensimmäisen erän luonne kävi selväksi heti alussa. Vaikka peli aaltoilikin päästä päähän, loi Tappara erän vaarallisimmat tilanteet. Kotijoukkue sai kuitenkin loistavan tilaisuuden mennä johtoon viimeisellä minuutilla, kun se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Kiekko pyöri viimeisillä sekunneilla Mika Lehdon maalilla niin vaarallisesti, että hetken aikaa luultiin Ässien viimeistelleen osuman, videotarkastus kuitenkin osoitti ettei lätkä käynyt verkossa.

Korpisalo rankaisi nopeasti

Ässät siis lähti toiseen erään kahden miehen ylivoimalla. Joukkueen peli pyöri hienosti Tapparan päädyssä ja lopulta kiekko saatiin myös Lehdon ohitse. Oleg Sorokins ja Pasi Peltonen petasivat Jari Korpisalolle paikan maalin eteen, jota konkari ei jättänyt käyttämättä, vaan viimeisteli joukkueelleen ottelun ratkaisseen 1-0 osuman.

Muutoin ei toinen erä juurikaan poikennut ensimmäisestä. Molemmat joukkueet saivat mahdollisuuden pelata myös ylivoimaa, mutta huolimatta hyvistä paikoista ei lisämaaleja nähty.

Tappara painosti, Langkow loisti

Monelle tuli varmasti ennen päätöserää mieleen edellinen Tapparaa vastaan Porissa pelattu ottelu. Silloin vieraat onnistuivat kääntämään Ässien 1-0 johdon kolmannessa erässä maalin voittoksi. Kotiyleisön mieliksi niin ei käynyt tällä kertaa.

Huolimatta siitä ettei maaleja enää nähty, oli kolmas erä tamperelaisten kovaa painostusta. Joukkue painoi peliä jatkuvalla syötöllä Langkowin maalille, mutta tänään ei erinomaisesti pelannutta porilaisvahtia onnistuttu ohittamaan. Paljon Tapparan hallinasta päätöserässä kertovat torjuntatilastot: Langkow 24, Lehto 3.

Tappara yritti lopussa tasoitusta ilman maalivahtiakin, mutta maalia se ei onnistunut tekemään. Näin otti Ässät jälleen makean voiton, 1-0 numeroin.

Yhtä huutaa enää

Mika Toivola on onnistunut virittämään joukkueensa erinomaiseen vireeseen sinäänsä merkityksettömissä runkosarjan viimeisissä otteluissa. Porilaiset ovat onnistuneet ottamaan voiton mm. pudotuspeleihin haluavilta HIFK:lta ja Lukolta sekä tällä kertaa JYP:n kanssa viidennestä sijasta taistelleelta Tapparalta. Vähintäänkin kunnioitettava suoritus, panosten näyttäessä nollaa. Toki Ässillä on vielä mahdollisuus ohittaa SaiPa, mutta saavutuksena se on lähinnä kosmeettinen.

Merkittävästi eteenpäin tällä kaudella joka suhteessa mennyt Ässät esiintyy kotiyleisölleen viimeisen kerran sunnuntaina, kun Ilves saapuu Isomäkeen. Ottelu on varmasti vapautunutta kiekkoa, molempien joukkueiden valmistautuessa turhan aikaiseen kesälomaan. Ässät on kuitenkin viimeisissä otteluissaan osoittanut niin kovaa työmoraalia, että olisi hienoa jos hallille saapuisi viimeiseen näytökseen mahdollisimman suurilukuinen yleisö nauttimaan porilaisen kiekkokauden päättävästä pelistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle