JYP välieriin, mutta millä hinnalla?

LIIGA / Raportti
JYP marssi välieriin suoraan voitoin 4-0, kun hurrikaanipaidat kävivät hakemassa Porista 4-1-vierasvoiton. Ottelun kaava oli sama kuin koko ottelusarjassa: JYP käytti otsikkoaikansa, Ässät ei. Voitosta huolimatta jyväskyläläisleirissä on syytä huoleen, sillä tähtipakki Sami Vatanen jätti ottelun kesken.

Ottelun ratkaisu syntyi toisen erän loppupuoliskolla patapaitojen pelatessa alivoimaa. Ässien kanukkisentteri Stephen Dixon passitettiin katsomon puolelle korkean mailan vuoksi. Dixonin maila osui vahingossa Sami Vatasen silmäkulmaan, minkä vuoksi nuorukainen siirtyi paikattavaksi pukukoppien puolelle.

Hurrikaanipaidat käyttivät ylivoiman hyödykseen mestarillisesti, sillä jyväskyläläiset iskivät kolme osumaa Dixonin rangaistuksen aikana. Tärkeän 2-1-osuman iski toisen erän loppuhetkillä Eric Perrin, joka pitkän kiekon siirtelyn jälkeen sivalsi vierasjoukkueen johdossa erätauolle.

Kolmannen erän alussa patavahti Juha Järvenpää sohlasi kiekon Filip Riskalle, joka siirsi jyväskyläläiset jo kahden maalin etumatkalle. Lopullisen ratkaisun ottelulle niittasi Harri Pesonen, joka lirutti kiekon jo neljännen kerran ohi Järvenpään.

– Emme saaneet ottelulle parasta alkua, vaan Ässät tuli heti alussa kovaa päälle. Tiesimme heidän tekevän kaikkensa. Toisessa erässä saimme onneksi lisäenergiaa ja Juha-Pekka Hytösen maalilla pääsimme tasoihin. Tämän jälkeen saimme tuotettua vastustajalle jäähyjä. Ylivoimalla tuli onnistumisia laajalla rintamalla, mikä oli erityisen positiivista, JYP-käskijä Jyrki Aho kommentoi.

Mikään ei muuttunut

Ässät sai otteluun haluamansa alun, sillä vain reilun kolmen minuutin pelin jälkeen Mark Lee siivitti porilaiset johtoon. Ottelun kaksi ensimmäistä erää oli hyvin pitkälti samanlaista peliä kuin joukkueiden aiemmat kohtaamiset. Fyysistä ja vauhdikasta pudotuspelikiekkoa, joka lopulta kääntyi JYPin eduksi.

Kotijoukkueella oli omat paikkansa lisätä johtoaan ensimmäisen ja toisen erän aikana, mutta tilanteissa oli mukana huonoa tuuria ja huolimattomuutta. Ensiksi hurrikaanipaidat vääntäytyivät tasoihin ja lopulta kävi niin kuin ennenkin: JYP käytti paikkansa ja marssi voittoon.

Kolmannen erän alkupuoliskolla JYP-leiri koki kauhunhetkiä, kun sarjan lähes yksinään jyväskyläläisten eduksi ratkaissut tähtipakki Vatanen liukui tuskaisena vaihtoaitioon. Muistikuvat viime vuodesta palautuivat kirkkaana mieliin, sillä seuraavalla tauolla nuorukainen talutettiin pukuhuoneiden puolelle polveaan roikottaen. JYP-luotsi Aho ei lehdistötilaisuudessa kommentoinut Vatasen tilannetta.


JYP eteni Eric Perrinin voittomaalilla välieriin.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

JYP marssi välieriin

Tiukoista ja tasaisista otteluista huolimatta sarja päättyi lopulta jyväskyläläisten selvään 4-0-voittoon. JYP-valmentaja Aho aavisti etukäteen sarjan kovuuden.

– Todella kova sarja, ihan niin kuin uskoin. Siihen en ikinä uskonut, että voittaja ratkeaisi suoraan neljässä ottelussa. Ässät oli kova vastus, jolle tuli ikäviä vastoinkäymisiä pudotuspelien aikana ja runkosarjassa. Pori oli hieno paikka pelata, molempien joukkueiden fanit pitivät tunnelman korkealla.

JYP-käskijä oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin läpi sarjan. Hurrikaanipaidat selvisivät heikoista hetkistä ja käyttivät omat paikkansa tehokkaasti.

– Joukkue oli sitkeä ja tyly. Heikkoina hetkinä pitää selvitä ja omat hetket pitää käyttää hyväksi. Siinä onnistuimme, esimerkiksi kolmas ottelu ei ollut meiltä onnistunut. Käytimme siinäkin ottelussa kuitenkin hetkemme ja ratkaisimme ottelun.

Vaikka varsinkin kaksi ensimmäistä koitosta oli jyväskyläläisten tähtipelaajien näytöstä, Aho kiitteli koko joukkueen sitoutumista.

– Joukkueemme on ennen kaikkea joukkue. Jokainen pelaaja on meille tärkeä. Puolustuspeli onnistui kokonaisuudessaan mainiosti, myös maalivahtipeli oli hyvää. Riku Helenius on ollut hyvä ja tänään Joni Myllykoski hoiti tehtävänsä, Aho päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle