Hannu Toivonen seisoi päällään Turussa

LIIGA / Raportti
Hannu Toivonen oli muuri vaasalaisten maalinsuulla.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Vaasan Sport ryösti maalivahti Hannu Toivosen upean ottelun johdolla täyden pistepotin TPS:n vieraana. Vaasalaiset eivät ole menettäneet pistettäkään turkulaisille kuluvalla kaudella ja tällä kertaa onnenkantamoinen toi 0-1-voiton.

Molemmat joukkueet taistelivat ja tarjoilivat vain yhdestä maalista huolimatta viihdyttävää ja vauhdikasta kiekkoa. TPS:n maalinteko-ongelmat saivat tiistaina jatkoa ja nyt turkulaiset ovat tehneet kolmessa peräkkäisessä ottelussa vain kaksi maalia. 

− Fakta on se, että ei tehty yhtään, ja kaveri teki yhden. Kaikki kunnia Sportille, työmoraali heillä on kova, niin kuin on meilläkin, kommentoi tuskastunut turkulaispäävalmentaja Miika Elomo.

Turussa oli tiistaina panostettu ottelutapahtumaan ja se näkyi hallin käytävillä jo reilusti ennen ottelua. Mikäs muu kuin ilmainen nakkimuki oli saanut turkulaiset aikaisin liikkeelle ja tarjolla oli myös jääkiekkoaiheista dokumenttia, missä turkulaiskiekkoilijoista muun muassa Timo Nummelin näytteli suurta osaa. Yleisöä Turussa nähtiin mukavat 6674 silmäparia.

Hyvä, että ottelutapahtumaan oli panostettu, sillä ensimmäinen erä kaukalon puolella ei kiekkofaneille suuria tunteita tuonut. Muutama paikka molemmilla, mutta organisoidut hyökkäykset loistivat poissaolollaan. 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Vauhtia riitti vaisun ensimmäisen erän jälkeen läpi ottelun ja tilanteita oli molemmilla joukkueilla kiitettävästi useammankin maalin tekemiseen, mutta maalivahdit olivat torstaina maagisia.

− Vaikka nähtiin vain yksi maali, niin mielestäni erittäin vauhdikas ottelu, missä sattui ja tapahtui paljon, kommentoi tyytyäinen Sport-luotsi Tomek Valtonen.

Molemmat joukkueet puolustivat ahkerasti ja löivät tyylilleen uskollisesti tiukan tilanteen tullen kiekkoa nopeasti pois omalta puolustusalueelta. Vaasalaislauma pelasi päävalmentaja Valtosen näköistä kiekkoa alusta alkaen.

− Olen ylpeä jokaisesta pelaajasta, kuinka he heittäytyivät ja taistelivat. Ennen kaikkea puolustettiin hyvin muutamia nukahduksia lukuun ottamatta, Valtonen ylisti.

Turkulaisten paras paikka ensimmäisessä erässä avautui pitkää kuivaa kautta pelaavalle Mikko Rantaselle, joka polkaisi komeasti muutamalla potkulla vaasalaispuolustukselta karkuun. Mies sai Sport-maalivahti Hannu Toivosenkin jo jäihin, mutta ei saanut nostettua kiekkoa patjan yli.

Rantanen oli ehdottomasti yksi turkulaisten pirteimmistä tiistaina. Mies teki itselleen tilaa isolla kropallaan ja pääsi useamman kerran hyville laukaisupaikoille. Maali jäi kuitenkin edelleen odottamaan tulemistaan tuleviin kamppailuihin, kuten koko turkulaismiehistöllä.

− Täytyy päivittäisellä tasolla tehdä harjoituksen alkukierroissa ja viimeisissäkin laukauksissa aina se maali. Sitä kautta se siirtyy myös peleihin, Elomo kommentoi suojattiensa maalittomuutta.

− Turussa ollaan aika monta vuotta puhuttu, siitä että onko omia nuoria tulossa ja tämä ilta osoitti sen, että on tulossa, Elomo jatkoi turkulaisnuorten esityksistä.

Ottelua tahkottiin yli puolet ennen ensimmäistä tilastomerkintää. TPS pääsi pyörittämään ylivoimaa ottelun puolivälin jälkeen. Kiekko pyöri mukavasti, mutta laukaukset viuhuivat ohi ja yli.

Heti perään Sport pääsi kokeilemaan ylivoimatehokkuuttaan, mutta se jäi varsin vaisuksi kokemukseksi. Turkulaismiehistö hoiti säntillisesti alivoimavelvollisuutensa, eivätkä vaasalaiset päässeet vaarallisille paikoille.

Toivonen toi Sportille toivoa

Tiistaina oman pään viisikkopuolustaminen oli kurinalaista, joka näkyi myös tulostaululla. Siitä huolimatta läpiajoja nähtiin yllättävän paljon. TPS:n hyökkääjä Matias Sointu pääsi alivoimalla kokeilmaan Toivosen räpylän toimivuutta ja sai todeta sen varsin päteväksi.

NHL-kaukaloissakin urallaan vaikuttanut Toivonen oli tiistaina jäätävä maalinsuullaan. Mies otti useita upeita patjatorjuntoja ja nöyryytti turkulaisten hyökkääjiä kerta toisensa jälkeen. Toivonen venyi 33 kertaa kiekon eteen torjuen kauden ensimmäisen nollapelinsä suvereenilla suorituksella.

− Jokainen onnistuminen on hemmetin tärkeä. Oli hauska pelata, mutta joukkueena nämä voitot otetaan. Se on meidän ainoa mahdollisuus pärjätä tässä sarjassa, joukkueena pelaaminen, illan vaatimaton sankari totesi.

− Toivosen loistavat torjunnat pitivät meidät pelissä mukana vaikeina hetkinä, Valtonen kehui maalivahtiaan.

TPS tuli vahvasti kolmanteen erään ja hallitsi kenttätapahtumia saaden useita vaarallisia tekopaikkoja. Turkulaisten maalinteon tuska jatkui. Jälleen kerran vanha viisaus, "kun et itse tee, kaveri tekee", nousi illan teemaksi.

Radek Smolenak otti typerän jäähyn ottelun viime hetkillä, kun turkulaisyleisö oli jo valmistautumassa jatkoaikaan. Damien Fleury toimitti kiekon maalia kohti ja epäonnen soturiksi ristittiin lopulta TPS-puolustaja Simon Gysbers, jonka luistimesta kiekko meni ohi hölmistyneen Lassilan.

− Fleury halusi maalintekijän elkein tehdä maalin. Yhdellä neljää vastaan hyökkäyksestä mies ampui maalia kohti ja jostain se pomppasi sisään. Tällä kertaa näin päin, olisi voinut mennä toisinkin, Valtonen kiitteli.

Turkulaiset hakivat tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta Sport vei pisteet mukanaan Vaasaan. TPS kohtaa ennen joulutaukoa vieraissa SaiPan sekä Pelicansin. Sport kohtaa vielä kotonaan KalPan ja vieraissa Kärpät sekä HIFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle