TPS hurmioitui voittoon Bernistä

LIIGA / Raportti
Rasmus Kulmala niittasi voittomaalin
Kuva © Timo Savela
Perjantai-illan kamppailu oli sekavaa, mutta sangen viihdyttävää kiekkoa. Ottelu vaikutti ratkenneen heti alussa, mutta sisuuntunut TPS hurmioitui loistavaan nousuun. Jäähyjen rikkoma kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen riemuun.

Ottelun alku ennakoi viihdyttävää kiekkoiltaa molempien joukkueiden päästessä heti kärkeen kokeilemaan maalivahdin virettä. Reilun minuutin jälkeen TPS:lle tarjottiin ylivoimaa, mutta tilaisuus hukattiin Steven Seigon tasattua puntit huitomisjäähyllään vajaan minuutin jälkeen. Kotijoukkueen synkkä hetki johti alivoimaan Niko Karhun kampattua itsensä Seigon seuraksi jäähylle vain kymmenen sekuntia myöhemmin.

Sveitsin mestari näytti Turkuhallin 3052:lle katsojalle kuinka ylivoima hoidetaan. Philippe Furrer ja Travis Roche kiekottelivat keskenään, ja TPS:n neliön liikuttua alta pois Furrer tykitti B-pisteen päältä suoraan syötöstä vierailijat johtoon.

TPS:n syksyn teeman mukaisesti ottelun alku oli vaikea. Taivas synkkeni entisestään vajaa minuutti ensimmäisen osuman jälkeen, kun Travis Roche pommitti siniviivalta. TPS-maalivahti Ville Hostikka ei kilpipuolelle suuntautunutta kiekkoa nähnyt, ja Bern siirtyi alle viiden minuutin jo kahden maalin johtoon.

Dan Sexton näytti taisteluilmettä, ja pakotti Bernin Dan Weisskopfin ottamaan jäähyn Sextonin hienon laidasta nousun jälkeen. Ylivoimalla paras tilanne oli Camilo Miettisellä. Miettinen kiersi Bern-maalin ja samalla koko puolustuksen nousten keskelle laukaussektoria. Bern-vahti Marco Buhrer kuitenkin torjui Miettisen hyvän laukauksen.

Kun et itse tee, niin kaveri tekee. Pallopelien tuttu lainalaisuus toteutui jälleen, kun Bern kasvatti johtonsa jo kolmeen maaliin TPS:n epäonnistuneen ylivoiman jälkeen. Tällä kerralla viimeistelijänä oli Flurin Randegger, joka pääsi aivan vapaasti maalin edestä siirtämään oman reboundinsa verkkoon. Torstain Fribourg-Gotteron -ottelun jälkeen päävalmentaja Kai Suikkasen kehut saanut TPS-puolustus loisti poissaolollaan. Aikaa oli kulunut vasta 7.59, ja ottelu vaikutti ratkenneen.

Toinen erä muutti kaiken

Erätauolta kaukaloon palasi tehokas Palloseura. Ylivoimapeli saatiin vihdoin toimimaan. Steven Seigo repi Bern-alivoiman riekaleiksi upealla poikittaissyötöllään, ja Francis Parella oli aikaa siirtää kiekko maaliin. Turkulaisjoukkueen toivo oli selvästi herännyt.

Jäähyjen rikkoma erä oli melkoista surffailua, kunnes Francis Pare herätteli kotiyleisöä illan toisella osumallaan jälleen ylivoimalla. Dan Sexton pelasi nopean kiekon keskelle, ja Pare viimeisteli varmasti. Myös Tero Koskiranta sai syöttöpisteen.

Erän puolen välin jälkeen Shaone Morrisonn nappasi omassa kulmassa karkin pois berniläishyökkääjän lavasta, ja siirsi kiekon Marko Virtalalle. Virtala näki laitaa ylös polkevan Charles Bertrandin, ja loistava nopea hyökkäys päättyi Bertrandin laukaukseen B-pisteen kaarelta. Suorasta luistelusta lähtenyt lämäri upposi helpohkosti Marco Buhrerin längistä, ja ottelu oli yht'äkkiä tasan.

Loistavan kirin esittänyt TPS siirtyi vielä erän lopulla johtoon. Derek Famulare kamppaili kiekon punaviivalla kotijoukkuelle, ja Tapio Laakso pääsi Rasmus Kulmalan kanssa 2-1 -hyökkäykseen. Oppikirjasta napattu ratkaisu oli yksinkertainen Kulmalan siirtäessä Laakson syötön tyhjään pömpeliin.

Vaisu taistelu voitosta

Päätöserä käynnistyi energisesti, mutta järki taisi jäädä koppiin. Sekava erä tarjosi kummallekin joukkueelle ylivoima-aikaa, mutta maalit olivat tiukassa. Ryan Gardner oli sveitsiläisjoukkueesta lähimpänä tasoitusmaalia, mutta Hostikan ohittanut laukaus pysähtyi tolpan sisäreunaan. Pari Bernin pelaajaa kyseli videotarkistusta, mutta erotuomarit Stefan Fonselius ja Jari Leppäalho olivat varmoja tilanteesta eikä videolle menty.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 50.05. Shaone Morrisonin laukauksesta käynnistynyt maalinedushässäkkä päättyi Charles Bertrandin riemuun kannattajakatsomon edessä. Ranskalainen Bertrand löysi pikkumustan maalin kulmalta, ja nosti kiekon eleettömästi maalin kattoon.

Erää selvästi hallinnut Bern ei saanut uurastuksestaan palkkiota. Lopullinen niitti oli Geoff Kinraden jäähy viimeisellä minuutilla. Kinraden uhriksi joutui Camilo Miettinen, joka selvisi ilman rangaistusta hanskan pudotuksestaan. Nyhjäyksestä TPS-ylivoima, ja ottelu pakettiin.

TPS kohtaa European Trophyssä seuraavaksi viikon kuluttua perjantaina Pardubicen vieraissa. Antti Törmäsen valmentaman SC Bernin urakka jatkuu heti lauantain Tampereella Tapparaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle