TPS:n kiri ei riittänyt

LIIGA / Raportti
Radek Smolenakin maalit olivat liikaa TPS:lle.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Tasaväkinen ottelu ei tuottanut turkulaisille toivottua lopputulosta. Pientä lohtua TPS:lle toi aika ajoin paremmalta näyttänyt puolustuspelaaminen, sekä Jeff Halpernin pirteys.

Ottelun alku oli tasaväkinen ja tilanteita syntyi molempiin päihin. Loputtomiin ei tarvinnut illan ensimmäistä osumaakaan odottaa, kun tuore vahvistus Halpern siirsi kiekon ohi Pelicans-maalia vartioineen Jere Myllyniemen. Tämän jälkeen oli Pelicansin vuoro heiluttaa tahtipuikkoa ja kiekko löysi tiensä avauserässä kahdesti TPS-maaliin. TPS tuli kertaalleen vielä tasoihin mutta Radek Smolenakin illan toinen osuma oli isännille liikaa.

TPS-puolustus oli jälleen aika ajoin vaikeuksissa omalla alueellaan. Tilanne parani hieman kun puolustajapareja muutettiin toiseen erään lähdettäessä. Jere Pulli otti Veli-Matti Vittasmäen paikan Markus Seikolan vieressä ja Vittasmäki siirtyi Markus Palmrothin pariksi. Kotijoukkueen ehjimmästä puolustamisesta vastasi kaksikko Shaone MorrisonnSteven Seigo. Seigo ei kuitenkaan ollut ottelun jälkeen tyytyväinen mies.

- Tappion jälkeen ei koskaan voi olla tyytyväinen. Oma pelaaminen tuntui hyvältä, mutta kun joukkue häviää, niin ei ole väliä miten hyvin oma pelaaminen sujuu. Aina toivoo että olisi pystynyt parempaan ja olisi kyennyt voittoon, pohti Seigo ottelun jälkeen pettyneenä.

- Joka kerta kun astuu jäälle, yrittää voittaa. Ottelu oli tiukka ja tasaväkinen alusta loppuun, emme pystyneet tasoittamaan lopussa mikä tietysti harmittaa.

TPS oli loppuminuuteilla ilman maalivahtia pelatessaan erittäin lähellä. Kiekko pyöri jo maaliviivan tuntumassa, mutta Pelicans onnistui viime hetkellä siivoamaan limpun pois. Tätä lähemmäksi kotijoukkue ei enää päässyt.

Parannustöitä

Parannettavaa lauantaille, jolloin TPS matkaa Ouluun, löysi Seigo omiensa puolustuksesta ja hyökkäyksiin lähdöistä.

- Jäimme muutamaan otteeseen jumiin omalle alueelle, siitä kertyy turhia passiivisia sekunteja, kun lähdöt viivästyvät. Meidän pitää jatkossa pystyä nopeampiin lähtöihin ja nopeampiin avauksiin. Tämän myötä saadaan siirrettyä painopiste vastustajan alueelle ja sitä kautta luotua painetta vastustajan puolustusalueelle.

Kysyttäessä puolustajaparien vaihdoksista toisen erän alkuun, mies totesi sekä Seikolan että Vittasmäen olevan ahkeria ja työteliäitä pelaajia.

-Joskus valmentaja katsoo, että hommat toimisivat pelissä paremmin, jos tekee pieniä vaihdoksia. Se oli säätö, jonka valmennus katsoi, että oli tehtävä. Tänään se tuntui toimivan ja vaihdokit ymmärsivät, että piti ruveta pelaamaan kovempaa omassa päässä. Joskus tällaiset säädöt toimivat, joskus eivät.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle