Setäselle voitokas TPS-avaus - Lukon tappioputki venyi neljään otteluun

LIIGA / Raportti
Setänen oli iloinen mies torjuttuaan joukkueelleen tiukan voiton.
Kuva © Timo Savela
Oskari Setänen pelasi ensimmäisen pelinsä TPS:n paidassa Liigan runkosarjassa. Nuori maalivahti torjui joukkueelleen 3-1-voiton viime kauden seuraansa Lukkoa vastaan.

Ensimmäisen erän perusteella TPS:lle oli tulossa sille perinteikäs iltapuhde kotipelissä: Palloseura oli jonkin verran pinteessä, ja vierasjoukkue onnistui tekemään ottelun avausmaalin. Vahvasta avauserästään huolimatta Lukko menetti johtonsa ja pisteet jäivät tasaisen ottelun jälkeen Turkuun.

Lukko rakensi ensimmäisen 20-minuuttisen aikana lukuisia vaarallisia maalintekopaikkoja. Raumalaisten hyökkääjistä Sami Lähteenmäki oli pirteällä pelipäällä, muttei saanut hyvistä paikoista huolimatta kiekkoa maaliin. TPS-torjuja Oskari Setänen oli työllistetty, mutta kykeni pysäyttämään kiekon, vaikkei monesti edes nähnyt pelivälinettä.

Erän lopulla Lukko teki ottelun avausmaalin ja samalla illan ainokaisensa. Janne Lahden siniviivalaukaus ei ollut järin voimakas, mutta Setäsen maalilla oli sen verran liikennettä, että kiekko löysi tiensä maalin takanurkkaan.

− En voi moittia joukkuettamme. Siinä oli meidän hetkemme, ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Jos huono hetki tuli, se tuli toisessa erässä ensimmäisen maalin jälkeen, pohti Lukon päävalmentaja Risto Dufva ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

− Ensimmäisessä erässä olimme pikkuisen ottavana osapuolena, mutta saatuamme maalin saimme älyttömästi energiaa. Sen jälkeen paransimme hetki hetkeltä, sanoi puolestaan Ari-Pekka Selinin aikataulukiireiden vuoksi TPS:ää pressissä edustanut valmentaja Jarno Pikkarainen.

TPS teki toisessa erässä kaksi maalia

Lukko aloitti myös toisen erän hyvin, mutta mustavalkoinen kotijoukkue vastasi erän molemmista maaleista. Tasoitusmaalin iski TPS-kapteeni Tomi Kallio yhdellä kauden erikoisimmista osumista. Laukaus ylänurkkaan oli niin nopea, että edes maalintekijä itse ei heti tajunnut kiekon käyneen maalissa.

Moni luuli, että tilanteesta tulisi vain pelikatko, mutta yhtäkkiä maalitorvi alkoi soida hyväksytyn osuman merkiksi. Perhepelinä mainostetussa ottelussa jäälle heitettiin paljon pehmoleluja, jotka lahjoitetaan myöhemmin vähävaraisille.

− Sillä hetkellä, kun tarvitaan maalia, johtajat nousevat esiin: Kallion maali oli meille todella arvokas. Setänen pelasi vahvan esityksen maalilla. Hän on kiertänyt monessa joukkueessa ja tuli tänne pikakomennuksella. Erittäin jämäkkä esitys, kiitteli valmentaja Pikkarainen omiaan.

Ottelun puolivälin jälkeen TPS sai ylivoiman Olli Sipiläisen ottaessa kaksiminuuttisen. Isännät onnistuivat maalinteossa juuri Sipiläisen jäähyn päätyttyä, kun hienon syöttökuvion päätteeksi Dave Spina vei turkulaiset rystyltä 2−1-johtoon.

− Meillä oli toisen erän alkuun ehkä parhaat hetket lisätä maalitiliä, ja kun siihen ei pystytty, kotijoukkue sai oman hetkensä ja käytti sen hyväkseen. Viimeinen erä oli uljasta taistelua. Emme saaneet ihan avattua sitä puolustusta, mutta kyllä siinä riittävät paikat olisivat olleet, mietti Lukko-käskijä Dufva.

Tallinder sinetöi tyhjiin

Päätöserä oli kahden aiemman tapaan kohtuullisen vauhdikas. Lukon ei kuitenkaan onnistunut tehdä tasoitusmaalia Dufvan mainitsemasta taistelusta huolimatta. Yksi taistelun ruumiillistumista oli puolustaja Sheldon Brookbank, joka blokkasi alati vaarallisesti pelanneen Eric Perrinin laukauksen hyvässä maalintekopaikassa.

Ottelun lopussa Lukon valmennusjohto käytti aikalisän ja otti maalivahti Rasmus Rinteen pois maaliltaan. Maalipuiden väliin osui kuitenkin kotijoukkueen Henrik Tallinder, joka kiskaisi kiekon kaukaa TPS-puolustusalueen kulmasta aina tyhjään Lukko-maaliin asti.

− Se oli kova taistelupeli. Molemmat joukkueet olivat hävinneet jokusen pelin ennen tätä, joten pelissä oli panosta. Onnistuimme saamaan toisen maalin, ja mielestäni se oli tämän ottelun avainkohta. Siihen asti peli olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa, totesi TPS:n ruotsalaispuolustaja ottelun jälkeen.

TPS:llä on ollut tällä kaudella kosolti vaikeuksia otteluiden alkujen kanssa. Myös tänään joukkue joutui lähtemään toiseen erään tappioasemasta, mutta tällä kertaa sitkeästi pelannut TPS nousi tasoihin ja lopulta ohi. TPS-luotsi Pikkarainen oli luonnollisesti tyytyväinen suojatteihinsa.

− Viimeisen erän pelasimme erittäin tyylikkäästi ja puolustimme kärsivällisesti. Tämä oli 12. kotipeli ja vasta ensimmäinen, jossa ensimmäisen maalin tehnyt joukkue ei voittanut peliä. Tosi hyvä nousu ja kasvaminen meiltä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo