TPS Linköpingiä etevämpi

LIIGA / Raportti
TPS jatkoi Nordic Trophyssä voittojen tiellä kukistamalla kotonaan Linköpingin numeroin 4-0.

Kotijoukkue oli koko ottelun askeleen keskenkuntoisia ruotsalaisia edellä. Ottelun ensimmäisellä minuutilla Mattias Weinhandl pääsi yrittämään Juha Kuokkasen yllättämistä rangaistuslaukauksella, mutta tämän jälkeen Kuokkanen sai oleilla maalillaan varsin rauhassa.

- Ihan hyvä peli oli. Aika helpolla pääsin. Saatiin pidettyä paketti aika hyvin kasassa, eikä Linköping päässyt paikkoihin, jakoi Kuokkanen kunniaa kenttäpelaajille.

Kuokkasen ohella esiin positiivisesti turkulaisista nousivat Lee Sweatt, Tomas Sinisalo ja Jussi Makkonen. Kauttaaltaan TPS pelasi yritteliästä peliä. Vierasjoukkue Linköping puolestaan oli kauttaaltaan todella haluton ja kehno.

TPS onnistui avauserässä maalinteossa kahdesti. Seitsemän minuutin kohdalla hanakasti hyökkäyksiä tukenut Sweatt nousi maalille ja jatkoi Tuomas Suomisen syötön vieraiden maaliin. Erän loppupuolella Teemu Laine lisäsi turkulaisten johtoa pienestä kulmasta tulleella laukauksella. Maalin meni pitkälti Linköpingin maalivahdin Ratislav Stanan piikkiin.

Nopeat maalit ratkaisivat lopullisesti

Tapahtumaköyhän toisen erän jälkeen TPS tuli vauhdilla päätöserään. Jo 24 sekunnin kohdalla Teemu Laine karvasi kiekon maalin takana maalivahti-Stanalta ja syötti Jussi Makkoselle, jolla oli helppo työ pistää kiekko tyhjään maaliin. Loppunumerot iski vajaata minuuttia myöhemmin Tomas Sinisalo Linköpingin pakiston suosiollisella avustuksella.

- Kahteen ensimmäiseen erään en ole tyytyväinen. Viimeinen 20 minuuttia pelattiin sitten lähempänä omaa tasoa ja sovitulla tavalla, tuumi Hannu Virta ottelun jälkeen.

- Tällä hetkellä meille tuloksia tärkeämpää on saada oma pelitapa toimimaan. Kaikki pelit on meille tärkeitä, hän jatkoi.

Morrisonin TPS-ura jäi lyhyeksi

Linköpingiä vastaan TPS-paidassa debytoineen Justin Morrisonin ura Turussa jäi runsaan puolentoista erän mittaiseksi. Keskialueen kamppailutilanteessa miehen solisluu meni ensitietojen mukaan poikki. Tämä tietää Hannu Virran arvion mukaan noin 6-8 viikon huilia.

- Suurella todennäköisyydellä menetettiin Morrison. Siinä mielessä ikävä homma, että meillä menee taas palapeli aika lailla uusiksi, totesi Virta.

» Lähetä palautetta toimitukselle