Kärpät voitti jatkoajalla TPS:n

LIIGA / Raportti
Kärpät ei ole vierasvoitoilla tällä kaudella mässäillyt, mutta nyt sellainen haettiin Turusta. Kumpikin joukkueista on tällä kaudella pelannut parempiakin pelejä, joten kovin suureksi ottelu ei viihdearvoltaan noussut.

Kärpät tuli Turkuun hakemaan ensimmäistä vierasvoittoaan tällä kaudella. Ennakkoon ajatellen tehtävä ei ollut helpoimmasta päästä, sillä TPS on vaikean alkukauden jälkeen saanut koneistonsa käyntiin. Ottelun alku mentiinkin turkulaisten hallitessa.

Ajassa 3.08 lähti Kärppien Jason Dawe istunnolle kiekon sulkemisesta. Jäähyn aikana paras tilanne tuli Marko Kauppiselle, jonka laukaus kuitenkin kilahti tolppaan. Pari minuuttia myöhemmin Kauppinen kiersi maalin ja pääsi ruuhkan takaa vetämään, mutta Niklas Bäckström Kärppien maalilla veti pidemmän korren.

Erän puolivälissä Brad Smyth sai kiekon Tepsin maalin eteen, mutta Tuomo Karjalainen torjui. Seuranneessa vastahyökkäyksessä Mikko Koivu pääsi vetämään ja Ville Vahalahti ohjasi kiekkoa vielä maalin edessä. Bäckström ei kuitenkaan ollut yllätettävissä.

Kärppien Antti Aarnio sai jäähyn kampituksesta kun erää oli pelattu 11.10. Heti jäähyn aluksi pääsivät David Schneider ja Mikko Eloranta perätysten yrittämään maalintekoa, mutta vielä tuloksetta. Seuraava kuvio kuitenkin toimi, sillä Jiri Vykoukal siirsi kiekon Antti Hulkkoselle, joka puolestaan näki Antti Aallon maalin edessä. Aalto veti ranteella yläkulmaan tilanteeksi 1-0.

Kärpät tuli maalin jälkeen päälle entistä aktiivisemmin ja leipoikin pian tasoituksen. Janne Pesonen laittoi komeasti vipuun Vykoukalin ja Hulkkosen ja veti vastustamattomasti 1-1. Komea suoritus Pesoselta. Vielä ennen erätaukoa Kärpät punnersi väkisin johtoon kun Sakari Palsola veti Mika Pyörälän hienosta esityöstä ohi Karjalaisen. Näin tauolle lähdettiin ehkä hieman yllättäen vieraiden johdossa.

- Ottelun alussa pyörittiin hiukan Tepsin jaloissa. Tiesimme heidän pelaavan hyvällä itseluottamuksella. Käytimme kuitenkin paikat hyväksemme ja pääsimme johdossa erätauolle, kertasi Kärppien käskijä Kari Heikkilä erän tapahtumia.

Seuraava erä laiskoteltiin puolin ja toisin

Toinen erä alkoi ensimmäistä hitaammalla sykkeellä. Vasta Tepsin otettua kaksi peräkkäistä jäähyä alkoi peliin tulla sykettä. Niko Mikkolan jäähyn aikana pääsi Jussi Jokinen puolittain läpiajoon. Kauppinen joutui kuitenkin koukkimaan sen verran, että toinen jäähy heti perään oli tosiasia. Palloseura pelasi kuitenkin kahden miehen alivoimalla uhrautuvasti, eikä Kärpät saanut lisättyä johtoaan. Heti jäähyn jälkeen pääsi Matias Metsäranta vetämään reboundista, mutta tuloksetta.

Mikko Myllykosken otettua kakkosen tuli Tepsille ylivoiman aikana muutama hyvä tilanne tasoitukseen. Lähimpänä oli Mikko Koivu, mutta häneltä kiekko karkasi tyhjän maalin edessä. Bäckström oli tilanteesta jo ulkona.

Erän loppu pelailtiin enimmäkseen keskialueella ja joukkueet näyttivät lähinnä odottelevan erätaukoa. Vaisu erä kaiken kaikkiaan.

TPS tuli tasoihin ja ratkaisu siirtyi jatkoajalle

Heti kolmannen erän alkuun TPS järjesti mylläkän Bäckströmin maalille, mutta kiekkoa ei saatu ruuhkasta maaliin asti. Seuraavassa hyökkäyksessä vielä Jussi Timonen pääsi vapaasti vetämään kolmesta metristä, mutta ohi maalin. Simon Backman veti puolestaan Marco Tuokon syötöstä yläputkeen, mutta niitä ei lasketa maaliksi asti.

Palloseura haki vimmatusti tasoitusta ja samalla aukesi paikkoja myös Kärpille. Mika Pyörälä polki väkisin läpi Tepsin puolustuksen, mutta laukaus meni hieman tolpan väärältä puolen ohi.

TPS:n maalivahti Karjalainen sai jäähyn pelin viivyttämisestä ajassa 55.49 ja se näytti vesittävän kotijoukkueen tasoitusmahdollisuudet. Kärpillä oli kuitenkin ylivoimalla liikaa pelaajia kentällä ja näin puntit tasoittuivat. Heti perään vielä Martin Stepanek sai Elorannan kaatamisesta kakkosen, joten asetelmat olivatkin yhtäkkiä kääntyneet päälaelleen. Tepsi väänsi ylivoimalla väkisin pelin tasoihin, kun Kai Nurminen sivalsi Aallon syötöstä kiekon ohi Bäckströmin.

Lähdettiin jatkoajalle, jota ei kauaa ehditty pelata, kun siirretyn rangaistuksen aikana Jari Viuhkola veti reboundista kiekon tyhjään verkkoon. Näin Viuhkola paikkasi edellisen mokansa, sillä juuri hän oli se ylimääräinen mies jäällä Kärppien saadessa jäähyn väärästä vaihdosta.

Jukka Koivu myönsi TPS:n olleen väsynyt

- Nämä kärppänuoret ovat pyörittäneet meikäläistä jo menneinä vuosina kun olin nuorten valmentajana. Tämä näiden herrojen peli ei ole minulle mikään yllätys. Heillä on hyviä omia kasvatteja joukkueessaan, kehui Jukka Koivu vastustajaa pelin jälkeen.

- Olemme ilman muuta tyytyväisiä tähän taistelupisteeseen, jonka saimme. Mutta meidän ylivoimapelaaminen on nyt sellaista, että sitä tarvitsee harjoitella ja se onkin yksi meidän loppuviikon teemoista. Pelistä sen verran, että ensimmäinen vartti oli sellaista peliä, jota me on totuttu kotona pelaamaan. Sen jälkeen peli oli kuitenkin tervanjuontia. Joukkueemme oli väsynyt ja se näkyi luistelussa ja ylivoimapelaamisessa, Koivu jatkoi.

- Jatkoajalla Viuhkola paikkasi oman vaihtovirheensä. Hän on juuri sellainen isojen maalien mies ja erittäin tärkeä pelaaja meille, totesi Kari Heikkilä puolestaan tyytyväisenä omiensa esitykseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle