TPS otti tärkeät pisteet

LIIGA / Raportti
TPS pelasi valmentajansa mukaan ehkä kauden parhaan pelinsä tänään. Se tulikin sopivasti kotiottelussa kauden ennätysyleisön edessä ja tiukassa sarjatilanteessa. Voiton ansiosta Palloseura hinasi itsensä jo pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja peli aaltoili päästä päähän. Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin, kun Tepsin Markku Paukkunen syötti kiekon suoraan Jokerien Ville Peltosen lapaan, joka syötti Petri Pakaslahdelle, jonka laukaus kuitenkin epäonnistui avopaikassa.

Jokerien Toni Sihvonen sai 2+2 minuuttia hänen mailansa osuttua Tepsin Kiviharjun naamaan vahingolta näyttäneessä tilanteessa. Sihvosen jäähyjen aikana Marco Tuokko oli sutaista rebound-kiekon maaliin, mutta Kari Lehtonen helsinkiläisten maalilla venytti mahtavasti alakulmasta. Nivuset olivat tuossa torjunnassa todella kovilla. Saman ylivoiman aikana Tepsin Mikael Holmqvist menetti pelivälineen alimpana miehenä ja Ville Peltonen pääsi alivoimalla lataamaan yllättävän lämärin, mutta Teemu Lassila torjui Tepsin maalilla varmasti.

Tepsi painosti tasakentällisinkin. Tuomas Grönman laukoi ja Holmqvist ohjasi vedon, jonka Lehtonen torjui kilvellään ja kiekko jäi pomppimaan tämän jalkoihin ennen kuin sensaatiovahti tajusi istahtaa kiekon päälle. Heti seuraavan aloituksen Holmqvist ei saanut vanhanaikaisella nostettua kiekkoa yli pötköttävän Lehtosen. Ja samassa vaihdossa Ari Vallin oli nyrkeillä kiekon omaan maaliinsa. Noin minuutin sisällä Palloseuralla oli kolme loistavaa maalipaikkaa.

Palloseuran Mika Suoraniemi kahvasi kiekon itselleen maalin takana ja syötti maalin eteen, josta Mikkola laukoi noin tuuman takatolpan ohi.

TPS:n Mikko Koivu taklasi vielä erän viime sekunneilla komealla pommilla Pakaslahden keuhkot tyhjiksi. Nuori sentteri sai yleisöltä raikuvat aplodit.

Toinen erä

Erä alkoi laiskalla pelailulla. Vieraiden Tommi Turunen oli vipata kiekon ruuhkan takaa maaliin Lassilan ollessa totaalisessa maskissa, mutta veto lirui turkulaisten onneksi hieman takatolpan ohi. Tepsin Kimmo Peltonen menetti keskialueella kiekon uhkarohkean harhautusyrityksen päätteeksi ja David Nemirovsky karkasi läpiajoon, mutta Lassila torjui oikealla patjallaan varmaakin varmemmin.

Tepsin Kai Nurmisen menetettyä kiekon ylimielisellä pelaamisella hyökkäyspäässä, Jokerit pääsi ylivoimahyökkäykseen, jonka seurauksena Nurminen kahvasi itsensä jäähylle. Ylivoimalla Timo Vertala ohjasi hienosti selkä maaliin päin inhottavan pompun joka kuitenkin jäi Lassilan patjoihin.

Tepsin Mika Alatalo vapautti Ville Vahalahden puolittaiseen läpiajoon, mutta Lehtonen torjui turkulaislaiturin lämärin varmasti ja helsinkiläispakit siivosivat maalin edustan kurinalaisesti.

Jokerien Antti Aalto sai kevyesti jäähyn koukkaamisesta ja TPS ylivoimalle. Nurmisella oli paikkansa kun hän nousi maalintakaa jo koetti vain heittää kiekkoa maalinedusruuhkaan, mutta peliväline vain lipui maalialueen poikki.

Kaikenkaikkiaan sekava, mutta tasainen erä.

Kolmas erä

Erän alkuun TPS tuli terävästi. Joni Lius ja Holmqvist karkasivat ylivoimahyökkäykseen ja Lius laukoi aavistuksen ylänurkan yli.

Vertalan otettua typerän jäähyn tilanteen takana, TPS pääsi ylivoimalle. Vahalahti syötti upeasti kulmasta takakulmalle pakin paikalta hiipineelle Pasi Petriläiselle, joka latasi kiekon varmasti maaliin. Lehtosella ei mitään mahdollisuutta ja kotijoukkue maalin johtoon.

Pirteällä pelipäällä ollut Tepsin Tuokko rynni taas laidasta läpi ja syötti vapaaseen paikkaan Jani Kiviharjulle. Kiviharju laukoi vapaasta paikasta surkean vedon jonka Lehtonen torjui helposti nopeilla jaloillaan.

Tepsin toinen maali tuli puolihuolimattomasti. Lius karvasi kiekon Vallinilta, joka kuskasi kiekkoa oman maalinsa edessä uhkarohkeasti. Kiekko jäi pyörimään maalinedusruuhkaan, josta Nurminen heitti kääntölaukauksen, joka katosi hetkeksi Lehtosen suojiin ja tippui sieltä verkon perukoille.

Niko Mikkola karkasi läpiajoon ja koetti uittaa kiekkoa Lehtosen suojista. Se jäi yritykseksi. Jälkitilanteessa Ville Peltonen löi rumasti poikittaisella mailalla Rauteeta kaulaan. Peltonen ansaitusti jäähylle. Ylivoiman jälkisekunneilla Alatalo huitoi itsensä jälkitilanteessa jäähylle. Jokerit painosti, mutta Palloseura kesti.

Kommentit

Raimo Summanen, Jokerit

- Tepsiä täytyy onnitella hyvästä pelistä. Se pelasi erittäin hyvätasoisen jääkiekko-ottelun tänään. Pelattiin rinta rinnan pitkään ja sitten kaksi maalia teki Tepsi – ansaittuja ja hyviä maaleja. Oltiin tuon verran heikompia tänään. Täytyy sanoa, että musta me pelattiin hyvä peli kuitenkin. Oon tyytyväinen siihen pelisuoritukseen – tietysti oli paikkoja mistä sitten pitäisi tehdä maali tai täytyisi pystyä purkamaan kiekko. Kokonaisuutena hyvä peruspeli, mutta se ei riittänyt tänään, sillä Tepsi oli…hyvä, sanoi Raimo Summanen ottaen katsekontaktin vuorollaan jokaiseen huoneessa olijaan.

- Täytyy vaan sanoa, että jos tollainen porukka kuin Tepsi jää play-offsien ulkopuolelle, niin silloin suomalainen jääkiekko voi hyvin. Koska se Tepsi jonka näitte tänään jäällä, niin se on sen näköistä jääkiekkoa millä pitäis olla play-offseissa. Oli erittäin hyvää jääkiekkoa. Oli todella nautittava peli katsoa. Harmittaa vaan, ettei itse keksinyt mitään lääkkeitä, että oltais voitu voittaa. Me haluttiin voittaa toi peli tänään. Pelattiin tosissaan ja täysillä. Näin joskus käy.

- Kaikki me tiedetään, että kun on tiukka peli ja hyvä ottelu, niin maalinteko on äärimmäisen vaikeata. Sen näkee näissä pudotuspeleissä taas, ettei niillä mässäillä. Silloin toinen joukkue pelaa ihan alle tasonsa, jos kauheasti päästää maaleja. Toinen oli erikoistilannemaali, toinen tuli viis-viis kentällisin. Paikkoja oli jos molemmat joukkueet laskee yhteen niin tasaviisikoin yli kaksikymmentä. Jos pelattaisiin näitä pelejä tohon kymmenen putkeen, niin se ois varmaan neljä maalia keskiarvo tossa pelissä. Kyllä se osuis varmaan meillekin. Mut kyl mä käännän tän maalinteonvaikeuden tänään, niin että jos ois joku muu joukkue ollut vastassa, niin oltais me maaleja tehty. Tepsi oli niin hyvä tänään.

- Joskus on tuntunut, että täällä on jotain pelaajia, jotka keskittyy vähän muuhun kun pelaamiseen; ne hankkii jäähyjä. Mun mielestä miten Tepsi on tänä vuonna pelannut meitä vastaan, niin on ollut tollainen jämäkkä miehekäs jengi. Ne on rehtejä kovia otteluita. Minusta siinä Tepsi on mennyt kovasti eteenpäin Jalosen valmennusaikana. On tullut tavallaan sellaista jääkiekkohenkeä. Muutamina vuosina aikaisemmin on ollut näkyvissä jotain tarkoitushakuisuutta ja jäähyjä kalasteltu, mutta Rautee ja Kiviharju ei kalastele tänä vuonna. Ei ainakaan ole kalastellut meitä vastaan kertaakaan jäähyjä. Että siinäkin mä nostan hattua. Ei meillä ollut mitään selittelemistä tänään – hyvälle joukkueelle hävittiin.

Kysymykseen oliko Jokerit täysin motivoitunut otteluun, Summanen vastasi:

-Oli. Ihan täys sata lasissa. Pikkusen mietin tota, että Pakaslahden kenttä ei saanut niin paljon tilanteita kuin muissa peleissä. Sitä voi miettiä miten Tepsi puolusti niin hyvin sen kentän. Siinä on haastetta sille kentälle. Sen pitää pystyä luomaan joka vaihdossa vaarallisia paikkoja. Se ei ollut niin hyvä tänään.

Kari Jalonen, TPS

- Meillä oli kolme asiaa tähän iltaan. Ensimmäinen oli kurinalaisuus, toinen oli taistelutahto ja kolmas oli että nautitaan tilanteesta huolimatta jääkiekosta. Ja mun mielestä kyllä onnistuttiin niissä kaikissa. Me pelattiin kyllä ehkä kauden paras peli. Paras peli kurinalaisuuden kannalta. Taistelutahto oli joka pelaajalla sitä luokkaa mitä sen täytyy tämmöisissä peleissä olla. Ja mun mielestä jätkät nautti – ei me siellä alettu mitään varomaan ja jännitelemään vaan päinvastoin. Me annettiin vaan mennä ihan rennosti ja se toi loppujen lopuksi noi pari maalia, millä noi pisteet saatiin.

- Kyllä me kaikkia pelaajia tarvitaan. Vahalahti tuli piikillä mukaan. Kun tää meidän tilanne on tällainen kun se on, niin kaikki parsitaan vaan miten pystytään. Käytetään tätä urheilulääketiedettä hyväksi. Murtumia tai venähdyksiä tai mitä tahansa, niin yritetään saada pojat kaukaloon. Se on sitä taistelutahtoa, mitä tarvitaan jäljelläolivissakin peleissä, arvioi Jalonen.

Ennen kuin Kari Jalonen ehti vastata pelasiko joku muu puudutuksen alaisena, ehti Summanen lohkaisemaan vitsin.

-Eiks Kojo sua puudutella? kysyi Summanen pilke silmäkulmassaan

- Marinin Tapsa – toi lääkäri loukkasi nivusensa tossa kun se kävi hiihtämässä ennen peliä, jatkoi Kojo samalla linjalla.

- Meiltä Immosen Wadelta meni akillesjänne. Ihan hyvä kysymys, anteeksi. Meiltä Antti-Jussi Niemi oli pois sen takia, että nivuksessa on ollut ongelmia. Play-offit kun alkaa niin silloin pelaajat tulee kaikki kehiin ja silloin puudutetaan. Pelaajat haluu kehiin. Nyt vielä koetetaan säästää. Ymmärrän ihan Tepsin tilanteen tällä hetkellä. Kaikki jengit toimis noin, kertoi Summanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle