TPS ui syvällä

LIIGA / Raportti
HPK lisäsi Turun Palloseuran tuskaa rokottamalla hyvin latautuneen kotijoukkueen virheistä rankemman mukaan. Ottelun loppuminuutilla kuultiin jo harvalukuisen yleisön buuavan.

Ottelun alussa vieraat tulivat lujaa. HPK:n Jan Pardavy pääsi
etenemään Kimmo Peltosen kaistalta, mutta Tuomo Karjalainen Palloseuran maalissa pelasti pakin enemmältä häpeältä. Karjalainen torjui myös maalin edessä päivystävän Erkki Rajamäen
sutaisun hyvällä sijoittumisellaan.

TPS:kin heräsi peliin. Mikko Rautee hassutti pakit upealla
vartaloharhautuksella viivalla ja syötti millintarkasti maalin kulmalle Ville Vahalahdelle, mutta Hannu Toivosen hanska ilmestyi jostain ohjurin saaneen kiekon tielle. Illan komein torjunta.

HPK:n Antti Miettisen jäähyn aikana Mikael Holmqvist runnoi kiekon jo
Toivosen ohi, mutta Levonen oli viheltänyt pelin poikki kadotettuaan kiekon näköpiiristään. Palloseura protestoi voimakkaasti, mutta säännöt ovat sääntöjä.

Mikko Kankaanperä ja Niko Mikkola pääsivät 2 vs.1 hyökkäykseen, mutta Pikku-Kangen turhan vaikea polvenkorkuinen syöttö ei tavoittanut Mikkolan lapaa.

Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet taklasivat kuin viimeistä päivää ja pelasivat erittäin vauhdikasta kiekkoa.

Toinen erä

HPK:n avausmaali tuli jo erän toisella minuutilla. Tepsin Marko Kauppisen yli-innokkaasta hyökkäämisestä ja siitä seuranneesta kiekonmenetyksestä Janne Laakkonen, Tomas
Kucharcik ja Pardavy karkasivat läpi, eikä alimmaksi mieheksi yksin jäänyt Markku Paukkunen kyennyt enää paikkaamaan pakkiparinsa virhettä, vaan Laakkonen latasi tarkan rannevedon ohi
Karjalaisen.

Avausmaalin jälkeen HPK:n kentät myllyttivät armottomasti kiekkoa Karjalaisen maalille ja Palloseuran puolustajat säntäilivät päättömästi kiekon perässä. Vain vierasjoukkueen osumatarkkuus poikkisyöttöihin piti lukemat entisellään.

Kotijoukkueella oli erässä oikeastaan yksi kunnon maalipaikka.
Hetkellisen painostuksen jälkeen oli Joni Liuksella edessään jo tyhjä maali, mutta Tuukka Mäkelä sai mailan viime hetkellä vedon tielle ja kiekko päätyi päätyverkkoihin. Liuksen kauden maalitili jäi yhä odottamaan avautumistaan.

Myös Kerhon toinen maali syntyi turkulaisten kaamean henkilökohtaisen virheen takia. Kankaanperän yrittäessä purkua, mutta lyötyä kiekosta ohi, syntyi Karjalaisen maalille hirveä mylläkkä. Sen päätteeksi Jyrki Louhi nosti kiekon yli Karjalaisen. Tilanteessa Sergei Yerkovich piti maalinedustansa liiankin puhtaana ja siivosi parin hämeenlinnalaisen ohella pakkiparinsa Kauppisenkin tilanteesta pois. Arvoitukseksi jäi miten maaliin löydettiin kaksi syöttäjää.

Kolmas erä

Erä alkoi kotijoukkueen loistavalla paikalla, kun kiekko pomppasi
linjatuomarista maalin eteen Kauppiselle, jonka veto meni noin kolme
hiuskarvaa ohi oikean tolpan.

Mutta viimein Tepsin tsemppi palkittiin edes jotenkin. Holmqvist teki upean oivalluksen ja laukoi nollakulmasta kiekon
Toivosen suojiin, josta se pomppasi maalin eteen Nurmiselle, joka latasi vuorenvarmasti kiekon verkkoon.

Seuraavassa vaihdossa HPK oli kuitata äskeisen. Laakkosella oli tyhjä verkko edessään, mutta Rautee sai nostettua miehen mailaa juuri sopivasti ja ennen kaikkea sääntöjen mukaan.

Tepsi pääsi silti yhä paremmin kiinni peliin. Kankaanperä karkasi puolittaiseen läpiajoon ja laukoi tarkasti kohti takakulmaa, mutta Toivosen upea patjavenytys piti lukemat ennallaan. Piippuhyllylle asti saattoi kuulua Toivosen nivusen vingahdus.

Vieraiden Santalan otettua todella turhan jäähyn koukattuaan hyökkäyspäässä Nurmisen nurin, pääsi Palloseura myllyttämään. Mylly pyöri hyvin, mutta Santalan päästyä aitiosta, karkasi Max Kenig läpiajoon Santalan seuratessa mukana vain Karjalaista vastaan. Kenig teki
ratkaisun itse, heitti kunnon veivit ja laittoi kiekon varmasti
vasempaan alakulmaan. Kenig ei sortunut Palloseuran hyökkääjien perisyntiin eli koettanut nostaa epätarkasti rystyltä.

HPK:n ote eikun jatkui. Pardavy spurttasi läpi, veti Karjalaisen maahan, kaarsi maalin taakse ja syötti sieltä tyhjän maalin eteen, mutta Kauppinen pelasi miehensä tarkasti. Vastahyökkäyksestä
Nurminen vapautti Holmqvistin, joka veivasi Toivosenkin maahan, mutta
ohjaus valui hiuksen hienosti ohi oikean tolpan.

Puolitoista minuuttia ennen loppua TPS otti aikalisän ja molarin pois. TPS loi hyvää painetta, mutta Kerho pääsi katkoon ja ajoi Palloseuran puolustusalueelle. Kucharchik sai laukoa B-pisteeltä tyhjään maaliin, mutta Lius torjui jaloillaan kuin vanha tekijä.

Jotenkin tuo läheltä piti tilanne vei Palloseuran yrittämisestä parhaan terän. Miettinen pääsi sitten tuuppaamaan kiekon tyhjään maaliin varsin vapaasti.

Kommentit

Ilmeisesti eilisen päivän kriisipalaveri ja Immosen uhraaminen oli
tuottanut ainakin hetkellisesti Palloseuraan ryhtiliikkeen. Se ryhtiliike kesti tasan yhden erän.

Erityismaininnan saa päätuomari Levonen, joka piti pelin loistavasti hanskassaan eikä sortunut yhteenkään huuto- tai hyvitysjäähyyn. Lisäksi Levonen omaa pelivuosien tuomaa karismaa, ettei hänen silmillensä hypitä.

Kerhon pääkäskijä Jukka Jalonen suhtautui voittoonsa nöyrästi.

-Tasainen vääntöhän tämä oli. Tosin tilastoja maalipaikoista en ole vielä nähnyt, mutta olettaisin että yhtä paljon Tepsillä oli maalipaikkoja kuin meilläkin. Täytyy tänään kiittää Hannu Toivosta voitosta. Ei oltu aivan parhaimmilla, aika paljon tehtiin virheitä ja Tepsi oli minusta aktiivisempi ja liikkui paremmin. Varsinkin kahdessa ekassa erässä ja kolmannen alussa, jossa heillä oli parikin paikkaa tasoittaa peli. Mutta Toivonen oli tänään mies paikallaan ja hyvää maalivahtia tarvitaan tämän tyyppisissä peleissä. Aina ei voi hallita peliä ja rakentaa paikkoja enemmän kuin vastustaja. Usein me ollaan näin tehty, mutta tänään ei. Hyvällä maalivahtipelillä hoidimme homman kotiin.

-Tietenkin sen vähän näkee, että Tepsi on hävinnyt pelejä; tietty rentous puuttui varmaan maalintekopaikoissa, mistä aiemmin on tottunut näkemään punavalon palavan oman maalin takana. Onneksi tänään ei niin käynyt, sanoi Jukka Jalonen unohtaen, että täksi kaudeksi maalituomarit poistettiin halleista.

-Tärkeät pisteet. Pysytään siinä kolmen-neljän sakissa ja taistellaan tiukasti plaijareiden kotiedusta, viiksekäs valmentaja myhäili

TPS:n valmentaja Kari Jalonen oli ihmeen rauhallisen oloinen huomioonottaen joukkueen viimeaikaiset esitykset.

-Joskus tämä peli ei vaan ole oikeudenmukainen joukkueelle. Ja tänään kyllä kävi niin, että pojat taisteli isolla sydämellä ja isolla sielulla tehtiin töitä ja luotiin maalintekopaikkoja uutterasti ja tehtiin nöyrästi töitä. Se ei vaan tuottanut tulosta. Silloin täytyy vain kunnioittaa tappiota. Yleensä niitä ei hyväksytä, mutta nyt täytyy pojille antaa iso kiitos siitä.

-Jos ajatellaan näitä ottelun ratkaisseita maaleja, niin pari helppoa virhettä meiltä ja kaveri rankaisi niistä sitten aika kylmän rauhallisesti. Tämä on peli, jossa maalit ratkaisee ja meillä tällä hetkellä maalintekovastuu on kyllä aika pitkälti Nurmisen Kaitsun varassa. Meidän pitää saada sinne leveyttä, nälkää ja kiimaa muillekin kuin Kaitsulle.

Kysymykseen etsiikö joukkue aktiivisesti maalintekijää Nurmisen taakkaa helpottamaan Jalonen vastasi nopeasti ja kieltävästi

-Ei, ei etsitä. Tämä on joukkue, jolla pelataan, totesi Kojo yksikantaan ja loi katseensa pöytään.

-Se on selvä, että tappion jälkeen pojat on allapäin. Mutta tämä on taistelupeliä ja tällä taistelulla me oltais monesta SM-liigan pelistä saatu pisteet, mutta tänään se ei riittänyt, manaili Kojo

» Lähetä palautetta toimitukselle