Tepsille kolmas voitto

LIIGA / Raportti
TPS tarrasi välieräpaikkaan voittamalla selvin lukemin vaisuakin vaisumman Hämeenlinnan Pallokerhon. Runkosarjan voittanut ryhmä oli kuin varjo suurella sydämellä pelanneen Tepsin rinnalla.

HPK aloitti väkevästi. Vladimir Sicakin laukaus oli kimmota turkulaispakin luistimesta maaliin, mutta Teemu Lassila teki komean refleksinomaisen kilpitorjunnan.

Pelin edetessä ote alkoi siirtyä isännille. Tepsin Jani Kiviharju antoi rystyltä fantastisen syötön, mutta aivan ypöyksin maalin eteen hiipinyt Marco Tuokko löi ohi kiekosta.

Tepsin Mikko Rauteen johtama kolmosketju oli muutenkin tulessa. Rautee antoi hyvän syötön kaarelta, mutta vahvasti noussut Markus Seikola luisteli kiekosta ohi.

TPS viljeli hetkittäin alakerrassaan alkukaudesta tuttuja virheitä. Ensin Tuomas Grönmanilta lähti hirveä hasardisyöttö suoraan HPK-pakin lapaan, ja pian tämän jälkeen Mikko Koivu alimpana miehenä kaatui kiekon kanssa. Molemmista erheistä syntyi hirveä paine Lassilan maalille, mutta maaliin asti kiekko ei ajautunut.

Tepsin Marko Kauppinen vapautti mahtavalla syötöllä Tuokon joka jakoi maalin eteen Kiviharjulle. Toivonen sai hanskansa sen verran rystynoston väliin, että kiekko pomppasi tolppaan. Hieno kuvio ja hieno torjunta!

Tepsin avausmaali oli kovan taistelun tulos. Kimmo Peltonen heitti päädystä pompanneen kiekon maalille. Toivonen torjui ruuhkasta tulleen heiton eteensä, ja Niko Mikkola iski tiikerihypyllä kiekon suojusten alta verkon perukoille. Tuntui kuin Turkuhallin katto olisi revennyt.

Tepsin Marco Tuokon jäähyn aikana vieraiden Marko Tuulola suti tyhjän maalin edessä ohi kiekosta. Ottelun pakollinen ulosajo nähtiin tämän erikoistilanteen aikana. Rautee löi juuri hänen päätään jäähän hieronutta Tommi Santalaa mailalla haaroihin. Päätuomari Kruusilla ei ollut vaihtoehtoja: Rautee ulos ja Santalalle kakkonen. Tilanteessa ei mitään epäselvää, vaikkakin Santala liioitteli hieman tuskiensa määrää muutaman sekunnin viiveellä.

Toinen erä

Erä alkoi siis HPK:n kolmen minuutin ylivoimalla. Kerhon ylivoima oli todella mielikuvituksetonta: kiekko ristikulmaan ja perään. Ja kun luistelunopeus oli kateissa, Tepsillä ei ollut hädän päivää.

Tasakentällisin ote oli vahvasti kotijoukkueella, mutta parhaaseen maalintekosektoriin turkulaisilla ei ollut asiaa.

Toinen maali syntyi Kerhon Sicakin huonon purun seurauksena. Mikko Koivu katkaisi sen ja syötti eteen Mika Alatalolle, joka syöksyi laitaa eteenpäin ja syötti maalin eteen liukuneelle Ville Vahalahdelle. Tämä otti kiekon haltuunsa ja uitti sen Toivosen suojista verkon perukoille.

Tepsin kolmas maali oli Markus Seikolan oma show. Vieraiden Teemu Aallon jäähyn aikana Markus Seikola laukoi ensin hirveän lämärin Toivosen maskiin. Heti jäähyn umpeuduttua Seikolan uusi veto painui vastustamattomasti Toivosen oikean patjan yli Tuokon tehdessä hyvää maskia.

Ote siirtyi kolmannen maalin jälkeen pikkuhiljaa Kerholle ja se järjesteli maukkaita maalintekopaikkoja, mutta hämeeenlinnalaishyökkääjät kadottivat kiekon aina ratkaisevalla hetkellä Tepsin pakkien maila- ja luistinviidakkoon. Erässä ei siis nähty lisäosumia Tepsin tyytyessä hyydyttämään Kerhon hyökkäykset siniviivalle.

Kolmas erä

Erän alussa HPK loi vaarallisia paikkoja ja TPS pakkien harhaillessa Kari Jalonen otti aikalisän viiden minuutin pelin jälkeen. Se ryhdistikin selvästi Palloseuran viisikkopeliä.

Tepsi siirtyi Kojon aikalisän jälkeen 2-3 -karvauskuvioon ja ajoittain joukkue ryhmittyi jopa 1-4-karvausjärjestelmään. Kilpikonnapuolustukseen siis.

Tepsin Matias Metsärannnan jäähyn aikana HPK otti Toivosen pois maalinsuulta; silloin pelattiin ottelun 51. minuuttia. Seuraavan pelikatkon aikana Jukka Jalonen otti aikalisänkin. Sekään ei tuonut lisäryhtiä vieraiden peliin, vaan ottelu oli tiukasti Palloseuran hallussa.

Tepsillä oli vielä kaksi huippupaikkaa. Ensin Seikola antoi passin Alatalolle, joka ohjasi pelivälineen Toivosen suojiin. Pian Kiviharju toimitti kiekon puolittaisessa läpiajossa Tuokolle, mutta tämä ei taaskaan saanut kiekkoa haltuunsa seisoessaan yksin maalin edessä.

Erän viimeisellä minuutilla Koivu sai haltuunsa kerholaisen huonon avauksen ja sijoitti kiekon tyhjään verkkoon. Aivan viime hetkillä HPK vielä yritti pilata Lassilan nollapelin ja tulitti ankarasti. Viime sekunneilla Koivu oli kuitenkin liruttaa kiekon vielä toistamiseen tyhjään maaliin, mutta veto osui tolppaan.

Summa summarum

Mikko Rauteen tempaus olisi tänään voinut maksaa Palloseuralle voiton. Tällä kertaa niin ei käynyt, mutta kaipa tämäkin on tapa ylilatautua.

Mikko Koivu keskittyi epäolennaisuuksiin ja suu kävi koko ajan. Keskittyessään peliin hän alusti hienosti Vahalahden maalin.

Teemu Lassila oli maalillaan itse varmuus ja poimi puolustuksen hienoiset lapsukset pois. TPS-kapteeni Mika Alatalo oli kentän paras pelaaja.

Pasi Petriläinen pelasi virheettömän pelin.

HPK. Onko tämä sama joukkue, joka voitti runkosarjan historiallisen suurella pistepotilla? Ei uskoisi. Toivonen pelasi ihan hyvän peruspelin, eikä häntä voi syyttää ainoastakaan maalista. Myös Jan Pardavy loi hyviä paikkoja, joita hänen ketjukaverinsa eivät kertaakaan kyenneet hyödyntämään. Pardavy oli kenttäpelaajista ainoa, joka oli lähelläkään tasoaan.

Erityismaininnan voisi antaa linjamiehille (Kekäläinen ja Bruun), joiden hyvin pelinluvun takia ylimääräisiltä torikokouksilta vältyttiin lähes täysin.

Kommentit

Pressitilaisuudessa nähtiin omituinen tunteenpurkaus. HPK:n valmentaja Jukka Jalonen oli pahasti myöhässä ja noin vartin odottelun jälkeen Tepsin valmentaja Kari Jalonen ehdotti, josko hän aloittaisi pressitilaisuuden omilla kommenteillaan.

- Meiltä ennen kaikkea kurinalainen suoritus, ja ennen kaikkea jokainen pelaaja noudatti taktiikkaa sataprosenttisesti. Se oli varmasti voiton avain ja edelleenkin sen puolustuspelin kautta meidän on mentävä. Kyllä me aika kovilla näissä peleissä ollaan oltu – niin kuin oltiin tänäänkin. Kestettiin sitten loppuun asti. Iso taisteluvoitto TPS:n joukkueelta, totesi Kari Jalonen.

Tässä vaiheessa pahasti myöhässä ollut Jukka Jalonen saapui lehdistötilaisuuteen. Hän onnitteli sukunimikaimaansa ja oli juuri aloittamassa puheenvuoronsa, kun reagoi vahvasti TPS:n markkinointijohtaja Rauno Sjöroosin mutinaan alustuksensa lopussa.

- Vittuileksä vai? sähähti Jukka Jalonen.

- En kun mä vain sanoin, että sua haettiin kaks kertaa. Lehdistöllä on kiire mennä eteenpäin, vastasi Sjöroos.

- Huoh, lause oli kesken kun sä päräytit kesken, että lopetetaanko tässä vaiheessa vai…? Anteeks että juttelin joukkueen kanssa. Kukaan ei hakenut mua, puolustautui Jukka Jalonen.

- Minäkin kävin hakemassa kerran ja järkkäri kävi hakemassa kerran, totesi Sjöroos.

- Näiksä mua siellä?, kysyi Jukka Jalonen.

Tässä vaiheessa lehdistö alkoi tuntea olonsa vaivaantuneeksi ja Jalosta kehotettiin siirtymään takaisin ottelun kommentointiin.

- Niin, eipä tässä ole hirveästi kerrottavaa. Me oltiin ihan vastaantulijoita tänään. 4-0 – aika tylyt lukemat. Joukkue mietti ensin mitä pitää tehdä, että voitetaan pelejä vielä tällä kaudella ja tietenkin tätä pohdittiin vielä yhdessäkin. Siksi tässä meni vähän pitempään. Toivottavasti kaikki kerkii nukkumaan kuitenkin tämän vuorokauden puolella.

- Niin kuin todettu – TPS oli selvästi parempi tänään. Meillä on kova projekti edessä, jota me lähdetään torstaina purkamaan.

Kysymyksiin HPK:n väsymisestä Jukka Jalonen suhtautui vihamielisesti.

- Vähän yli kolkyt kutii tossa kolmannessa erässä. Se ei ehkä ole ihan väsyneen joukkueen merkki. Sä tunnet vissiin paremmin mun joukkueen kuin minä , sähähti Jukka Jalonen.

- Kyllä tää jostain muusta johtuu kuin väsymyksestä, että ekassa erässä ei saada kiekkoa verkkoon paikasta – taikka tokassa taikka ylivoimalla. Ehkä sellainen pikku itseluottamus on kateissa, mutta niin kauan kun on pelejä jäljellä on toivoa ja mahdollisuuksia. Tuskin tässä hirveen moni uskoo, että me noustaan, mutta ainakin tossa kopissa oli sellainen fiilinki, että ei me ihan vielä kuitenkaan olla valmiita lähtemään lomille.

- Mun mielestä tänään oli hyvää, ettei asenne loppunut kesken. Loppuun asti pelattiin. Kun ollaan kolme maalia takana, niin ei siinä enää hirveesti voida kamppailla, mutta seuraavaa peliä aatellen.

Kysymyksiin Louhen ja Balastikin pelaamisesta Santalan kentässä Jalonen suhtautui pilkallisesti.

- Neljälläkään ei voi pelata, latasi Jukka Jalonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle