<h2>Kausi avattiin Turussa</h2>

LIIGA / Raportti
TPS ja HPK eivät esittäneet suuria hienouksia Elyseelle kautta avaamaan saapuneelle turkulaisyleisölle. Kauden avausottelu Turussa kääntyi kotijoukkueen voitoksi Niko Mikkolan kolmannen erän maalilla. Muutoin peli oli juuri sellaista, kuin ajankohta huomioiden sopi odottaakin. TPS vei tasaisen väännön luvuin 2-1.

Yleisöllä ihmetyksenaiheita

Turkulaisyleisö oli saapunut ensimmäistä kertaa katsastamaan Tepsin uutta joukkuetta ja kokonaan uudistunutta kaukaloa sekä videokuutiota. Ero entiseen oli melkoinen molempien hallissa tehtyjen muutosten tuodessa katsojille reilusti lisää mukavuutta. Myös joukkueesta riitti katsomossa puheenaiheita.

Ottelu alkaa vauhdikkaasti

Ensimmäinen erä ei ollut ehtinyt vanheta vielä minuuttiakaan, kun Tepsin paluumuuttaja Niko Mikkola pääsi laidaltaan läpi ja törmäsi maalivahti Joni Puurulaan sillä seurauksella, että Puurula joutui vetämään henkeä muutaman minuutin ajan. Onneksi HPK-vahti kuitenkin pystyi jatkamaan peliä kovasta tällistä huolimatta. Tilanteessa ei ollut mitään väärää, mutta tarähdys oli varmasti melkoinen.

Kellon näyttäessä 5.57 sai Tepsiin täksi kaudeksi HPK:n takalinjoilta tullut Kimmo Peltonen kahden minuutin jäähyn kiinnipitämisestä sillä seurauksella, että HPK:n ylivoima jauhoi illan kauneimman osuman ajassa 6.36 Tepsin maalia vartioineen Jason Elliotin selän taakse.

Jan Pardavyn viimeistellessä Antti Miettisen ja Aki Heinon syötöistä alakulmaan ei Jason Elliotilla ollut mahdollisuuksia. Hieno ylivoimamaali.

Tepsin Marko Kauppisen otettua vielä kahden minuutin jäähyn kampituksesta erän puolessa välissä, sekä Kerhon Rajamäen ja Miettisen jäähyillessä vuorollaan pelattiin tasaisesti ilman tulosta erän lopulle asti.

Juuri ennen erän päättymistä pelasivat Mika Alatalo ja Mikko Koivu Ville Vahalahden nokikkain Joni Puurulan kanssa ja Ville vingutti verkkoa maalin vasemmassa alakulmassa ajassa 19.27.

Ensimmäinen erä päättyi veljellisesti tasanumeroihin 1-1.

Ei kerrottavaa lapsenlapsille

Toiseen erään HPK vaihtoi maalin suulle ottelun alussa Niko Mikkolan jyrän alle jääneen Joni Puurulan tilalle Hannu Toivosen.

Muita tilastomerkintöjä ei sitten tehty lukuunottamatta kahta Kerholle ja yhtä kotijoukkueelle jaettua kakkosta.

HPK:n Jyrki Louhi istui jäähyllä kiinnipitämisestä ja heti perään Markku Paukkunen lämmitti Tepsin jäähypenkkiä kahden minuutin ajan. Kun vielä todetaan Janne Laakkosen saama kaksiminuuttinen kiinnipitämisestä, on erä paketissa.

Molemmille tarjottiin mahdollisuus ylivoimamaalin tekoon, mutta tehottomuus ratkaisuissa ja maalivahdit olivat syynä maalittomaan erään.

Ratkaisu Mikkolan mailasta

Kolmannen erän alkajaisiksi HPK:n Marko Tuulola otti kyynerpäätaklauksesta kahden minuutin jäähyn, jota kotijoukkue ei kyennyt hyödyntämään.

Hetkeä myöhemmin oli jäähyilyvuorossa Antti Miettinen ja tällä kertaa kotijoukkue rankaisi. Niko Mikkola pääsi sutimaan maalinedushässäkästä Joni Liuksen esityöstä voittomaalin.

Kerho sai oman etsikkoaikansa turkulaisten jäähyillessä peräti kolmasti peräkkäin vajaan viiden minuutin aikana. Tuomas Grönman, Marko Kauppinen ja Kai Nurminen istuivat vuoron perään boksissa. Yllättäen ei mitään suurempaa taistelua voitosta syntynyt, vaan Jason Elliot piti kuitenkin maalinsa puhtaana ilman erityisempiä vaikeuksia.

Pirtein vieraista oli alati vaarallinen Antti Miettinen, jonka kentällä ollessa HPK:n peli luisti parhaiten. Tehot vaan jäivät koko hyökkäyskalustolta puuttumaan, vaikka paikkoja saatiinkin luoduksi.

Ottelun lopussa Kerho yritti vielä tasoitusta ilman maalivahtia kuitenkaan onnistumatta. Näin TPS voitti vähämaalisen ottelun maalein 2-1.

Huomioita

Kojo Jalonen peluutti ykkösketua muodossa Nurminen-Lius-Mikkola. Varsinkin Lius oli totutun liukas ja juonikas. Paras yritys jäi tänään tolppaan, mutta lupauksia esitys kuitenkin antoi.

Myös Mikkola pelasi hyvin ja tulee olemaan fanien suosikki jatkaessaan railakkaita otteitaan. Pitkällä kierroksella on otteisiin on tullut harkintaa.

Jason Elliot pelasi tuloksellisesti hyvin, eikä Kerhon tekemää hienoa ylivoimamaalia voi laittaa hänen piikkiinsä. Kiekko pomppii vielä, mutta uskon Jasonin torjuvan vielä monta voittoa Tepsille.

Mikko Koivu on kasvanut henkisesti sitten vaikean viime kauden. Kynä käy, eivätkä hermotkaan pala kiekon karatessa vastustajan lapaan. Kehittynyt harppauksen viime kaudesta. Tietysti paikka Alatalon ja Vahalahden keskellä on myös sentterille aika herkullinen.

Ilonaiheisiin on ehdottomasti laskettava myös Tuomas Grönmanin paluu kaukaloon. Polvivaiva ei ainakaan estänyt pelaamista.

HPK:lla on vielä paljon iloa ulkomaanavuistaan. Myös Antti Miettinen tulee olemaan paha pideltävä liigassa. Kerhon hyökkäyspeli ei ollut tänään terävimmillään, mutta viitteitä uuteen tulemiseen on. Viime vuotiseen ilotulitukseen on tällä ryhmällä tosin matkaa.

Jäähyt
TPS 6 x 2min
HPK 6 x 2min

Maalivahtien torjunnat

TPS Jason Elliot 5+7+7=19

HPK Joni Puurula 5+0+0=5 (vaihto 20.00)
Hannu Toivonen 0+7+4=11 (pois 59.24)

Tuomarit
Repo (Isometsä, Orelma)

» Lähetä palautetta toimitukselle