TPS kukisti vaisun Malmön

LIIGA / Raportti
Turun Palloseura antoi vaisuille Malmön punahaukoille oikein isän kädestä. Tarvasjoen jäähallissa selkäsaunaa seurasi hallin ennätysyleisö 359 katsojaa.

Molemmat joukkueet tulivat peliin erittäin aggressiivisesti. Tepsin Kai Nurminen pääsi kasvotusten Hulkkosen onnekkaan purun seurauksena ja koetti ujuttaa kiekon Malmön maalia vartioineen Andreas Hadelövin längistä, mutta Ruotsin maajoukkueessakin esiintynyt vahti veti pidemmän korren.

Malmön Niklas Sundbladin jäähyn aikana Tepsin Jiri Vykoukal heitti hyvän ohjauskiekon maalille, mutta jälleen maalia ahnaasti hakenut Nurminen ei onnistunut heittämään kiekkoa ruuhkan takaa maaliin.

Palloseuran Markku Paukkusen huolimattoman keskialueen pelaamisen seurauksena punahaukkojen Jan Hammar karkasi läpiajoon. Tepsin maalia vartioinut Teemu Lassila torjui kuitenkin matalan vedon jaloistaan.

Ottelun avausmaali nähtiin, kun Tepsin Markus Seikola ja Jussi Timonen karkasivat läpiajoon. Seikola jakoi kiekon Timoselle, jonka one-timeri painui vastustamattomasti ruotsalaisten verkkoon. Kuuluttaja tosin näki maalintekijän ja syöttäjän juuri päinvastoin.

Palloseura oli lisätä johtoaan, kun Antti Aalto tykitti komean nousun
päätteeksi ylärimaan tulisen laukauksen.

Tasavajaalla Malmön suomalaistähti Jussi Riihijärvi mussutti päätuomari Aleksi Rantalalle käytöskympin arvoisesti. Riihijärveä kuohutti Hadelövin maalilla hetki sitten ollut ruuhka.

Illan törkein temppu nähtiin kun Marco Tuokko veti keskenäisen nokkapokan päätteeksi törkeästi Franz Nielseniä tilanteen takana poikittaisella päähän ja lensi oikeutetusti suihkuun.

Tuokon tempusta seuranneen viitosen jälkeen pirteästi pelannut
ruotsalaishyökkääjä Hammar oli tehdä todella komean maalin hienon kuvion päätteeksi, mutta Lassila oli sijoittunut hyvin ja kykeni torjumaan vaikkei ehtinyt reagoimaan kiekkoon.

Erän lopussa Tepsin Vykoukal pääsi tykittämään Koivun voitettua hyökkäyspään aloituksen 100-0, mutta Hadelöv tarjoili näyttävän hanskatorjunnan tarvasjokilaiselle kiekkoyleisölle.

Toinen erä

Erän alussa pari Palloseuran rynnistystä valui hukkaan kun malmölaisten maali irtosi jatkuvasti paikoiltaan.

Kai Nurmisen jäähyn aikana malmölaisten ylivoima oli umpisurkeaa ja
miesalivoimallakin turkulaiset dominoivat peliä.

Illan toinen maali nähtiin kun Mikko Rautee liukui vapaata kaistaa ja laukoi vihaisen lyöntilaukauksen suoraan yläkulmaan Hadelövin kauhoessa ilmaa. Veto taisi muuttaa suuntaansa ruotsalaispakin mailasta.

Tepsin kolmas maali näki päivänvalon pian. Tomi Sykkö haastoi ruotsalaispakin ja laukoi tämän jaloista B-pisteen kaarelta komean vedon Hadelövin maaliin ylänurkkaan. 3-0 Palloseuralle ja malmölaiset olivat enemmän kuin pinteessä.

Eikä siinä vielä kaikki. Turkulaiset jatkoivat maalien latomista. Pirteällä pelipäällä ollut Kai Nurminen karkasi 2-1-tilanteeseen Koivun kanssa ja antoi tälle millintarkan lättysyötön, jonka nuori Koivu siirsi maaliin yhdellä kosketuksella vanhan tekijän
varmuudella.

Kolmas erä

Erä alkoi Tepsin David Schneiderin jäähyllä. Malmön ylivoima oli erittäin sekaista ja sama sekaisuus vaivasi koko ottelun kolmannen erän alkuhetkiä.

Sundbladin jäähyn aikana Kimmo Peltosella oli tyhjä maali Hadelövin pötköttäessä torjunnan jäljiltä B-pisteen alakaarella, mutta Peltonen asetteli kiekkoa liian kauan ja tilanne valui hukkaan.

Turkulaisten Jani Kiviharju oli omimmassa roolissaan saadessaan ruotsalaiset Petri Liimataisen ja Franz Nielsenin ottamaan jäähyt turhan kuumenemisen tuloksena.

Malmön Rydmarkin ja Petrosekin ja Palloseuran Kankaanperän jäähyn aikana Mikko Koivu latasi Vykoukalin mainiosta poikittaissyötöstä Tepsin jo 5-0 johtoon. Nämä tylyt lukemat jäivät myös lopputulokseksi.

Summa summarum

TPS:n peli näytti todella valmiilta – joskin vastus oli tänään todella vaisu. Jiri Vykoukal vaikuttaa olevan juuri se kaivattu profiilipakki. Osa tsekkipakin syötöistä oli niin kekseliäitä, etteivät omat seurakaveritkaan pysyneet niissä mukana. Myös David Schneider esitti erinomaista liikkuvaa peliä ja näytti ettei pieni koko ole este hyvien taklausten esittämiselle. Neloskentän paikoista kisaavista nuorukaisista parhaiten edukseen esiintyivät Matti Aho ja eritoten Tomi Sykkö. Sen sijaan Antti Hulkkosen panos jäi yllättävän kevyeksi. Hulkkosen pelistä puuttuvat kunnon pommit ja vahva kiekollinen pelaaminen, jotka tekivät hänestä viime kaudella yhden liigan ykköspuolustajista. Myös Antti Aalto oli vaisu ja tätä menoa menettänee ykkössentterin paikkansa pian lopullisesti Mikko Koivulle.

- Nyt voidaan lähteä rauhallisin mielin uuteen kauteen.
Joukkueessa ja seuran sisällä on kaikin tavoin rauhallinen ja luottavainen tunnelma, myhäili erittäin rentoutuneen oloinen Palloseuran toimitusjohtaja Jouko Narvanmaa.

Malmöläiset tuottivat pettymyksen niille, jotka saapuivat Tarvasjoelle
kuvitellen näkevänsä vahvan Elitserien joukkueen. Juha Riihijärven
kaltaiset kiekkomiljonäärit eivät saaneet mitään aikaan. Montreal Canadiensin prospekti Andreas Valdix oli pehmeä eikä esittänyt mitään ihmeellistä. Ainoa joka jäi positiivisessa mielessä mieleen ruotsalaisryhmästä oli Jan Hammar, jonka mailasta syntyi suurin osa punahaukkojen maalipaikoista.



TPS:n ketjut ensimmäisessä erässä:

Nurminen-Koivu-Vahalahti

Vykoukal-Hulkkonen



Tuokko-Aalto-Kiviharju

Peltonen-Schneider



Metsäranta-Rautee-Suoraniemi

Paukkunen-Kauppinen



Ojala-Aho-Sykkö

Seikola-Timonen

Lassila (Karjalainen)

» Lähetä palautetta toimitukselle