Davos ei pysynyt TPS:n kyydissä

LIIGA / Raportti
Sveitsiläinen HC Davos jatkaa Suomen kiertuettaan ja tänään oli Turussa vastassa paikallinen Palloseura. Samat joukkueet kohtasivat jo lauantain pikapelissä Viking Cupissa, mutta tänään oli peliaika normaali 60 minuuttia. Kova ottelutahti lienee verottanut vieraiden vauhtia, sillä he pelasivat eilenkin Raumalla.

Joukkueet pelasivat tänään varsinaisen ystävyysottelun Turkuhallissa. Illan teema oli hyökkäyskuvioiden hiominen. Puolustamisella ei niinkään näyttänyt olevan väliä.

TPS aloitti tuloksekkaasti

Ajassa 2.33 Tomi Sykkö kiersi maalin taakse, josta hän jätti kiekon Markus Ojalalle. Ojala kiitti ja survoi kiekon väkisin maaliin. Maali oli Ojalan ensimmäinen harjoituspeleissä. Heti perään Antti Aalto laukoi siniviivalta ja Kai Nurminen pääsi ohjaamaan tilanteeksi jo 2-0.

5.05 oli kulunut kun Benjamin Winkler otti kaksiminuuttisen polvitaklauksesta. Jäähyä oli kulunut hieman yli minuutin, kun Mikko Koivu vapautti Ville Vahalahden maalintekoon. Tähän kolmanteen maaliin sai myös David Schneider syöttöpisteen.

Ajassa 13.56 otti puolestaan Antti Hulkkonen kahden minuutin rangaistuksen, mutta Davosin ylivoima oli kovin tehotonta.

Kaiken kaikkiaan Palloseuran luistin liikkui huomattavasti rivakammin ensimmäisessä erässä. Pari lepopäivää lauantain jälkeen oli tehnyt hyvää.

Tepsi menee menojaan

Heti toisen erän alussa Davosin Peter Guggisberg pääsi yrittämään Teemu Lassilan edestä maalintekoa, mutta ilman tulosta.

24. minuutin kohdalla Josef Marha laukoo tulisesti, mutta päin Lassilaa. Erän puolivälissä Sandro Rizzi puolestaan sutii ohi aivan avoimesta paikasta. Ilman Lassilan hyvää torjuntavirettä Davos olisi tässä vaiheessa vielä voinut tulla peliin mukaan.

TPS alkoi kuitenkin taas saada luistimiin liikettä ja pelin painopiste siirtyi Davosin maalille. Antti Hulkkonen pääsi ampumaan vapaasti, mutta hän laukoi niukasti alakulmasta ohi. Samanlainen tilanne tuli heti perään toiseen päähän kaukaloa, mutta Claudio Neff ei ollut Hulkkosta onnekkaampi.

Ajassa 34.37 ottaa Michel Riesen kaksi minuuttia koukkaamisesta. Tasan minuutin ehtii Riesen jäähyboksissa viettää, kunnes Nurminen vapauttaa hänet istunnolta ohjaamalla Weibelin sylkemän reboundin yläkulmaan. Esityön maaliin teki Hulkkonen ampumalla siniviivalta.

Erän lopulla parhaimmat tilanteet tulevat jälleen Tepsille. Matias Metsäranta ja Aalto pääsevät vuorotellen yrittämään, mutta Weibel torjuu. Niko Mikkola pääsee vielä kaksi kertaa avopaikkaan, mutta ensimmäinen menee hieman maalin yli ja toisen Weibel liimaa räpyläänsä.

Davoskin pääsee maalien makuun päätöserässä

Fabian Sutter karkasi läpiajoon heti kolmannen erän alussa. Vykoukal ei voinut muuta kuin koukkia miehen nurin ja jälleen kävi jäähyboksin ovi. Marc Gianola ampui viivasta ja Lassila pystyi vain vaivoin torjuntaan. Palloseura sai kuitenkin jäähyn tapettua ilman takaiskuja.

Ajassa 45.31 Sutter pääsee ohjaamaan tyhjään maaliin Benjamin Winklerin hienosta syötöstä ohi Lassilan tilanteeksi 4-1.

Pian maalin jälkeen lähtee samainen Sutter kahden minuutin istunnolle koukkaamisesta.
TPS käyttää jälleen jäähyn hyväkseen ja David Schneider tekee numeroiksi 5-1 Vahalahden ja Koivun toimiessa syöttäjinä.

Marc Gianola ampui löysähkön rannelaukauksen kohti Lassilaa ajassa 49.50. Kiekko muutti suuntaa Hulkkosen jalasta hämäten maalivahdin. Tilanne 5-2.

Kellon näyttäessä 53.00 joutuu Steivan Hasler puolestaan jäähylle. Vain viisi sekuntia ehtii hän siellä istua, kun Jiri Vykoukal vetää siniseltä lujan lämärin Weibelin maalin alanurkkaan. Hulkkonen ja Aalto saavat tähän osumaan syöttöpisteet.

Illan viimeinen maali nähdään kun Rizzi kauhoo Winklerin syötön kädellä mukaansa ja pääsee Lassilan kanssa nokikkain. Rizzi ei erehdy ja sinetöi loppulukemat 6-3.

Kokoonpanoissa uusia kokeiluja

Nämä harjoituspelit ovat luonnollisesti erilaisten ketjukokeilujen kultaista aikaa. TPS oli hieman muuttanut kokoonpanoa Viking Cupin jälkeen, sillä tällä kertaa tuli Tuukka Pulliainen uutena miehenä mukaan. Myös Davosin kentälliset näyttivät vaihtelevan pelin aikana.

Seuraavassa kokoonpanot, joilla enimmäkseen pelattiin.

Davos:

Riesen–Rizzi–Guggisberg-Winkler–Häller

Paterlini–Marha-Hasler-Gianola–Heberlein

Sutter-Neff-Ambühl–Boss-Blatter

Lisäksi kentällä nähtiin Collenberg.

TPS:

Nurminen–Aalto-Tuokko-Vykoukal–Hulkkonen

Mikkola–Koivu-Vahalahti–Schneider–Peltonen

Suoraniemi–Rautee–Metsäranta–Kauppinen–Seikola

Pulliainen–Sykkö–Ojala–Paukkunen–Timonen

» Lähetä palautetta toimitukselle