TPS jatkoi voittojen tiellä

LIIGA / Raportti
TPS jatkoi Nordic Trophyssä puhdasta peliään, kun joukkue torstaina kaatoi yritteliäällä esityksellä Djurgårdenin tasaisen kamppailun jälkeen.

Harjoitusotteluiden kuvaan sopivasti ottelussa ei kovin ihmeellisiä hienouksia nähty. Syötöt karkailivat ja kiekot pomppivat. Toisaalta kummallakin joukkueella oli yritystä otteissaan. TPS:n päävalmentaja Hannu Virta oli kuitenkin syystäkin tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen.

- Meillä oli tänään hyvä asenne. Se oli taisteluvoitto, totesi Virta pelin jälkeen.

Palloseura sai otteluun hyvän alun, kun se pääsi pelaamaan ylivoimaa jo parin minuutin jälkeen. Jälleen hyvin pelannut Lee Sweatt laukoi viivasta ja TPS-kapteeni Aki Berg ohjasi maalin edestä numeroiksi 1-0. Osuma jäi avauserän ainoaksi. Lukuisista jäähyistä huolimatta Bergin maali oli myös ottelun ainoa ylivoimaosuma.

Toisessa erässä peli jatkui pitkälti ensimmäisen kaltaisena tasaisena vääntönä. Erän alussa Djurgården otti otetta hieman itselleen. Turkulaiset kuitenkin onnistuivat maalinteossa, kun seitsemän minuutin kohdalla Antti Erkinjuntti toi voimalla kiekon ylös, kiersi maalin ja löysi B-pisteeltä Antti Halosen, joka siirsi TPS:n kahden maalin johtoon.

Päätöserässä vierailija otti peliä haltuunsa, mutta kotijoukkue pystyi pääsääntöisesti estämään Djurgårdenin maalintekoyritykset.

- Meillä hieman loppui voima loppua kohden. Tuo meidän aktiivinen pelitapa on kuitenkin tosi kuluttava. Meidän pitää opetella välillä lyömään kiekkoa päätyynkin. Meille on iso haaste oppia pelaamaan viisaasti, mietti Virta.

Kolmannen erän alussa Djurgården onnistui kertaalleen yllättämään TPS-maalilla tehokkaasti kiekkojen tiellä olleen Alexander Salakin ruotsalaisten pitkän painostusjakson jälkeen. Tätä lähemmäksi Djurgården ei kuitenkaan päässyt.

- Allu (Salak) pelasi tänään hienon pelin. Kyllä meillä on hyvä tilanne maalivahtiosastolla, hehkutti Virta nuorta maalivahtia.

Halosen vahva näyttö

Hetki Djurgårdenin kavennuksen jälkeen Patrick Hörnqvist ajoi röyhkeästi TPS-maalille ja huitaisi kiekon sulkenutta Salakia hanskalle. Myös pelillisesti hyvän pelin pelannut Antti Halonen muisti puheet oman maalivahdin puolustamisesta ja Turussa nähtiin pitkästä aikaa tappelu, jota tuomaritkaan eivät keskeyttäneet. Episodin seurauksena sekä Halonen että Hörnqvist ovat seuraavasta ottelusta sivusta saatuaan ottelurangaistuksen.

- Ihan oikea liike Antilta. Kyllä omaa maalivahtia pitääkin suojella. Se kertoo jotain moraalista ja joukkuehengestä, kehaisi Hannu Virta.

TPS:n osalta Nordic Trophy jatkuu ensi viikon tiistaina kotiottelulla Tapparaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle