TPS:llä melkein täydellinen syntymäpäivä

LIIGA / Raportti
Espoon Blues pilasi TPS-organisaation 80-vuotissyntymäpäivät kirimällä kolmen maalin takaa-ajo asemasta rinnalle. Täydellisestä päivästä jäi uupumaan yksi piste.
Marko Kauppinen esitti vahvoja nousuja

© Matti Liljaniemi
alt="Marko Kauppinen esitti vahvoja nousuja">

Ottelu alkoi TPS:n 80 vuotisjuhlallisuuksilla. Pelin käynnistyttyä
kotijoukkueen maalia vartioinut Jason Elliott oli tehdä emämunauksen, kun hän ei huomannnut patjojensa välistä lipuvaa kiekkoa jonka maalin kiertävä Ylönen oli tyrkätä maaliin. Myös vastapuolen veräjänvartija Jarmo Myllys nauratti yleisöä kun hän oli sulkemassa laidasta pomppaavaa kiekkoa hanskansa alle, mutta se lipuikin maalin eteen. Sillä kertaa ketään mustapaitaa ei ollut hyödyntämässä tilannetta.Näiden tilanteiden jälkeen komedia väheni ja peli vakavoitui.

Tepsin Liuksen kentän paineen alla vieraiden Markku Hurme sai aika helposti jäähyn estämisestä. TPS tulitti aggressiivisesti Jamon maalia ja rakensi hyvin, mutta Bluesin pakit pitkillä mailoillaan saivat kiekon pomppimaan juuri ratkaisevalla hetkellä sivuraiteille. Jäähyn loppuhetkillä Myllys sylki Markku Paukkusen vedon eteensä ja Mikko Koivu oli kärppänä paikalla ja sijoitti kiekon yli makaavan espoolaisvahdin.

Ottelu jatkui TPS-merkkisenä. Markus Seikola laukoi lyöntilaukauksen tolppaan ja jälkitilanteesta tuomittiin epäselvän hässäkän jälkeen saman joukkueen Tuomas Grönmanille kampitusjäähy. Jäähyn aikana vaarallisin tilanne nähtiin kuitenkin Bluesin maalilla, kun kultakuuppa Kai Nurmisen laukaus, jonka Myllys koetti napata filmitorjunnalla, oli tippua hanskasta maaliin torjunnan liioittelun takia.

Bluesin Niko Niemisen koukkaamisjäähyn aikana TPS loi todella hyvin kuvioita, mutta Myllys torjui tämänkin taidolla ja osittain tuurilla.

Toinen erä

Erä alkoi syntymäpäiväsankarijoukkueen kannalta hyvin ylivoiman merkeissä. Niko Mikkolalle pelattiin kiekko vapaaseen paikkaan, mutta koska kiekko tuli kätisyyden kannalta väärälle puolelle, Mikkola ei kyennyt laukomaan. Sen sijaan hän nousi maalin eteen kiekkoa taidokkaasti vispaten ja sijoitti sen kylmäverisesti maaliin. 2-0 kotijoukkueelle ja syntymäpäivä alkoi näyttää hyvältä.

Päivänsankari sai määrätä miten leikittiin. Ensin Joni Lius antoi poikkisyötön Mika Alatalolle, joka veti one-timerin, mutta Myllys
teki paraatipelastuksen. Tilanne jatkui kun Seikola antoi oivaltavan
syötön Alatalolle maalin eteen ja tämä ohjasi kiekon yli hölmistyneen Myllyksen. Maalia ennen Ville Vahalahti teki arvokasta kiekotonta screeniä Bluesin pelaajille. Tässä vaiheessa Blues otti aikalisän.

Aikalisä toikin uutta puhtia espoolaisten otteisiin ja sen uusitut
ketjut painoivat peliä Tepsin maalille. Varsinaisia maalipaikkoja Blues ei kuitenkaan kyennyt luomaan. Tämä vaihe katkesi kun Tuomainen otti tyhmän jäähyn.

Puntit tasoittuivat kun Nurminen töni itsensä jäähylle keskialueella.
Jäähyboksin oven saranat olivat kovilla, kun espoolaisten Arto Laatikainen sai puolestaan helpon jäähyn, kun Holmqvist kaatui dramaattisesti laidan lähellä. Oikeus tapahtui, kun Kari Kalto pääsi alivoimalla Jiri Vykoukalin kanssa puolittaiseen läpiajoon. Kalton reboundin Vykoukal iski ilmasta Mikkolan estelyistä huolimatta verkon perukoille.

Blues sai onnen avaimet käteensä, kun äsken filmannut Tepsin Holmqvist joutui puolestaan jäähylle. Se ei tuottanut tulosta, mutta pian tasakentällisin Matti Näätänen pääsi läpiajoon Kalton kanssa. Elliott odotti syöttöä, mutta Näätänen laukoi näätämäisen ovelasti
kiekon itse kanadalaisvahdin längistä verkkoon. TPS antoi lisähyvitystä ottamalla jäähyn väärästä vaihdosta. Bluesin nyökkääjät saivat huseerata varsin vapaasti Elliottin maalilla, mutta Elliott kesti.

Kolmas erä

Kolmas erä alkoi sekavan tunnustelevissa merkeissä. Blues pommitti
ahkerasti siniviivalta Elliottia, mutta tämä nappasi kiekot varmasti, kun Blues ei kyennyt tuottamaan minkäänlaita maskia.

Sitten kesken keskialueen neppailun Blues pääsi Seikolan virheen takia iskemään. Pirteästi pelannut Näätänen ryntäsi laidasta läpi ja tämä tarjoili herkullisen syötön maalin eteen ajaneelle Hurmeelle joka piti lavan jäässä ja kiekko oli maalissa. Peli tasan ja halli hiirenhiljaa.

Tasoitusmaalin jälkeen pelissä nähtiin pitkä tovi rännikiekkoja,
alimpien pakkien passsailua toisilleen ja ylipäänsä todella unettavaa kiekkoilua.

Viime minuuteilla TPS loi jonkinmoista myllyä Myllyksen maalille, mutta kiekkoa ei saatu tyrkittyä espoolaismerkkisen ihmismuurin läpi verkon perukoille.

Jatkoaika

Jatkoaika oli Espoon heiniä. TPS keskittyi rikkomaan Bluesin pelinrakentelua eikä edes koettanut hyökätä. Tämä strategia onnistui – ainakin jos sen mittarina voidaan pitää sitä, että kumpikaan ei tehnyt maalia vaan ottelussa jouduttiin tyytymään kristilliseen pistejakoon.

Kommentit

Bluesin valmentaja Hannu Kapanen päivitteli joukkueensa karmeaa alkua peliin. Hänen mukaansa joukkueen perusvahvuudet eli liike ja kiekollinen peli olivat tipotiessään TPS:n vahvan screenipelin seurauksensa.

-3-0 tilanteen jälkeen ei ollut vaihtoehtoa. Vaikka tamperelaiset lehtimiehet epäilevät ettemme tee tuolla vaihtoaitiossa mitään töitä niin kyllä me yleensä tehdään. Tänään otettiin aikalisä ja miksattiin ketjuja ja sieltä löytyi sitten yksi ketju joka ratkaisi pelin, sanoi Kapanen viitaten Matti Näätäsen, Kari Kalton ja Markku Hurmeen muodostamaan kolmikkoon.

Silminnähden ärsyyntynyt TPS:n valmentaja Kari Jalonen harmitteli kolmen maalin johtoaseman menettämistä

-Näin juhlan hetkellä jäi pistettä vaille uupumaan täydellisestä päivästä syntymäpäiväsankarilla. A-junnut voittivat omat pelinsä Tampereella ja jalkapalloilijat voittivat Kupittaalla. Me annettiin liian helpot kaksi maalia ja se muutti painopisteen meidän päätyyn ja kaveri pystyi vääntämään sen kolmannenkin maalin, totesi Jalonen.

TPS:n ohjelma jatkuu tiistaina kotiottelulla Ässiä vastaan ja Blues kohtaa Pelicansin kotonaan ensi perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle