Ässät vei viimeisen taiston

LIIGA / Raportti
Eero Elo loisti illan ottelussa tasoittaen pelin toisessa erässä.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
SM-liigan runkosarjan viimeisellä kierroksella Turussa kohtasivat TPS ja Ässät. Molemmat joukkueet pelasivat vajaalla miehistöllä porilaisten menetettyä koko ykkösketjunsa sairastuvalle ja TPS:n nelosketjun ollessa rehkimässä nuorten SM-liigan parissa Helsingissä.

TPS jaksoi kuitenkin olla yllättävän kiinnostunut suhteellisen merkityksettömästä pelistä. Vaikka illan ottelu lähtikin liikkeelle Ässien pyörittäessä peliä TPS-päädyssä, innostuivat isännät erän loppupuolella tosissaan pelaamaan.

Illan avausmaali oli TPS-hyökkääjä Nestori Lähteen kauden ensimmäinen maali SM-liigassa ja samalla tärkeä tekijä turkulaisten peli-ilmeen kannalta: ensimmäisen erän loppuun saakka peli pyöri isäntien pillin mukaan Ässien tullessa perässä.

- Meillä oli kaikki hyökkääjät mukana mitä on olemassa. Siinä mielessä hyvä esitys, kun saatiin pienenkin ruudun kavereita mukaan, Ässien päävalmentaja Karri Kivi kiitteli kuumeen riepottelemaa joukkuettaan.

- Kahden huonon kotipelin jälkeen tämä oli hyvä esitys. Jos Ässillä oli tänään kaikki hyökkääjät mukana, niin meillä oli kaikki pelaajat, TPS-luotsi Juha Pajuoja kertasi ottelun jälkeen.

TPS oli illan aikana ensimmäisenä ylivoimavuorossa, kun Jani Honkanen otti kahden pelatun minuutin jälkeen jäähyn. Isäntien ylivoima oli kuitenkin haparoivaa, eikä vaarallisia maalipaikkoja päässyt syntymään, vaikka ylivoiman loppua kohden peli saatiinkin vaihteeksi Ässien päätyyn.

Vieraiden ylivoima puolestaan pyöri hivenen paremmin. Ässät hääri TPS:n maalilla luoden turkulaisvahti Atte Engrenille tukalia tilanteita. Ensin Severi Sillanpää pääsi kääntämään kiekon TPS-maalin suuntaan, mutta kiekko kilahti tolppaan.

Myöhemmin Jyri Marttinen pääsi koettamaan onneaan, mutta koko erän maalinsa puhtaana pitänyt Engren koppasi Marttisen yrityksen lisäksi muutkin Ässien kiekot. Puolustaja Marttinen oli läpi pelin tärkeä tekijä porilaisten pelissä. Pakki ehti useaan maalitilanteesen ja taklaukseen koko pelin ajan.

Pitkän kaavan kautta lopputulokseen

Toiseen erään TPS lähti nälkäisempänä kuin Ässät. Ensimmäisen erän lopussa avautunut ylivoima jatkui vielä toisen erän alussa, mutta toista maalia se ei tuonut. Ensimmäiseen erään verrattuna isäntien ylivoima oli kuitenkin parantunut ja paremmalla viimeistelyllä kiekko olisi saattanut eksyäkin Juha Järvenpään taakse.

Ässien peli näytti TPS:n innon rinnalla passiiviselta ja kiekon käsittely oli alkuun huolimatonta.

Vieraiden kavennusmaali muutti kuitenkin pelin kulun. Eero Elo taiteili kiekon Engrenin häkkiin erän puolessa välissä. Tämän jälkeen illan ottelu alkoi näyttää siltä, miltä sen oletettiin näyttävän heti alkumetreiltä lähtien: TPS joutui vastaanottavaan asemaan Ässien paineen pyöriessä turkulaisten maalin tuntumassa.

Tasatilanteessa molempien joukkueiden taistelutahto heräsi henkiin. Kolmannessa erässä kiekkoa hutkittiin tasaisesti molemmissa päädyissä, mutta se ei riittänyt voittoon varsinaisella peliajalla. Varteenotettavia maalipaikkoja kuitenkin siunaantui enemmän Ässille kuin TPS:lle.

Vimeisessä erässä molemmat maalivahdit nousivat keskiöön Engrenin joutuessa kuitenkin rehkimään hivenen enemmän kuin porilaisvahdin.

- Antti Raanta oli pelannut pitkän satsin, joten halusin, että Järvenpää pelaa. Hänellä oli pitkä breikki ja tänään pelasi onnistuneen ottelun. Se oli hyvä juttu, Kivi kommentoi oman maalivahdin suoriutumista.

Edes jatkoaika ei tuonut ottelulle ratkaisua, joten tiistai-ilta Turussa venyi rangaistuslaukauskilpailuun. Pelin ratkaisi lopulta Ässien Michael Ryan ottaen joukkueelleen runkosarjan viimeisestä ottelusta 2-1-voiton. Illan ottelun myötä Ässät nousi kolmatta vuotta peräkkäin liigan parhaaksi vierasjoukkueeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle