Tapparan voittoputkelle jatkoa

LIIGA / Raportti
Tapparan pelaajat kiittivät kannattajia voiton jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara päätti vuoden 2014 kotivoittoon Pelicansista ja kasvatti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi. Poikkeuksellisen värikkäässä tiistai-illan ottelussa nähtiin muun muassa loukkaantuminen, runsaasti jäähyjä ja ylivoimamaaleja, sekä nyrkkitappelu.

Ottelun toinen erä tarjosi paitsi ratkaisevat osumat myös huikean määrän muita tapahtumia. Tunteita herättävin hetki koettiin Pelicansin ylivoiman aikana, kun Tappara-kapteeni Jukka Peltola haastoi Jordan Smothermanin tappeluun.

− Se veti aika törkeästi Pekka Saravoa aikaisemmin, mutta kyllä se siitä sitten sai maksaakin, kommentoi Peltola tappeluaan.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola näki tilanteessa myös joukkueen herättelyä.

− Totta kai hyvät johtavat pelaajat, kuten "Jugi" [Peltola] on, näkevät joukkueen tilanteen, että jotain pitää tehdä. Nämä asiat tulevat pelaajan selkäytimestä, ja tänään se varmasti auttoi meitä voittoon.

Tappara iski taas avausmaalin

Kristian Kuusela vei tarkalla laukauksellaan isännät 1-0-johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen. Pian maalin jälkeen Tapparan ykkössentteri Stephen Dixon loukkaantui pelitilanteen ulkopuolisessa taklaustilanteessa.

− En tiedä vielä yhtään mitään Dixonin tilanteesta. Hän yritti tulla käymään jäällä kolmannessa erässä, mutta jalka ei kestänyt. Eiköhän mies tutkita, ja katsomme sitten, mikä on tilanne, kommentoi Tapola kanadalaisvahvistuksen tilaa.

Tapolan mielestä ensimmäinen erä oli joukkueen paras.

− Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Tulimme hyvin peliin mukaan ja pystyimme pelaamaan sellaista jääkiekkoa, mitä kotiyleisön edessä pitääkin pelata. Toinen erä oli meiltä pelillisesti heikko, vaikka siinä pystyimmekin ylivoimalla maaleja tekemään.

Pelicans tasoitti erän loppupuolella ylivoimalla Michal Repikin komealla laukauksella suoraan Tommi Paakkolanvaaran syötöstä.

Toinen erä ratkaisi ottelun

Pelicans karkasi ylivoimalla johtoon toisen erän puolivälissä. Juhani Tyrväinen survoi maalin edestä paluukiekon verkkoon. Minuutti ennen Pelicansin maalia Peltola ja Smotherman kävivät omat nyrkkikäräjänsä. Amerikkalaishyökkääjä näytti lopettavan leikin lyhyeen, kun Peltola tipahti jään pintaan parin ekan iskun jälkeen.

Tappara-kapteeni kuitenkin nousi salamannopeasti pystyyn ja pääsi antamaan omat iskunsa Smothermanin leukaperiin ennen kuin tuomaristo keskeytti välienselvittelyn.

− Aika hyvän lähdön sai kaveri siihen. Sitten pääsin kyllä itsekin vauhtiin.

− Ei tullut kavereilta kuittailua. Jätkät tykkäsivät, Peltola kommentoi tapahtumia.

Erän lopulla Tappara hyödynsi omat ylivoimansa. Kirvesrinnat pääsivät ylivoimalle, kun Henri Laurila löi riittävän monta kertaa Henrik Haapalaa poikittaisella mailalla niskaan. Kapteenin esimerkistä innostuneena Haapalakin äityi tuuppimaan itseään päätä pidempää Laurilaa.

Haapalakin sai jäähyn väkivaltaisuudesta, mutta Laurilalle tuomittiin 2+2 minuuttia samasta syystä.

Teemu Aalto tykitti siniviivalta Tapparan tasoihin. Josh Green teki hyvän maskin, ja joukkuekaverit kanadalaissentteriä juhlistivat ikään kuin maalintekijää, mutta osuma merkittiin Aallolle. Reilu minuutti ennen erän loppua Jarkko Malinen ohjasi Antti Erkinjuntin upean poikittaissyötön maaliin.

Malinen iski ottelun voittomaalin.
Malinen iski ottelun voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen

− Ylivoima vaatii just sen, että sä löydät sen oikean ratkaisun oikeaan paikkaan. Kuten Malisen maalissa Erkinjuntti haki vielä sen viimeisen syötön eikä ampunut päin ruuhkaa.

− Olemme toki harjoitelleet ylivoimaa. Oikean kokoonpanon löytyminen on myös tärkeää. Siellä oli hyviä hetkiä ja saimme maaleja tehtyä, mutta siellä oli myös huonompia hetkiä, kommentoi Tapola joukkueensa ylivoimaa.

Tappara puolusti voiton

Kolmannessa erässä kirvesrinnat saivat pidettyä johtoasemansa. Pelicans sai muutaman maalipaikan aikaiseksi, mutta Juha Metsola Tappara-maalilla torjui vakuuttavasti.

Puoli minuuttia ennen pelin loppua vierasjoukkue veti maalivahdin pois, mutta sai kuudella kenttäpelaajalla vain yhden laukauksen aikaiseksi, ja sekin meni ohi Metsolan vartioiman maalin.

− Kolmas erä oli meiltä pääsääntöisesti ihan hyvää pelaamista. Joukkueesta näkee, että voittaminen on kasvattanut itseluottamusta. Kun saamme pidettyä itseluottamuksen ja nöyryyden tason sopivana, niin tässä joukkueessa on paljon potentiaalia, summasi Tappara-käskijä Tapola.

» Lähetä palautetta toimitukselle