Tappara omaa luokkaansa

LIIGA / Raportti
Lauantaina Hakametsään saapunut yleisö sai makeaa mahan täydeltä. Edellisessä pelissään löysäillyt Tappara luisteli kaukaloon nälkäisenä ja maaliahneena. Vierasjoukkue Pelicans olikin ottelussa selvä vastaantulijat, ja Tappara korjasi lopulta selvän 8-3-voiton.

Heti ensiminuuteista lähtien huomasi kuka vie ja kuka vikisee. Tapparan liike oli vierailijaa selvästi edellä ja vaarallisia tilanteita tulikin tuon tuosta Pelicans-päätyyn. Toki tamperelaisjoukkueen alkua helpotti myös varsin tarkka tuomarilinja, joka päästi joukkueen ylivoimalle useaan otteeseen.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiinkin ylivoimalla. Marko Ojanen toimitti kiekon siniviivalle Janne Grönvallille, jonka lepattava lyöntilaukaus ohitti Pelicans-maalilla aloittaneen ja pahasti maskissa olleen Mikko Rämön. Pian avausmaalin jälkeen Tappara pääsi uudelleen ylivoimalle, mutta tällä kertaa joukkue ei onnistunut luomaan edes kunnon pyöritystä.

Uusia miehiä asialla

Tapparan seuraavasta maalista vastasi tämän kauden maalintekijätilastossa täysin uusi mies. Ville Hämäläinen iski ensimmäisen maalinsa Tapparan paidassa SM-liigassa ja tuuletukset olivat sen mukaiset. Lahtelaisten puolustuksen merkkaus petti, ja Hämäläinen pääsi nousemaan maalin takaa maalin eteen ja sai sohittua kiekon ohi Rämön, joka sai suunnata vaihtoaitioon.

Rämön tilalle maalinsuulle luistellut Sasu Hovi joutui heti Tapparan testiin. Ensimmäiset kolme laukausta Hovi poimi näyttävästi, mutta hetkeä myöhemmin joutui nuori Tapparan kasvatti antautumaan. Jani Keinäselle helposti tuomitun laitataklausjäähynjäähyn aikana Tapparan ylivoima toimi jälleen, kun Janne Ojanen vapautti Esa Pirneksen maalintekoon.

- Kaksi pistettä oli tärkeintä. Hyvä lataus joukkueella pelin alkuun ensimmäiseen erään. Hyvä keskittyminen, koska edellinen peli aloitettiin huonosti. Sieltä tuli se voima tämän pelin tarpeeseen ja pääsimme karkuun ensimmäisessä erässä, kommentoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi ottelun avausta.

Toinen erä ei tuo muutosta

Toisen erän alussa Tappara jatkoi maalitehtailuaan. Pelicans näytti piristyvän erän alkuun, mutta nopea neljäs maali vei viimeisimmänkin innon. Jussi Tarvainen pääsi 14 ottelun tauon jälkeen pöytäkirjoihin maalintekijänä, kun Aleksander Barkov ja Marko Ojanen tarjoilivat Tarvaiselle vapaan paikan maalin eteen eikä Tapparan viime kausien maalikunkku erehtynyt.

- En mää tiedä, oliko siinä mitään kipsiä. Siinä on vaan joukkueelle pelattu ja joukkueelle voitettu. Olisihan se hyvä, jos
pystyisi joukkuetta auttamaan ja tulisi maaleja jatkossa, kertoi selvästi helpottunut Tarvainen ottelun jälkeen.

Pelicanskin pääsi maalin makuun kun Tero Paappasen kaventaessa yhteen neljään. Paappanen nousi aluksi siniviivalta Tapparan maalin taakse ja jatkoi sooloaan nousemalla Pasi Kuivalaisen vartioiman maalin eteen ja laukoi kiekon etuyläkulmasta verkon perille.

Tappara kuittasi kuitenkin nopeasti, kun hyvän ottelun pelannut Ville Hämäläinen vapautti Sami Venäläisen läpiajoon. Venäläinen lirutti kiekon puolivahingossa Sasu Hovin längistä verkon perille, ja niin olikin Mikko Rämön vuoro palata maalille.

Tukku maaleja ja yksipuolista hallintaa

Kolmannessa erässä ei enää jännitettävää ollut. Tappara jaksoi hakea vielä lisämaaleja, ja Pelicanskin sai muutaman onnistumisen. Maaliteon aloitti Esa Pirnes läpiajon päätteeksi ja Arto Kuki lisäsi Tapparan johdoksi jo 6-1. Toni Saarisen kavennettua vuorollaan iski puolestaan Jussi Tarvainen toisen kerran. Tarvainen pääsi viimeistelemään ottelun toisen maalinsa hienon yhdistelmän jälkeen, kun Barkov ja Marko Ojanen pelasivat Tarvaiselle avopaikan maalin kulmalle. Joonas Jääskeläinen vei vielä Tappara-puolustuksen kahville ja viimeisteli ottelun päätöslukemat 8-3 ohi Pasi Kuivalaisen.

Ensimmäisestä erästä lähtien Tappara hallitsi ottelua. SaiPa-pelissä taapertanut kotijoukkue aloitti ottelun hyvällä sykkeellä eikä lataus loppunut kuin vasta kolmannen erän loppuminuuteilla. Kotijoukkue Pelicans pelasi puolestaan alavireisenä. Oman vaikutuksensa joukkueen peliin tuo ympärillä jatkuvasti vellovat siirtohuhut. Myös Tapparasta lainassa olevan Toni Mäkiahon kohtalo on avoinna.

- Istutaan viikonloppuna alas ja katsotaan. Ei tässä useaa vaihtoehtoa ole. Kieltämättä
pudotuspelit kiinnostaa. Kolme vaihtoehtoa on. En usko että Helsinki on. Se voi olla ulkomaillakin, kommentoi ottelussa lievästi loukkaantunut Toni Mäkiaho loppukauden vaihtoehtojaan.

Pelicansin päävalmentaja kommentoi omalla värikkäällä tavallaan siirtohuhujen vaikutuksesta joukkueen peliin.

- Jos kokoajan huhutaan, että olet ensi viikolla Arvi Lindin paikalla YLE:n ykkösessä, niin eikö ala käsi vapisemaan? Kyllä ihminen on ihminen. Ei tuota päätä pysty laittamaan off-asentoon ja antaa mennä eteenpäin. Kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen

» Lähetä palautetta toimitukselle