Tapparan tehokas kolmas erä saatteli Lukon kesälomalle - Patrik Laineelle kolmen pisteen ilta

LIIGA / Raportti
Patrik Laineen illan ensimmäinen syntyi hienolla harhautuksella.
Kuva © Jarno Hietanen

Lukko lähti otteluun veitsi kurkulla, kun Tappara oli onnistunut omassa edellisessä vierasottelussaan ottamaan voiton. Lukko onnistui edellisessä pelissä heikosti ylivoimalla ja Ville Vahalahti toivoikin maaleja tolppaosumien sijaan. Tämä toive myös ottelussa palkittiin.

Tapparan maalilla torjuntavastuussa jatkoi Raumalla hienosti voiton torjunut Dominik Hrachovina. Lukko lähti ottelun alussa päättäväisesti hakemaan ensimmäistä vieraspeliosumaansa ottelusarjassa. Joukkue olikin ottelun alussa selvästi hallitsevampi ja sai luotua vaarallisia tilanteita Tapparan maalille.

Ryan Zapolski pääsi Lukon maalilla helpommalla, mutta joutui hänkin osallistumaan torjuntatöihin Tapparan karattua vastahyökkäyksiin. Tappara kesti Lukon alkurynnistyksen ja ottelun edetessä voimasuhteet tasoittuivat. Tappara oli jo lähellä ottelun avausosumaa, mutta Veli-Matti Savinaisen veto kimposi tolpasta ulos.

Lukko onnistui joukkueista ensimmäisenä maalinteossa. Peter Tiivola teki ensimmäisen pudotuspelimaalinsa joukkueelle todella tärkeällä hetkellä. Joukkue sai maalista lisää virtaa ja pyöritti loppuerän ajan peliä Tapparan puolustusalueella.

Tapparan tasoitusosuma oli Patrik Laineen hieno yksilösuoritus, joka lähti liikkeelle Nick Plastinon upeasta syötöstä. Teemu Aalto sai laitakahinan yhteydessä Lukon Olavi Vauhkosen kyynärsuojuksesta päähänsä ja keräili hetken happea jään pinnassa.

Otteluun tuli selvästi lisää tunnetta mukaan pelin edetessä, mutta jäähyjen arvoisia rikkeitä joukkueet selvästi karttoivat. Lukko meni ottelussa jälleen johtoon Ilkka Mikkolan maalilla, johon syöttöpisteen saalisti Vahalahti.

Ottelua oli pelattu jo lähes puolet, kun Tapparan maalintekijä Laine otti ottelun ensimmäisen rangaistuksen kampituksesta. Runkosarjassa ylivoimalla loistanut Lukko onnistui maalinteossa lähes heti. Joukkueelleen ylivoimatehoja toivonut Vahalahti päätti ratkaista itse ja kiekko livahti Hrachovinan patjojen välistä maaliin.

Tapparalla oli hyviä paikkoja tasoittaa ottelu, mutta Zapolski Lukon maalilla piti joukkuettaan pystyssä. Lukon maalille saatiin ensimmäinen kunnon mylläkkä Tapparan pelatessa ylivoimaa.

Iskuja vaihdettiin tasapuolisesti molempien joukkueiden toimesta. Tapparan Savinainen ja Henrik Haapala olivat tilanteessa hukanneet kypäränsä, mutta hanskat pysyivät kuitenkin vielä käsissä.

Tapparan puolustaja Markus Kankaanperä ei kaivannut kolmanteen erään mitään kikkakonsteja maalineduspeliin.

− Tärkeintä on vaan olla kovempi kuin vastustaja ja voittaa niitä kaksintaisteluja. Ei tarvitse olla fiksukaan kaveri, kun tietää miten niitä irtokiekkoja raavitaan.

Tapparan kavennus ja tasoitus viidessä minuutissa

Tapparan kavennus tuli heti kolmannen erä alussa. Haapalan veto kimposi Zapolskin räpylän kautta sisään ja pettymys näkyi maalivahdin eleistä. Tappara pääsi yrittämään ylivoimaosumaa Filip Riskan jäähyn myötä, eikä jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä. Kristian Kuusela löi päädystä kimmonneen kiekon pienestä kulmasta maaliin.

Molemmat joukkueet hakivat johto-osumaa tasoituksen jälkeen ja molemmilta maalivahdeilta nähtiin useita huikeita torjuntoja. Lukon Ilkka Mikkola ohjattiin jäähylle kiinnipitämisestä kun peliaikaa oli jäljellä alle viisi minuuttia.

Tappara käytti jälleen tilaisuuden hyväkseen ja meni ylivoimalla johtoon Laineen illan toisella osumalla. Lukko otti maalivahdin pois kolmannen erän lopussa ja Hrachovina sai tehdä töitä maalillaan koko rahan edestä.

Jere Karjalainen löi kuitenkin kiekon vielä tyhjään maaliin ja saatteli sillä Lukon kesälomalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle