Tapparalle tärkeä taisteluvoitto Lukosta

LIIGA / Raportti
Hakametsässä nähtiin torstai-iltana tasainen ja viihdyttävä jääkiekko-ottelu, kun pudotuspeliviivalla lähekkäin sarjaa taivaltavat joukkueet mittasivat paremmuutensa. Kuusikymmentä minuuttia riitti tänään ratkaisuun, ja Kirvesrinnat pitivät pisteet Tampereella niukalla maalin marginaalilla.

Joukkueiden valmistautuminen illan kamppailuun kulki tyystin erilaisia polkuja. Tappara pelasi tiistaina Espoossa, kun taas Lukko oli kamppaillut liigavauhdissa viimeksi seitsemän päivää sitten.

Tasaisesta alusta Tapparan hallintaan

Lukko ei kuitenkaan pelituntuman puutteesta piitannut, vaan pysyi ensimmäiset vaihdot hyvin isäntien kyydissä. Minuuttien kuluessa pelikellossa siirtyi pelin painopiste kuitenkin voimakkaammin raumalaisten puolustusalueelle. Terävimmän puhdin vierailijoiden pelistä vei Arto Kukin aloituksen jälkitilanteesta pienestä kulmasta laukoma avausmaali.

- Me aloitettiin loistavasti, meillä oli 8-10 syöttöä per vaihto. Ja ensimmäinen laukaus ja 1-0. Jääkiekkopelissä tämän ensimmäisen maalin tekeminen on aika suuri juttu, jos lasketaan että 75% peleistä voittaa se joka tekee avausmaalin. Kun se maali tulee tuossa vaiheessa, se tappaa aika paljon rentoutta, ruoti Lukko-valmentaja Ismo Lehkonen raumalaisittain ikäviä alkuhetkiä.

Kukin maalin jälkeen Tappara otti erän hallintaansa. Sami Venäläinen oli kahdesti erinomaisessa maalipaikassa, mutta ei onnistunut ohittamaan Vehasta. Kimmo Koskenkorva oli ottanut Toni Mäkiahon paikan nelosketjussa, ja osoitti jo alkuhetkistä lähtien olevansa peliajan arvoinen. Röyhkeä karvaaminen ja hyvä luistelu toivat pelin jälkeen päävalmentajankin kehut alkukauden vaikeuksissa olleelle taskuraketille.

Erän loppuun Lukko sai vielä ylivoimatilanteen, mutta ei ainoatakaan laukausta kohti Mika Lehtoa.

Toisessa erässä vaisu alku

Ottelun keskimmäiselle 20-minuuttiselle joukkueet tulivat ilman kunnon taisteluhenkeä. Vaisuun pelailuun tuli kiinnostavia elementtejä, kun Lukko sai kaksi rangaistusta melkein peräjälkeen. Tapparan ylivoimapeli oli kuitenkin totutun kehnoa, ainoastaan Aleksander Barkovin taiteillessa pelintekijänä toimintaan tuli hieman tekemisen makua. Maaleja ei kuitenkaan nähty, hyvät kuditkin olivat kortilla.

Lukon vastahyökkäykset parantuivat toisessa erässä, mutta Mika Lehto oli maalillaan hyvä läpi ottelun. Näinköhän Tapparan hapuileva maalivahtiscouttaus-projekti voitaisiin hiljalleen unohtaa taka-alalle? Ainakin Jukka Rautakorpi oli tyytyväinen illan maalivahtityöskentelyyn.

- Lehto on pelannu kaksi viimeistä peliä erittäin hyvin, ja Jokerit-peli ja Jyp-pelit myös vähintäänkin kohtuullisesti. Neljä peräkkäistä peliä sillä tasolla että lähellä voittoa ollaan oltu.

Erän lopussa kotijoukkue otti jälleen vahvalla luistelulla ja kulmapelillä pelin hallintaansa, ja varsinkin Kukin, Koskenkorvan ja Mäkisen yhteispeli toimi kauniisti. Myös Lukko piristyi aivan viime hetkillä hätyyttelemään Lehtoa.

Tapparan näyttävä voittomaali ja Lukon kiri

Kolmannen erän alussa Lukon viime aikojen tehovitja Torkki-Ulmer-Saarela heräsi hetkeksi vahvaan suoritukseen, mutta Mika Lehto kesti pyörityksen.

Tapparan viime otteluiden onnistujiin kuulunut Esa Pirnes nousi jälleen esiin tärkeässä tilanteessa. Lukon siirretyn rangaistuksen aikana Marko Ojanen ja Tom Bissett liikuttelivat nopein siirroin kiekon Pirnekselle, jonka upea rannelaukaus takayläpesään jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

Lukon antautumista oli kuitenkin turha odottaa. Joukkue käytti erän ainoan ylivoimatilanteensa nopeasti hyödyksi, ja tuli Jason Cipollan maalilla lähelle. Mika Lehdon avaus suoraan Quinn Hancockille alusti tilanteen, mutta yksi virhe ei onneksi maksanut enempää kuin nollapelin. Ottelun jälkeen Lehto myönsi virheensä, ja otti varmasti siitä myös opikseen.

Maalin jälkeen Lukon konseptit sekosivat, ja Timo Favorin antoi joukkueelle rangaistuksen pelin viivyttämisestä. Aloitukseen ryhmittyi vain neljä lukkolaista, ja Favorin ei voinut antaa pelin jatkua. Ismo Lehkonen ei ymmärrettävästi pitänyt Favorinin ratkaisusta.

- Yksi meiltä vaan innostuneesti unohti mennä, siellä Siivonen ja Jämsä ehtivät olla mutta sentteri puuttui. Tämä meidän kokenut Samu Isosalo. Mielestäni siinä olisi ollu aika hyvä tuomarilta käydä sanomassa juniorille että siellä on peli menossa, voisitko hyppää kentälle. Se oli aika nerokas ratkaisu pistää meille kakkonen, tuskin siellä kukaan tahallaan jättää pelaajaa pois, tappiotilanteessa. Tapparakin vaihtoi vielä sen jälkeen kentällisiä ristiin rastiin.

Tappara ei saanut ylivoimalla mitään järkevää aikaiseksi, joten Lukko pääsi vielä viime sekunneilla metsästämään tasoitusmaalia. Tällä kertaa kuitenkin onnikin suosi Tapparaa, kun Quinn Hancock ei saanut kiekkoa edes tyhjään maaliin.

Tappara seitsemänneksi, Lukko viivan alle

Jukka Rautakorpi oli ottelun jälkeen helpottunut kahdesta pisteestä.

- Tänään onnistuttiin voittaan peli ja se on tietysti se isoin juttu tällä hetkellä. Sanotaanko näin, että paremminkin on pelattu ja silti hävitty. Mutta se on nyt selvä tilanne tässä koko liigassa mikä kannattaa tiedostaa että kyllä tällä hetkellä liiga on ihan tosissaan täynnä erittäin laadukkaita kamppailuita liikkeeltään. Eri asia on, onko sitten kontrolloivaa se kiekollinen peli, mutta peruselementit liike ja kamppailu ovat erittäin korkealla tasolla. Ja sitten se, että kyllä tässä itse ollaan ihan selkeitä haastajia tässä sarjassa, se on ihan selvä tosiasia.

Lehtereille yksittäisistä pelaajista loisti ainakin kolmosen keskellä taituroinut Aleksander Barkov, joka on tahmean alkukauden jälkeen löytämässä entisen juonikkaan jyvänsä. Rautakorpi ei nostanut kuitenkaan vanhaa sotaratsuaan esiin, vaan tällä kertaa kehut menivät duunariosastolle.

- Kuki on ollut harjoituspeleistä lähtien erittäin hyvä ja tänään häntä säesti hienosti Koskenkorva. Mielestäni Kuki ja Koskenkorva tänään, ja Uhlbäck joissain peleissä ovat osoittaneet liikkeen merkityksen tässä pelissä. He jotka luistelevat kovalla temmolla, pärjäävät tuolla kaukalossa tänä päivänä. Sellainen jarruttava ja hidastava peli, sen aika on ohi, se on tosiasia

Lukon ykköskäskyttäjä Ismo Lehkonen vertasi illan kamppailua viime talvisiin, ja löysi siinä suhteessa omiensa otteista hyvää. Kysymykseen joukkueensa passiivisuudesta hän vastasi näin.

- Ottakaa huomioon hei että Tappara on hyvä joukkue. Mielestäni Tappara pelasi tänään hyvää jääkiekkoa. Me käytiin täällä rämpimässä viime vuonna ja ollaan vähän saatu tota etumatkaa vissiin kiinni. Vielä ollaan maalin päässä. Viime vuonna meillä ei ollut jaon hiventäkään täällä.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat jo lauantaina. Tappara matkaa perinteisesti vaikeaan Isonmäen halliin Ässien vieraaksi, ja Lukko jatkaa äärimmäisen tärkeitä vierasottelujaan IFK:ta vastaan Nordenskiöldinkadulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle