Kristian Kuusela siivitti Tapparan kauden avausvoittoon Hakametsässä

LIIGA / Raportti
Kuusela sai tuulettaa voitto-osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue Tappara ja vierailija KalPa nuhjasivat Tampereen tiistai-illassa tasaisen ottelun. Ratkaisua saatiin odottaa aivan viime minuuteille asti, kunnes täksi kaudeksi kirvespaitaan siirtyneen Kristian Kuuselan lyöntilaukaus upposi KalPa-vahti Pekka Tuokkolan selän taakse.

Ottelun alku oli varsin tunnusteleva molemmilta joukkueilta. Erän parhaimmat tilanteet nähtiin kuitenkin jo kotijoukkueen ensimmäisen ylivoiman aikana kun Tappara pyöritti näyttävää ylivoimaa KalPan Luke Pitherin istuessa kakkostaan. Paras paikka osui jenkkipakki Nick Bailenille, jolla oli loistava tilaisuus siirtää kotijoukkue johtoon maalin kulmalta, mutta puolustajan viimeistely ontui. Myös KalPa pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimalla, mutta tulokset jäivät laihoiksi.

Vierailijoiden paras maalintekopaikka pedattiin erän alussa jäähytilastoissa esiintyneelle Pitherille, joka sai oivan syötön maalin eteen pirteästi pelanneelta Kasperi Kapaselta. Sentteri ei kuitenkaan aivan onnistunut ohittamaan varmasti pelannutta Juha Metsolaa.

Ensimmäisen erän yhteensä seitsemästä jäähystä huolimatta vauhti ja vaaralliset tilanteet loistivat pääosin poissaolollaan ja läpi ottelun silmiinpistävintä oli lähinnä harhasyöttöjen ja kiekonmenetysten suuri määrä. Avauserä pelattiin kuitenkin vierailja KalPan hallitessa hienokseltaan ottelun kulkua.

- 5 vs. 5 peli hyvin tasaista, ensimmäinen erä mielestäni meidän parasta osa-aluetta tänään. Kovaa taisteltiin ja lopputuloksena jälleen kerran nolla pistettä, totesi päävalmentaja Jari Laukkanen.

Maalinteon sietämätön vaikeus

Toinen erä jatkui avauserän tapaan rikkonaisena paikoin varsin heppoisilta vaikuttaneiden jäähyjen vuoksi. Sekä kotijoukkue Tappara että vierailija KalPa hakkasivat vuorotellen päätään seinään maalintekopaikoissa Pekka Tuokkolan ja Juha Metsolan jatkettua vakuuttavia otteitaan.

Pelin rakentelu ja avauspelaaminen eivät kummaltakaan joukkueelta onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla ja myös ylivoimapelaamisessa molemmilla joukkueilla riittää edelleen paljon kehitettävää, varsinkin laukausten laatu jätti paljon toivomisen varaa.

Tapparan osalta edellä mainitut ongelmat selittyvät osittain sentteripelin vajavaisuuksilla ja kahden elintärkeän pelaajan, Ville Niemisen ja Chris Connollyn puuttumisella. Tapparan onneksi kapteeni Nieminen vapautuu pelikiellostaan jo seuraavaan otteluun ja Connollynkin odotetaan pian palaavan pienen harjoituksissa syntyneen vamman jälkeen.

Kahdeksas kerta toden sanoo

KalPa tarjosi Tapparalle ratkaisun avaimia jo kolmannen erän puolessa välissä ottamalla kaksi kahden minuutin jäähyä samalla kellonlyömällä ja avaamalla näin kotijoukkueelle kahden miehen ylivoimatilanteen. Tästä kotijoukkue ei vielä onnistunut, mutta lopulta tamperelaisten kahdeksas ylivoimatilanne vierailijoiden hölmön joukkuerangaistuksen seurauksena toi ratkaisun.

Kotijoukkueen kannattajat pääsivät juhlimaan kun Kristian Kuusela tälläsi b-pisteen kaarelta sydämensä kyllyydestä kiekon Tuokkolan selän taakse Jan-Mikael Järvisen hienosta syötöstä vain minuutti ja viisi sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Tästä KalPa ei enää noussut ja täydet kolme pistettä jäivät Tampereelle. Tappara-luotsi Jukka Rautakorpi totesi tiistai-iltaisen väännön olleen toistaiseksi pelatuista otteluista kovin.

- Kova peli. Selvästi kovin peli temmoltaan näistä kolmesta mitä nyt on pelattu ja molemmat joukkueet laittoivat kyllä kaikkensa likoon kentällä. Erittäin vaativa peli kaiken kaikkiaan, todella laadukas jääkiekko-ottelu.

Ottelun lopussa nähtiin myös varsin ikävän näköinen tilanne, kun Janne Kolehmainen taklasi kokenutta Pekka Saravoa sillä seurauksella, että puolustaja jouduttiin taluttamaan pois kentältä tyhjä katse kasvoillaan.

Tilanteessa Saravo ei osannut lainkaan odottaa Kolehmaisen taklausta ja löi päänsä Hakametsän kivikoviin plekseihin. Taiston tauottua otteluvalvoja ei osannut sanoa, seuraako taklauksesta jatkotoimenpiteitä. Päävalmentaja Rautakorpi uskoi, ettei Saravo joudu olemaan kauaa pelikentiltä sivussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle