Kärpät talloi sekavan Tapparan

LIIGA / Raportti
Tappara otti toisen kerran peräkkäin Tampere Cupissa rumasti selkäänsä. Numerot eivät muuttuneet eilisestä, mutta tällä kertaa antavana osapuolena oli Oulun Kärpät. Tampereelle asti vaivautuneet oululaisfanit saivat siis hieman hyvitystä kevään finaalitappiolle.

Tapparan ja Kärppien kohtaaminen oli tosin sitä luokkaa, että "finaaliuusinnasta" ei juurikaan voi puhua. Pelin taso ei missään vaiheessa noussut kovin korkealle. Kohtuullisen tasaisissa merkeissä alkaneessa ottelussa Kärpät piti tasonsa kuitenkin paremmin tamperelaisten pelin muuttuessa sitä sekavammaksi, mitä pidemmälle peli eteni. Näkyvimmin oululaisjoukkueesta oli esillä hattutempun laukonut Pekka Saarenheimo. Erittäin hyvin esiintyi myös näyttävän maalin tehnyt Janne Pesonen. Tänään Tappara ei sentään niin hampaaton ollut, etteikö myös maalissa pelannut Pekka Rinne olisi joutunut tekemään töitä nollapelinsä eteen.

Alussa paikkoja riitti molemmilla

Alkuun näytti siltä, että Tappara oli eilisestä oppinut edes jotain. Vaikka Kärpät hallitsi ensimmäistäkin erää, oli Tappara kuitenkin pelissä mukana ja sai painetta hyökkäyspäätyyn. Tapparan kokoonpanon merkittävin muutos edelliseen otteluun verrattuna oli ykköskentän vaihtuminen kokonaan - Ojaset ja Gyori huilasivat ja ykköskenttänä pelasi Venäläinen-Öhman-Alanen-yhdistelmä. Tämä oli myös merkittävin tekijä sen takana, että Tappara edes ajoittain sai laitettua Kärpille kampoihin - kyseinen ketju oli Tapparan ehdottomasti paras yhdistelmä tänään.

Ottelun maalitili aukesi ajassa 8.17, kun pakkipari Pukka-Descoteaux oli eilisen tapaan pahasti hukassa ja maalille syntyi 2-1-tilanne, jonka Saarenheimo päätti Myllykosken syötöstä komeaan maaliin. Maali oli jo hetken aikaa "roikkunut ilmassa", sillä tilannetta edelsi Kärppä-hyökkääjän täysin vapaa purjehdus maalille, jonka Tapparan maalilla pelannut Hovi kuitenkin torjui. Pian tämän jälkeen Tappara sai pari hyvännäköistä hyökkäystä aikaiseksi. Ensin Saravo antoi laidan kautta oivallisen pitkän avauksen Kasper Kenigille, joka pääsi laukomaan suhteellisen vapaasti ilman tulosta. Hieman myöhemmin vahvan nousun esitti Koskenkorva, mutta hyvä kääntö maalille ei löytänyt tietään toisen kirvesrinnan lapaan.

Ensimmäisessä erässä Tappara joutui tappamaan alivoimaa pariin otteeseen, ja tekikin sen varsin mallikkaasti. Erityisesti Barkov ja Öhman kunnostautuivat alivoimapelissä. Erän loppupuolella Janne Pesonen kikkaili tiensä Hovin eteen, mutta nosti ohi. Aivan ennen erän loppua nähtiin muutama mallikas Tappara-suoritus. Ensin tänään nelosketjun sentterinä pelannut Jarkko Pyymäki punnersi itselleen hyvän vetopaikan. Tämän jälkeen Alanen pelasi 2-1-tilanteessa Venäläisen täysin vapaaksi maalin eteen, mutta Rinne torjui lirutusyrityksen. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi kaikille selvitä, että tänään jännitetään ennen kaikkea Tapparan kuparisen ja maalintekokipsin kohtaloa.

Tappara aloitti toisen erän vahvasti

Toisen erän alku oli Tapparan parasta aikaa. Heti kärkeen syntyi tilanne Kärppien maalin eteen, josta sinne noussut Atte Pentikäinen ei kuitenkaan onnistunut punnertamaan irtokiekkoa sisään. Pian tämän jälkeen Öhmanin kenttä järjesti todella hyvän pyörityksen hyökkäyspäätyyn. Yksi parhaista tekopaikoista siunaantui Alaselle, mutta jälleen kerran ilman tulosta. Hyvä vaihe poiki Kärpille myös jäähyn, mutta sen aikana Tapparan peli kipsaantui - ylivoiman tuloksena yksi vaaraton laukaus kohti maalia.

Tasakentällisin pelattaessa Stefan Öhman esitteli taitojaan ja nousi näyttävästi omalta alueelta oikeaa laitaa aina b-pisteelle asti, josta toimitti hyvän syötön ketjukaverille. Pian tämän jälkeen olikin Kärppien vuoro, ja he osasivat myös hyödyntää tilanteitaan. Saarenheimo liukui takatolpalle, jossa Tappara-puolustus oli pitävinään miehen kiinni. Ari Vallin antoi pienestä tilasta oikeasta laidasta oivallisen syötön, ja Saarenheimolla oli helppo työ viimeistellä illan toinen osumansa aikaan 31.36. Heti perään Tapparalla oli vielä tilaisuus päästä peliin mukaan, kun Öhman pääsi täysin yksin Rinteen kanssa. Mikään snaipperi tämä ruotsalaissentteri ei selvästikään ole, ja harhautusyritys kilpistyi, kun Rinne seurasi tilanteen erinomaisesti loppuun asti.

Kärpät menee menojaan

Heti viimeisen erän alkuun Hovi haparoi kiekon Kärppien kärkikarvaajalle, jonka maalintekoaikeet onnistuttiin kuitenkin estämään. Pari vaihtoa myöhemmin pakkipari Mäntymaa-Jortikka olikin sitten nauttimassa isoa espressoa vanilijaviinerin kera. Erittäin pirteästi läpi koko ottelun esiintynyt Janne Pesonen pääsi vapaasti maalille, mutta Hovi torjui komeasti. Puolustus päätti kuitenkin antaa miehen yrittää toisenkin kerran, ja rauhallisesti asetellen ja tähtäillen mies nostikin kiekon komeasti maalin kattoon.

Seuraavaakin Kärppä-maalia edelsivät Sasu Hovin paraatipelastukset. Ensin oli vuorossa Pesonen, joka pääsi nostamaan metristä upeasti kohti oikeaa yläkulmaa - tuloksena Hovin paraatikoppi. Hetkeä myöhemmin Hovi esitti todella upean tuplatorjunnan, mutta toisesta reboundista tulleeseen sutaisuun hän ei sitten enää ehtinytkään. Tämänkin herkkutuokion Tapparan maalin edustalla tarjoili Mäntymaa-Jortikka-pakkipari, joka siten keräili ahkerasti miinuksia kirjaansa kolmannessa erässä. Se viimeinen sutaisija oli Saarenheimo, joka näin täydensi hattutemppunsa.

Pari minuuttia myöhemmin Petri Koskinen joutui jäähylle korkeasta mailasta. Reilu puoli minuuttia myöhemmin Descoteaux otti täysin turhan hermojäähyn huitaistuaan poikittaisella mailalla vastustajaa. Kärppien vastausta tällaiseen tarjoiluun ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä vain kuusi sekuntia myöhemmin ajassa 50.10 Viuhkola täräytti maalin Lehtosen ja Palsolan syötöistä. Tämä loppunumerot viimeistellyt maali näytti menevän hieman Hovinkin piikkiin. Yhden miehen alivoimalla Kasper Kenig viihdytti yleisöä epäonnistumalla ensin surkeasti pesäpallo-purkuyrityksessään ja lähettämällä pian tämän jälkeen todella kovan lämärin kohti Rinteen vartioimaa maalia - omalta siniviivalta. Kuvaavaa on, että tämä oli vaarallisin Tappara-paikka pitkään aikaan.

Kesken Kärppä-painostuksen Tappara pääsi hyvin lähelle sen kuparisen rikkoutumista, kun turnausta oli kulunut noin 116 minuuttia tehokasta peliaikaa. Ensin Saravo nousi komeasti ja nosti tolppaan, ja Tappara pääsi kahteenkin paluukiekkoon. Rinteen nolla kuitenkin piti, tällä kertaa jo hiukan onnenkin avustuksella.

Mistäs nyt oikein tuulee?

Tappara oli ottelussa mukana noin puoleen väliin asti, mutta vajosi sitten eiliselle tasolleen. Aivan yhtä lamaannuttavaa yrityksen puutetta ei onneksi tänään nähty. Kärppien ei loppujen lopuksi mitään mullistavaa tarvinnut esittää napatakseen tämän murskavoiton. Tappara on nyt kärsinyt kotiyleisönsä edessä kaksi nöyryyttävää 0-5-tappiota, joten toivoa sopii, että kausikortteja onnistutaan markkinoimaan mestaruuden antamalla vauhdilla.

Mika Saarisen uusi iloisempi hyökkäävä pelitapa kuulostaa tällä hetkellä hieman samalta, kuin Jyrki Heliskosken selittelyt hyökkäykseen panostamisesta Suomen nuorten jalkapallomaajoukkueen hävittyä viimeisen matsinsa luvuin 1-9. Tuskinpa kovin moni katsomossa hihkuu riemusta sellaisen iloisen hyökkäyspelin kanssa, joka tuottaa kahdessa täydessä ottelussa nolla maalia. No, kovin iloisilta eivät pelaajatkaan näyttäneet. Huomiseksi kirvesrintojen on kaivettava jostakin täysin toisenlainen taisteluilme ja aivan erilainen juoni kentän molemmissa päissä, mikäli turnauksessa mainioita otteita esittäneeltä Ilvekseltä ei haluta yhtä selkäsaunaa lisää.

Toisaalta, kirvestä ei aivan vielä kannata kaivoonkaan heittää. Pelitavan muutos näkyy usein sillä tavalla, että ensin vanha tyyli hajoaa ja seuraa kaaos, ja vasta sen jälkeen alkaa uusi tyyli pikku hiljaa näkyä kentällä. Tapparan kannattajat toivovat varmstikin kaikki, että nyt nähty on sitä kaaosvaihetta.

Kärpillä taas näyttävät pullat olevan hyvin uunissa. Joukkue jatkaa siitä, mihin se viime kaudella jäi. Eilen kaatui runkosarjan voittaja ja tänään mestari, molemmat selvin numeroin. Erikseen kannattaa mainita Saarenheimon ja Pesosen lisäksi ainakin Brett Lieversin ja Mikko Myllykosken erinomaiset esitykset. Myös Pekka Rinne osoitti, että pelkästään Bäckströmin varassa Kärppien maalivahtityöskentely ei ole.

Öhman on hyvä hankinta

Tapparan uusista miehistä esittäytyivät tänään ensi kertaa Stefan Öhman ja Jarkko Pyymäki. Jälkimmäinenkin esiintyi ajoittain edukseen, ja päihitti vertailussa ainakin samalla paikalla eilen pelanneen Miikka Jäskeen. Ketjukavereiden eli Kenigin ja Nurmen kanssa ei yhteispeli kuitenkaan kovin kummoisesti toiminut. Täytyykin hieman ihmetellä koko ketjuratkaisua - molemmissa otteluissa on sekä kolmos- että neloskenttä muodostettu Mäkistä lukuunottamatta pelkästään try-out-pelaajista, joista esim. Kenig on ollut joukkueen mukana vasta lyhyen aikaa. Tällainen asetelma ei ainakaan katsomoon tunnu parhaalta tavalta järjestää kilpailua pelipaikoista, eikä ole oikeastaan kovin suuri ihme, että kummallakin ketjulla on suuria vaikeuksia löytää yhteistä pelijuonta.

Positiivisin uutinen Tapparan kannattajille tämän päivän pelissä oli Öhman. Jo yhden pelin perusteella rohkenen sanoa, että mies on kelpo hankinta. Luistin liikkuu ja harhautukset sujuvat, syötöt lähtevät oivaltavasti ja riittävän nopeasti. Yhteispeli Alasen ja Venäläisen kanssa ei vielä ole liigatasoa, mutta oli selvästi parasta mitä Tappara on tähän asti esittänyt. Öhmanilla on myös rohkeutta nousta tilanteisiin, ja sentterille tärkeä puolustuspään pelaaminen näyttää hyvältä. Mies saaneekin paljon vastuuta myös alivoimalla. Kyseessä ei ole mikään rymistelijä, mutta ei miestä pehmeyskään vaivaa. Öhman vaikuttaa kuitenkin puhtaalta pelintekijätyypiltä - mikään maalintekijä Jumalan armosta ei ole kyseessä. Siitä huolimatta niitä omia ratkaisuja voisi yrittääkin hieman useammin. Joka tapauksessa Öhmanin johtama kenttä oli ainoa, joka säännöllisesti sai pelin painettua Kärppien päätyyn ja tilanteitakin luotua.

Muut kokelaat esiintyivät etupäässä samaan malliin kuin eilenkin. Turo Virta paransi ehkä eniten, ja antoi joitakin näytteitä siitä miksi häntä vielä porukan mukana pidetään. Vastaavasti pakkipari Jortikka-Mäntymaa romahti pelin loppupuolella ja pelasi muutaman todella surkean vaihdon. Atte Pentikäinen jatkoi eilisellä linjalla eli pelasi sangen mukiinmenevän pelin. Joukkueen esitys oli rumista numeroista huolimatta kuitenkin sen verran parempi kuin eilen, että mies ei erottunut edukseen yhtä suuressa määrin.
Descoteaux paransi hiukan, ja onnistui joitakin kertoja pitämään miehensä aivan kuten kuuluukin. Paria pitkää avaustakin kanukki yritti, mutta yrityksiksi jäivät. Edelleen jättää aivan liian usein maalinedustan täysin parinsa Pukan vastuulle. Vaikka Pukkakin jonkin verran eilisestä paransi, oli parin peli ajoittain kauheaa katseltavaa. Miesten luistelulinjat etenkin puolustuspäässä ovat ajoittain lievästi sanottuna outoja.

Huomenna Tapparan urakka siis jatkuu paikallisottelulla, jossa toivon mukaan mestarin kunniaa puolustetaan monta pykälää suuremmalla sydämellä kuin näissä parissa ottelussa. Uusista pelaajista on vielä kotiyleisölle esittelemättä Juha Gustafsson.

» Lähetä palautetta toimitukselle