Tiukka pienten marginaalien ottelu kääntyi narreille

LIIGA / Raportti
Lopun rähinöistä huolimatta Jokerit vei kolme pistettä mennessään.
Kuva © Daniel Levi - www.daniellevi.fi
Torstaina Hakametsässä nähtiin todella tiukka peli, joka olisi voinut kääntyä hyvin toisinkin päin. Jokerit onnistui hyödyntämään kolmannen erän ainoan kunnollisen maalipaikkansa tehokkaasti ja vahvan puolustuspelinsä ansiosta vei pisteet mukanaan lukemin 2-3 (2-1, 0-1, 0-1).

Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 44.52, kun vieraiden Teuvo Teräväinen sai syötön keskialueella Jani Ridalta ja polki hyökkäysalueelle. Kun syöttöpaikka peitettiin, päätyi Teräväinen omaan ratkaisuun, joka oli napakka laukaus yläpesään.

Tämän jälkeen Jokerit sai pidettyä Tapparan tehokkaasti poissa parhailta maalipaikoilta, eivätkä kirvesrinnat saaneet kuin vasta parisen minuuttia ennen loppua kunnon mylläkkän aikaiseksi. Tulosta ei syntynyt ja pienten marginaalien peli toi vieraille jo 13 pisteen etumatkan lähimpään uhkaajaansa Tapparaan.

Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpea harmitti loppuratkaisu.

- Tämä oli pienten marginaalien peli. Kolmas erä oli meidän erämme ja olimme pelin päällä. Sietokykymme pelata petti Jokerin voittomaalin kohdalla ja he rankaisivat käytännössä erän ainoasta maalipaikastaan, harmitteli Rautakorpi.

Maalirikas ensimmäinen erä

Tappara joutui kahden miehen alivoimalle reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Jokerit ei juuri aikaa tuhlannut, vaan teki maalin ajassa 5.48. Jeremy Dehner pääsi lyömään maalin edustalla Juha Metsolan torjunnasta pyörineen kiekon sisään. Syötöt menivät Jesse Winchesterille ja Teemu Pulkkiselle.

Pelin tasaannuttua kotijoukkue teki vajaassa kolmessa minuutissa kaksi maalia pienen onnen avustuksella. Ensin Jussi Makkosen ohjaus Markus Kankaanperän ja Niclas Luceniuksen syötöstä lirui ihmeellisesti Eero Kilpeläisen kainalosta sisään.

Hetken päästä kiekko kimpoili holtittomasti Ville Niemisen kautta maaliin, kun Kilpeläinen oli hukassa maaliltaan ja puolustaja huitoi tyhjää. Syötöt menivät tällä kertaa Dale Clarkille ja Makkoselle. Enempää maaleja ei enää nähty ja erätauko koitti lukemissa 2-1 tasaväkisen erän jälkeen.

Jokerit ottaa ohjia käsiinsä

Jokerit oli toisessa erässä selvästi hallitsevampi osapuoli ja tasoitti heti erän alkuun. Mielenkiintoisten pomppujen jälkeen Rita pääsi lyömään kiekon sisään. Syötöt menivät Riku Hahlille ja Ivan Majeskylle.

Alkupuoli kului Jokereiden hallinnassa ja muutosta tuli vasta puolivälin jälkeen. Joukkueet pääsivät koettamaan myös ylivoimaansa, mutta tuloksetta. Jälkimmäinen puolisko erästä toi Tapparaakin taas vahvemmin mukaan peliin, mutta kaiken kaikkiaan erä ei merkittäviä tapahtumia juuri sisältänyt. Laadukkaiden maalipaikkojenkin määrä jäi vähäiseksi.

Täten erätauolle mentiin lukemissa 2-2 ja kaikki oli vielä auki kolmatta erää varten.

- Tappara oli vahva alussa, mutta toinen erä oli meidän erämme, totesi Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä.

Jokerit rankaisee alussa ja puolustaa viisaasti

Kolmas erä alkoi tasaisissa ja hieman tunnustelevissa merkeissä, kunnes Teräväinen täräytti voittomaalinsa. Tämän jälkeen joukkue keskittyi tarkkaan keskialueen pelaamiseen ja varmoihin purkuihin.

Tapparalla oli vaikeuksia saada kiriään alkamaan, mutta erän vanhetessa paine vieraiden päätyä kohden kasvoi. Ylivoimaansakaan kotijoukkue ei kuitenkaan saanut hyödynnettyä. Maalipaikkojakin Tappara pystyi luomaan, mutta vieraspuolustus kesti tilanteet. Lopussa Tappara turvautui aikalisään ja otti Metsolan pois maaliltaan, mutta siitä ei ollut enää apua.

Summerin jo soitua nähtiin vielä torikokous Jokerit-maalin takana, jossa ensin Antti-Jussi Niemi huitoi poikittaisella mailalla itselleen kahden minuutin jäähyn. Samalla Tomi Mäki teki tökerön tempun ja puski kotijoukkueen Ville Niemistä päällään. Mäki sai tempustaan ottelurangaistuksen. Nieminen oli ennen tilannetta kuumentanut Mäkeä hieromalla hyökkääjän naamaa hanskallaan.

Pisteet lähtivät kuitenkin Helsinkiin 3-2-lukemin.

Loppukommentit

Vieraiden päävalmentaja Tomi Lämsä oli tyytyväinen lopputulokseen.

- Teuvo Teräväinen teki hienon maalin kolmannessa erässä ja puolustimme sen jälkeen hyvin. Joukkue ansaitsee ison kiitoksen tästä voitosta. Tappara on todella vahva joukkue ja paha puntari meille. Tämä oli todellista pudotuspelikiekkoa ja yhden maalin peli.

Uusista pelaajista Lämsä totesi, ettei heitä ole tulossa ja nykytilanne on hyvä, koska kokoonpanossa voidaan käyttää rotaatiota hyvin.

Kotijoukkueen Jukka Rautakorpi oli samoilla linjoilla Lämsän kanssa.

- Peli oli hieman lattea. Kaveri teki lujasti töitä ja käytti kolmannen erän ainoan paikkansa hyvin. Meillä on vielä tappioasemassa pelaamisessa petrattavaa. Tämä peli osoitti taas sen, että pystymme taistelemaan tasapäisesti minkä tahansa joukkueen kanssa, totesi Rautakorpi. Samalla hän myös totesi, että Mestiksen LeKissä lainassa olevat pelaajat palaavat joukkueen vahvuuteen loppukaudeksi.

Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen kommentoi, ettei joukkueeseen ole enää tulossa muutoksia. Uusi hyökkääjä Dragan Umicevic ei pelannut henkilökohtaisten syiden vuoksi vielä tässä pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle