Viimeinen paikallisvääntö

LIIGA / Raportti
”Tervetuloa tänne Seinäjoen keskusurheilupuistoon XIV:n perinteisten halkopainien SM-kisojen pariin. Tunnelma on lattea ja vääntö on hurja. Yhdistetyt halonhakkuun sekä painin kisat ovat houkutelleet paikalle satamäärin katsojia”. Edellä mainittu kuvaelma olisi voinut kuvastaa tämän illan ottelua Hakametsässä. Todella heikkotasoisen ottelun voittajaksi iski itsensä Tappara jatkoajalla.

Ottelu käynnistyi ylivoimaharjoitteilla. Ensin Ilves ja lähes heti perään Tappara. Ilveksen ylivoimapyöritys ei ollut hääppöistä. Ainoastaan kerran Tapparan maalissa torjunut Mika Lehto joutui tositoimiin, kun maalin eteen oli unohtunut Raimo Helminen. ”Raipe” yritti laittaa Lehdon liikkeelle ja nostaa kiekon yläkulmaan. Lehto peitti kuitenkin maalin hyvin ja Helmisen veto meni suoraan Lehdon räpsään.

Tapparan ylivoimassa oli hieman jo ylivoimakuvion näköistä peliä. Vetoja saatiin muutama kohti Bruce Racinen maalia, mutta mitään sen vaarallisempaa ei miesylivoima tarjonnut.
Jäähyjen jälkeen pelin taso laski nopeammin kuin MM-hiihtäjien veriarvot. Peli oli hyvin tasaista, ja Ilves pystyi vastaamaan Tapparan fyysisyyteen täysin mitoin. Ainoastaan Tappara pommitti Racinen vartioimaa maalia enemmän kuin Ilves Lehdon maalia.

Ilveksen Eero Lajusen istuttua jäähyllä pääsi Tappara jälleen pelaamaan ylivoimaa ja sille tarjoutui loistava maalintekopaikka, kun Racine seikkaili kaukana maalistaan. Kiekko ajautui maalin takaa laitaan, josta Tapparan hyökkääjä syötti kiekon toiselle puolelle kaukaloa puolustajalle. Hän veti heti lähes tyhjää maalia kohti, mutta Racine pelasti erheensä tulemalla nopeasti maalilleen takaisin.

Erä kokonaisuudessaan oli todella huono. Raportin ingressi kertokoon kaiken oleellisen. Molemmat joukkueet käyttivät tuomarilinjaa hyväkseen ja mailahäirintä sekä lähes pystypainin omainen vääntö olivat vallallaan kaukalossa. Valitettavasti tämä on nykyajan SM-liigaa, eikä taitavaa kiekollista peliä nähdä enää kuin pienin, harvinaisin väläyksin.

Maaleja sentään syntyy

Ilves aloitti toisen erän ylivoimalla Sami Venäläisen otettua jäähyn 9 sekuntia ennen erätaukoa. Kuten edellisetkin ylivoimat, ei Ilves saanut sen aikana juuri mitään aikaiseksi. Tappara pelasi hyvää alivoimaa. Noin minuutti jäähyn päättymisen jälkeen Tapparan parhaimmistoon tänään kuulunut Esa Pirnes sai kiekon keskialueella, tuli yli siniviivan ja leikkasi keskelle. Napakka veto lähti poikittaisliikkeessä eikä Bruce Racine saanut kiekkoa kiinni. Katsomoon näytti siltä, että kanadalaisvahti voi ottaa osan maalista niskoilleen.

Marko Luomalan jäähyn aikana Tappara pyöritti ylivoimaa paremmin kuin aikaisempia. Racine sai varmasti sisua päästetystä maalista ja torjui välillä onnellakin Tapparan paikat. Racine paransi peliään ottelun kuluessa selvästi. Tappara hallitsi peliä koko erän alkupuoliskon selvästi. Ilves tyytyi vastahyökkäyksiin sekä tarkkaan puolustamiseen.
Hieman ennen erän puoltaväliä Karri Akkanen nousi laidasta ja molemmat Tapparan puolustajat tukkivat tien. Akkanen ehti tönäämään kiekon eteenpäin ja keskeltä porhalsi täydessä vauhdissa kiekkoon kiinni Tommi Jäminki. Jäminki pääsi nokikkain Lehdon kanssa ja ampui kiekon tarkasti ohi Lehdon. Jämingin ensimmäinen liigamaali oli nähnyt päivänvalon. Ilveksestä on tehnyt kolme miestä ensimmäisen liigamaalinsa kolmessa viimeisessä pelissä.

Maalin jälkeen Ilves lisäsi luistelua ja loppuerä oli hyvinkin tasaista peliä puolin ja toisin. Ilveksen ylivoima ei vain ottanut tuulta purjeisiin ja Jesse Niinimäki joutui kesken ylivoiman jäähylle.

Surffaus on lievä sana

Erän alkuun Tapparalle tuli todellinen paikka tehdä johtomaali. Alexandr Barkov pisti kiekon täysin tyhjän maalin ohi. Racine oli pelattu pelistä täydellisesti pihalle. Tappara hyytyi erässä Ilveksen luisteluvauhtiin. Tappara pelasi ylivoimansa aikana heikosti vaikka pääsikin kerran tolppaa kilistelemään. Eikä Ilveskään juuri loistanut omalla ylivoimallaan erän loppupuolella. Erä oli muutenkin todella huono. Pelaaminen oli sekavaa, harhasyöttöjen määrä huimaava ja katsomossa haukoteltiin. Tähän voisi käyttää eräästä tv-sarjasta tuttua lausetta:” Worst period ever”.

Torjunnat kolmannessa erässä olivat Tapparalle 3-5. Vetoja ei paljoa tullut, mutta muutama oli todella vaarallinen. Vajaa minuutti erän loppua tarkka veto osui Ilveksen maalikehikon ristikkoon ja putosi siitä lähes maaliviivalle. Racine maalillaan oli kuitenkin hereillä ja maali jäi syntymättä.

Jatkoaikaa ehdittiin pelaamaan vain 45 sekuntia kun Barkov korjasi kolmannen erän virheensä. Ilveksen kolme miestä olivat laidassa vääntämässä kiekosta ja Jussi Tarvainen pisti kiekon selkänsä takaa maalin eteen, josta Barkov otti kiekon itselleen. Racine ei voinut maalille mitään, kun Barkov harhautti hänet ensin jäihin ja pisti sitten kiekon sisään. Ilveksen puolustajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tappara oli ottelussa sen verran parempi, että oikea joukkue voitti.
Silti ottelun taso oli kaiken kaikkiaan todella huono. Toivottavasti SM-liiga lähtee menemään parempaan suuntaan, tämän iltaista peliä ei moni viitsi katsoa ja vielä maksaa siitä.

Valmentajien kommentit

Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi oli tyytyväinen joukkueensa peliin.

- Vastustajalla oli kaksi paikka ja se teki toisesta maalin. Peli oli samantapainen kuin edellinen kotipelimme Pelicansia vastaan. Me hallitaan sitä kiekollista peliä ja meillä on tilanteita. Hyvää on se, ettei peli hajoa.
Olen joukkueesta tosi ylpeä, ne tekee aikalailla niitä hommia mitä pitää.
Ilves oli kuitenkin tänään hyvin yritteliäs.

Paikallispeleistä Rautakorvella oli myös mielipiteensä.

- Tällä kaudella paikallispelit ovat olleet vaisumpia kuin aikaisempina vuosina. Ainoa syy siihen on tuo vastustaja. Jos lokakuussa menettää otteensa play-offseihin ja sarjaa on tavallaan marraskuun taukoon mennessä ohi, niin on selvää, että se luo sellaisen asetelman.

Ilveksen valmentaja Teijo Räsänen oli hieman pettynyt pelin tulokseen.

- Me parannettiin, mitä pitemmälle ottelu meni. Taisteltiin jopa voitosta, mutta jatkoajalla tuli todella hölmö puolustuspelivirhe. Ei tollaista saisi tulla tossa vaiheessa. Siihen ratkesi.
Me lähdettiin tähän peliin taistelemaan voitosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle