Tappara kukisti HPK:n vaisuksi jääneessä kamppailussa

LIIGA / Raportti
Perjantaisesta Hämeen kärkiporukoiden kohtaamisesta odotettiin etukäteen hyvää, vauhdikasta kamppailua, jossa yleisö elää voimakkaasti pelissä, ja tunnelma kohoaa kattoon. Toisin kuitenkin kävin. Tappara oli lopulta vaisuhkossa kamppailussa selkeästi parempi Kerhon tuhrattua paikkansa ensimmäisessä erässä.

Ottelun alussa huomasi selvästi, että HPK:lla oli peli alla edelliseltä illalta, ja että Tappara oli levännyt tiistaista saakka. Kerhon luistin kulki mallikkaasti, eikä Tappara saanut avattua juurikaan hyökkäyksiään. Hämeenlinnalaisjoukkue saikin luotua mukavasti painetta Mika Lehdon maalille, mutta huippuvaarallisia tilanteita ei juuri syntynyt. Parhaimmat paikat vierailla oli ylivoimalla, HPK pääsi pelaamaan hetken jopa viidellä kolmea vastaan, mutta Tappara kesti jäälleen kahden miehen alivoiman.

Ottelutapahtumien vastaisesti Tappara vastasi kuitenkin ensimmäisestä maalista. Esa Pirnes viiletti Toni Mäkiahon syötöstä oikealta laidalta puolustajan ohi, ajoi röyhkeästi maalille ja nosti kiekon hienosti maalin etuyläkulmaan. HPK:n maalilla ensimmäisen liigaottelun pelannut Hannu Toivonen oli voimaton.

Vierailijat kuittaavat nopeasti

Tappara ei ehtinyt juhlimaan avausosumaa kuitenkaan kauaa. Seuraavassa vaihdossa Jaakko Uhlbäck innostui neppailemaan kiekon kanssa turhan kauan omalla alueella, ja HPK:n nelosketju rankaisi. Tatu Miettinen pelasi kiekon viivaan Teemu Aallolle, jonka lyöntilaukauksen ohjasi verkon perille näyttävästi Janne Lahti.

Erän lopussa oli HPK:lla vielä lisämahdollisuuksia maalintekoon, mutta Mika Lehto hoiti hommansa mallikkaasti. Tapparalla ainoastaan nelosketju onnistui luomaan kunnon pyörityksiä vierailijan päätyyn muiden ketjujen tyytyessä iskemään muutaman kerran vaarallisen oloisesti vastahyökkäyksistä.

Ote siirtyy Tapparalle

Toiseen erään mennessä myös kotijoukkue sai luistimensa kulkemaan ja pelin käymään. Ottelun painopiste siirtyi selvästi HPK:n kenttäpuoliskolle. Toisen erän ensimmäistä ja ainoaa osumaakaan ei tarvinnut odottaa kauaa. Nelosketjujen viilettäessä kentällä, pääsi Tapparan yhdistelmä paikkaamaan ensimmäisen erän takaiskun. Kirvesrintojen kulmapyörityksen jälkeen Pekka Saravo vippasi kiekon ranteella maalille, jossa se muutti ruuhkasta suuntaa ja ohitti hölmistyneen Toivosen.

Tapparan johtomaalin jälkeen HPK pääsi yrittämään kahdesti ylivoimallakin, mutta kotijoukkueen alivoima oli aggressiivista ja hyvää tehden vierailijan ylivoiman aseettomaksi. Erän loppu olikin sitten pitkälti Tapparan ylivoimapeliä. Tamperelaisjoukkue onnistui luomaan paremmin painetta ja kunnon pyöritystä, mutta maalit jäi kotijoukkueeltakin tekemättä.

Kolmannessa erässä odotettiin Kerhon kiriä ja hallinnan siirtymistä takaisin hämeenlinnalaisille. Kiri jäi kuitenkin vaisuksi, ja vierailijat sortuivat jäähyihin. Tomas Kucharcikin otettua kaksi minuuttia korkeasta mailasta iski Tappara lopullisen niitin. Jussi Tarvainen ja Marko Ojanen pelasivat vapaan paikan Janne Ojaselle maalin eteen, eikä joukkueen kapteeni erehtynyt.

Väsynyt ja turhautunut HPK

Juha Revon vihellettyä Kucharcikin jäähyn mussutti Erkki Rajamäki itselleen kymmenminuuttisen. Tuomion protestointia jatkoi Kucharcik itse Tapparan iskettyä ylivoimamaalin, seurauksena toinen kymmenminuuttinen HPK:lle. Viimeisen kympin otti vielä Marko Tuulola taklaamalla Jaakko Uhlbäckiä selästä ottelun lopussa, juuri kun viimeistä puristusta olisi kaivattu. HPK:n puolustuksen parhaimmistoon kuuluneen Tuulolan jäähy menee kuitenkin ennemmin liiallisen yrittämisen kuin turhautumisen piikkiin.

Kokonaisuudessaan HPK:n pelistä jäi vaisu kuva. Ilmeisesti eilinen tappio painoi jaloissa ainakin kolmannessa erässä, vaikka silminnäkijähavaintojen perusteella hämeenlinnalaisten peli oli kuitenkin parempaa kuin torstaina. Antti Miettinen erottui ehkä positiivisimmin hyökkääjistä, mutta hänenkin pelaamisensa oli normaalia vaisumpaa. Puolustuspään menetykset näkyivät HPK:lla taasen selvästi, Aki Heino ja David Printz olivat eniten tuuliajolla.

Kotijoukkueenkaan peli ei häikäissyt, mutta rutiinivoittoon rutistus riitti. Puolustuspelaaminen toimi varman oloisesti ja hyökkääjistä pelipäällä oli etenkin Esa Pirnes. Pirneksen peli onkin ollut nautittavaa katsottavaa alkukaudesta, oululaislähtöisen keskushyökkääjän peli on mennyt selvästi eteenpäin viime kaudesta ja tulokaskauden vire alkaa löytyä.

HPK:n seuraava ottelu on vasta tiistaina Helsingissä HIFK:ta vastaan, ja huili ja kuvioiden hiominen lieneekin tarpeen, jos hämeenlinnalaiset mielivät viedä pisteitä petoluolasta. Tappara sen sijaan kohtaa jo huomenna lauantaina Rauman Lukon Äijänsuolla ja pyrkii jatkamaan tappiotonta alkukauttaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle