Tasapelitulos tiesi samalla HPK:n voittoputken katkeamista, mutta tappiottomien otteluiden putki jatkuu yhä. Tällä hetkellä hämeenlinnalaisjoukkue sivuaa SM-liigan ennätystä yhdeksällätoista perättäisellä tappiottomalla ottelulla.
HPK:lle paras mahdollinen alku
Ensimmäistä erää ehdittiin pelata ainoastaan 30 sekuntia, kun HPK iski ottelun avausmaalin. Tommi Santala kuljetti kiekon omasta päädystä aina Tapparan puolustusalueelle saakka, mutta hukkasi kiekon ennen laukausta. Molempien joukkueiden pelaajat yrittävät päästä kiinni irtokiekkoon, mutta lopulta se ajautui Antti Miettiselle. Pistepörssin kärkinimi ei erehtynyt, vaan laukoi kiekon tarkasti ohi Mika Lehdon.
HPK:n nopea avausmaali tuntui hyydyttävän kotijoukkueen, sillä erän alkuminuutit olivat muuten varsin vaisua pelailua. Vierailija sai erän toisen maalipaikan onnekkaasti Aleksander Barkovin jäähyn aikana, kun kiekko ponnahti kulmasta oudosti Janne Laakkoselle. Mika Lehto torjui kuitenkin Laakkosen lähilaukauksen varmasti, eikä HPK saanut aikaiseksi lisäpaikkoja ylivoimalla.
- Alku oli vaikea. Ensimmäinen vaihto ja laukaus ja heti maali. Onneksi pääsimme siitä sitten eteenpäin, kommentoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi ottelun jälkeen HPK:n nopeaa avausmaalia.
Tappara todella heräsikin erän loppua kohden ja sai pelata pariin otteeseen ylivoimaakin. Muutama maalipaikka siunaantuikin joukkueelle, mutta terävyys puuttui ratkaisuista. Parhaimmillaankin kiekko saatiin ainoastaan tolppaan.
Tappara myllyttää toisen erän
Kotijoukkue käytti erätauon viimeistä minuuttia myöden hyödykseen. Kaukaloon luistelikin nälkäinen ja vauhdikas Tappara, joka loi jatkuvasti painetta HPK:n päätyyn. Maalinteko ei kuitenkaan edelleenkään onnistunut, vaan Joni Puurula torjui hyvin kirvesrintojen lähentelyt. Tuhannen taalan paikkoja Tappara ei saanut luotua, mutta useita tilanteita rakennettiin viivan kautta ja hämeenlinnalaisten maalille tehtiin maskia usean miehen voimin.
Vierailija iski puolestaan terävästi vastaiskuista. Ykkös- ja kakkosketjut saivat paljon vastuuta ja loivat vaarallisimmat maalipaikat Antti Miettisen ja Tomas Kucharcikin johdolla. Harvat paikat jäivät kuitenkin HPK:lta tällä kertaa käyttämättä. Oman arvonsa voi antaa myös Tapparan kurinalaiselle joukkuepelaamiselle, sillä joukkue ei sortunut mielivaltaiseen hyökkäämiseen, vaan muisti myös oman pään varjelun.
- Erityisesti ilahduttaa se, että vaikka dominoimme kiekollista peliä aika selvästi, niin silti pystyimme pitämään myös puolustamisen koossa. Kaverilla oli kuitenkin koko pelin reaaliset paikat aika vähissä, kehaisi Rautakorpi omiensa kurinalaista pelaamista.
Jukka Jalonen myönsi joukkueensa olleen pahasti alakynnessä toisessa erässä, mutta samalla muistutti Tapparan huippupaikkojen puuttumisesta.
- Olimme selvästi toisessa erässä alakynnessä, ei siitä mihinkään pääse. Onneksi Tappara ei päässyt ihan huippupaikkoihin, vaan joutuivat aika paljon ampumaan maalintekosektorin ulkopuolelta. Viime vuonna ne kaikki menivät sisään, mutta tänä vuonna ne eivät ole sitten menneet. Meillä on käynyt vähän säkä ja viime vuonna vähän huonompi säkä.
Jännittävä kolmas erä
Kolmannessa erässä Tappara sai vihdoinkin tasoituksen. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Tom Bissett vapautti Sami Venäläisen vastatusten Joni Puurulan kanssa. Hämeenlinnalaispuolustajan estelyistä huolimatta Venäläinen onnistui toimittamaan kiekon verkon perille, ja Tappara sai ansaitun tasoituksen.
Tämän jälkeen ottelun luonne muuttuikin aika tavalla, sillä kotijoukkueellakin oli enemmän menetettävää. Tämä näkyikin pienenä herpaantumisena joukkueen otteissa, ja samalla HPK haki voimakkaasti uutta johtomaalia. Kerhon pyörityksen aikana Miska Kangasniemi joutui kaatamaan hämeenlinnalaispelaajan. HPK pääsi tilanteen johdosta vielä ylivoimallekin, mutta ei onnistunut maalinteossa.
Kolmannen erän loppupuolella nähtiin vielä molemmissa päissä potentiaalisia maalintekotilanteita. Tapparalla niitä oli ehkä hieman enemmän, mutta usein lisämaalit tai edes laadukkaat laukaukset esti pieni koukku tai kiinnipito. Jyri Rönn ei kuitenkaan viheltänyt enää erän lopussa kaksiminuuttisia, vaikka paikkoja oli molempiin suuntiin. Toisaalta Rönnin linja oli varsin salliva muutenkin.
- Kieltämättä kolmannessa erässä olisi HPK:lle jonkun jäähyn antaa, mutta nämä tämän tasoiset pelit ovat varmasti tuomareillekin kovia. Rönnikin on aika kokematon ja tuore kaveri tähän päätuomarin tehtävään. Mielestäni hän kuitenkin selviytyi taustaan nähden hyvin. Yleisökin loi painetta häneen voimakkaasti, mutta hän pysyi linjassaan, kommentoi Jukka Rautakorpi kolmannen erän viheltämättömiä koukkuja ja tuomaritoimintaa.
Jatkoajalla ei ratkaisua
Ottelu ei saanut lopullista ratkaisua jatkoajallakaan, vaikka molemmat joukkueet pelasivat välillä ilman maalivahtiakin. Tapparalle siunaantui ensimmäisenä mahdollisuus ottelun voittamiseen, kun Tomas Kucharcikille tuomittiin kaksiminuuttinen koukkaamisesta. HPK:n päävalmentajaa jäähy ei yllättänyt.
- Tiesin, että se jäähy tulee kohta, koska pari selvää jäi viheltämättä tokan erän loppupuolella. Pardavyn yksi koukkaaminenkin oli ihan selvä. Tiesin, että seuraavan kerran kun vähän teemme jotain, niin jäähy tulee. Tosin se tilanne, josta jäähy tuli oli ansaittu, ei siinä sinänsä mitään. Tiesimme, että jossain vaiheessa tulee 5-3-ylivoima, ja Tappara ottaa veskan pois. Yritimme tehdä tyhjään maaliin, mutta niitä tilanteita ei oikeastaan meille tullut.
Tappara ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään ylivoimalla voittomaalia, vaikka tasoitusta todella haettiin välillä ilman maalivahtiakin. Jukka Rautakorpi otti tilanteessa aikalisän, mutta kuvioiden toteuttaminen ei onnistunut kentällä. Rautakorpi antoikin omilleen hieman kritiikkiä viimeisestä ylivoimasta.
- Siinä oli sellainen turha hätä. Siinä olisi ollut maalintekoa ajatellen oivalluksen paikka.
Ottelun viimeisillä hetkillä HPK haki toden teolla jatkoa voittoputkelleen. Vladimir Sicak kolautti kertaalleen tolppaa, ja hämeenlinnalaisjoukkue yritti viimeisen puolen minuutin aikana maalintekoa vielä ilman maalivahtiakin. Jukka Jalonen kommentoi ratkaisuaan seuraavasti.
- Halusimme voittaa tämän pelin. Ei meille merkinnyt niin hirveästi, jos Tappara tekee tyhjiin. Halusimme voittaa ja luoda yhden maalipaikan siitä, mutta emme tällä kertaa saaneet.