HIFK nosti tasoaan - maalivahtipeli ratkaisi trillerin Tapparalle

LIIGA / Raportti
Jarno Koskirannan komea ylivoimaosuma jäi ottelun voittomaaliksi.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Tapparan ja HIFK:n kolmas puolivälieräkamppailu tarjosi huimaa kiekkoviihdettä läpi kestonsa. Tappara otti jo avauserässä johdon, mistä se ei suostunut luopumaan HIFK:n painostuksesta huolimatta ja näin petopaitojen sarjan paras esitys ei tuonut helsinkiläisten voittotilille avausta.

Ottelun ratkaisuksi muodostui lopulta ensimmäinen erä. Tappara tuli erään terävästi ja jo ensimmäisessä vaihdossa Antti Erkinjuntilla oli loistopaikka avata isäntien maalihanat.

HIFK kuitenkin osoitti luonteensa Tapparan johtomaalien jälkeen. Chris Connollyn 1-0- ja Teemu Aallon 2-1-osumat eivät petopaitoja hetkauttaneet ja erä olikin todella kovatasoinen kauttaaltaan.

- Kun pääsimme johtoon, selvästi vähän hengähdimme. Annoimme heille pari maalia, jotka olivat ikään kuin ilmaisia. Oman maalin jälkeen pieni mentaalinen tippuminen loi HIFK:lle momentumia ja he käyttivät sitä hyvin.

- Pudotuspeleissä peli aaltoilee ja metrien ollessa tiukassa, niitä vaan pitää voittaa. Nyt ei pelata tyylistä vaan taistelusta, kertoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

HIFK:n puolivälieräsarjan paras esitys ei jäänyt huomaamatta myös perheenlisäyksen vuoksi torstain toisen ottelun missanneelta Jarno Koskirannalta.

- IFK oli aivan eri sykkeellä kuin ensimmäisessä ottelussa, jouduttiin laittamaan kyllä kaikki likoon.

- HIFK:n luistelu oli huomattavasti parempaa kuin keskiviikkona. Näin ollen emme saaneet ylivoimaakaan niin paljon ja meidän on laitettava jalkaa liikkeelle jatkossa, pohti Koskiranta tulevaa.

Ei Ortion päivä

Läpi kauden loistavasti maalillaan torjuneen HIFK:n Joni Ortion mielessä ottelun ensimmäinen erä ei varmasti jäänyt mieliin positiivisena kokemuksena.

Aallon hurjan lyöntilaukauksen revittyä HIFK-maalin verkkoa ajassa 16:00, Ortio luisteli vaihtoon. Kakkosvahti Mika Norjan ilta jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Calgary Flamesin varaus palasi maalilleen toisen erän alkuun.

Maalivahdin painajaiset kuitenkin jatkuivat, kun Tapparan ensimmäinen veto toisessa erässä painui maaliin. Maalintekijänä juhlittiin komean ylivoimakuvion jälkeen Jarno Koskirantaa, tuoretta isää.

"Siinä tuli vähän perheenlisäystä"

Tuore isä löysi kiireellisestä viikostaan lisäpontta, sillä Koskirannan voittomaali sai lisäksi seuraa ketjukaveri-Connollyn avausosumasta.

- Siinä oli vähän perheenlisäystä. Kaverit onneksi hoitivat Helsingissä homman torstaina.

- "Umi" (Dragan Umicevic) lupasi syöttää vauvan kunniaksi mulle kaksi tänään, mutta sain vain yhden. Toinen varmaan tulee sitten seuraavassa pelissä, naurahti pienen tytön isä pelin jälkeen.

HIFK:n momentum ei riittänyt

Ottelun jälkimmäinen puolisko oli selvää HIFK:n hallintaa, mutta aivan huippupaikat jäivät puuttumaan. Lisäksi Tapparan erikoistilannepelaaminen vei selvän voiton HIFK:n vastaavasta. Juha Metsola oli maalillaan muuri tarvittaessa.

- Kun keskityimme kunnolla pelaamiseen, pystyimme pitämään heidät hyvin poissa maalin edestä, analysoi Rautakorpi omiensa puolustuspeliä.

Tapparan peliä leimasikin ottelun loppupuolella voittamisen halu, ei niinkään tyylipisteiden hankkiminen.

- Peliä tulee parantaa koko ajan, tyylillä ei ole väliä. Toki aina välillä tulee pelissä hyviä asioita, jotka johtavat onnistumisiin, mutta sitten tulee peliin luonnepuoli, joka oli meillä tänään todella hyvällä tasolla ja pelasimme fyysisesti, kehui Rautakorpi omiaan.

HIFK:n painostaessa kotijoukkuetta, Tappara sai viimeiseksi tuekseen myös sen 6821-päisen kotiyleisön. Hakametsä raikuikin viimeisessä erässä Tappara-huudoista ja tunnelma oli lauantaisen playoff-ottelun mukainen.

Yleisö pääsee nauttimaan sarjasta seuraavan kerran maanantaina, kun 3-0 sarjaa johtava Tappara matkaa Helsinkiin ensimmäisen ottelupallon kera.

» Lähetä palautetta toimitukselle