Tappara suvereeniin voittoon

LIIGA / Raportti
Jos oli eilinen esitys Linköpingiä vastaan nihkeä, niin tänään Tappara suorastaan dominoi Djurgårdenin kumoon. Tamperelaiset olivat ruotsalaisia edellä kaikilla pelin osa-alueilla.

Tosin Djurgårdenin kunniaksi on sanottava, että se käytti kahdessa ensimmäisessä erässä maalipaikkansa erittäin tehokkaasti hyväkseen. Tappara-pelaajat sen sijaan kunnostautuivat muutamien maukkaiden paikkojen tuhlailussa, vaikkakaan niiden hyödyntäminen ei olisi ollut ottelun kulun tai lopputuloksen kannalta mitenkään kriittinen tekijä.

Avauserän tasaisten ensiminuuttien jälkeen tamperelaiset pääsivät otteluun nopeammin kiinni. Silti avausosuma antoi odottaa itseään aina erän puoleenväliin saakka, kunnes Jonas Enlund vapautti kotijoukkueen piinasta maalinedustahässäkän päätteeksi. Pelaajista Joonas Koskinen väläytteli muutaman kerran, mutta varsinaisesti ruotsalaiset joutuivat ahtaalle Enlundin, Jori Lehterän ja Jukka Peltolan muodostaman ketjun kanssa.

Djurgårdenin pelaajat olivat kuitenkin varsin hyvällä asenteella liikkeellä, taistelivat irtokiekoista, rakensivat hyökkäyksiä lyhyillä syötöillä ja karvasivat syvältä jopa alivoimalla. Tapparan peli oli kuitenkin kokenut melkoisen asennemuutoksen vuorokauden sisällä. Nyt Tapparan puolustus oli kontrolloidumpaa ja tiiviimpää, ja kun siihen lisätään vielä onnistunut viisikkopelaaminen, aktiivinen kiekkokontrolli ja toimiva erikoistilannepelaaminen, niin ruotsalaiset eivät yksinkertaisesti löytäneet aseita pelin ottamiseksi hallintaansa. Liekö kokoonpanoon tulleiden Janne Grönvallin, Lasse Korhosen, Janne Ojasen, Niko Niemisen ja Timo Koskelan läsnäololla ollut oma merkityksensä.

Djurgårdenin tasoitusmaali syntyi heti toisen erän alussa Mikael Holmqvistin laukauksesta. Tappara kuitenkin meni kolmen maalin karkumatkalle Lehterän, Steve Savianon ja Charlie Cookin osumilla, joista ensimmäinen ja viimeinen syntyivät ylivoiman aikana. Ruotsalaiset saivat kuitenkin kavennettua tilannetta erän loppupuolella Dick Axelssonin sijoituksella ja sitä kautta hengen päälle heti kolmannen erän alkuun.

Tappara kuitenkin tiivisti pelaamistaan ja siivosi koko viisikon voimin Harri Säterin torjumat irtokiekot lyhyillä syötöillä väljemmille vesille. Djurgården yritti vielä tulla peliin mukaan ottamalla maalivahti Gustaf Wesslaun pois maalilta erän lopussa ja saikin painetta sekä useita potentiaalisia maalipaikkoja Tapparan maalille. Lisäosumilta kuitenkin vältyttiin ja näin Tappara otti kauden ensimmäisen voiton. Tapparan osalta Nordic Trophy –turnaus jatkuu jo sunnuntaina Kangasalan jäähallissa, jossa joukkue saa vastaansa HV71:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle