Ässät kompastui taas Tapparaan

LIIGA / Raportti
Tappara on ollut Ässille tällä kaudella yllättävän hankala vastustaja. Hyvin pääsääntöisesti tällä kaudella pelannut porilaisjoukkue koki jo kolmannen tappion kirvesrinnoille. Aleksander Barkov junior juhli edellisessä kotiottelussaan Ässiä vastaan kruunaamalla itsensä SM-liigan nuorimmaksi maalintekijäksi. Juhlat olivat nytkin Barkovin, sillä hän teki kaksi maalia.

Ässät lähti otteluun hermostuneen oloisesti ja siitä konkreettinen esimerkki saatiin jo vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Ässä-puolustukselle sattui karmea virhe, josta Tappara pääsi kahdella läpi. Aleksander Barkov jr. viimeisteli itse taidokkaasti ohi Ässien maalissa torjuntavuoron saaneen Antti Raannan ja Tappara sai näin peliin salama-alun.

– Oli vähän hermostunutta, en tiedä minkä takia. Ehkä se aiheutti sen, että koko ajan oltiin vähän vaiheessa, tuumasi Ässien päävalmentaja Karri Kivi.

– Tappara on ollut paha meille, ainoa jengi jota ei olla vieläkään saatu voitettua, Kivi manaili.

Ässät kuitenkin tuli ottelussa rinnalle hieman onnekkaastikin jo, kun vajaat kahdeksan minuuttia oli peliä käyty. Kiekko ylitti maaliviivan juuri ennen, kuin maali irtosi pois paikoiltaan, tilanne tarkistettiin videolta. Maalintekijäksi merkittiin Tuomas Santovuori.

Tapparalla etsikkoaikansa jo toisessa erässä

Ässien hermostuneisuus näkyi myös erikoisina rangaistuksina, joita tuli vastustajan maalin ympäristössä. Paikoissa, joissa kaksiminuuttinen pitäisi ehdottomasti jättää ottamatta.

Muutoin melko köyhäksi jääneessä toisessä erässä Jani Honkasen jo ollessa jäähyllä Radek Smolenak kävi törmäämässä Tapparan maalivahti Jani Niemiseen ja Tappara sai hieroa puolisentoista minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Siinä Tapparan tämän hetken itseluottamus ja ratkaisurohkeus kuitenkin osoittautui liian vähäiseksi ja Ässät selvitti tilanteen ilman todellisia läheltä piti -paikkoja.

Tapparan ylivoiman tukkoisuutta yleisesti ottaen kuvasti eräskin tilanne, jossa Ässien alivoiman kärkikarvaajan kaaduttua Tappara päätyyn, pääsi joukkue nousemaan koko viisikolla kolmea patapaitaa vastaan. Tästä huolimatta kotijoukkue ei onnistunut edes saamaan peliä Ässien päätyyn, vaan heikosti ajoitetun nurkkalätyn Ässien puolustus toimitti ongelmitta takaisin Tapparan alueelle.


Barkov jr. kuritti taas Ässiä.

Potkumaalin hylkääminen torpedoi Ässien kirin lopullisesti

Ylivoima sitten lopulta kuitenkin kapitalisoitui Tapparalle kolmannessa erässä, kun Jan-Mikael Järvinen pääsi maalivahdin eteensä sylkemästä irtokiekosta tuikkaamaan uransa ensimmäisen liigamaalin. Pian tämän jälkeen Tommi Kovasen tämänhetkinen virhealttius oli kostautua, kun Tomas Zaborsky karkasi pahan virheen seurauksena puolittaiseen läpiajoon, mutta ampui ohi.

Tapparan Barkovin seurattua Jukka Peltolan irtokiekon maalin arvoisesti kolmannen erän puolen välin jälkeen, alkoi ilmassa olla kotivoiton tuntua. Ässät kuitenkin iski nopeasti Tapparan maalin jälkeen, mutta maali osoittautui selvästi jalalla tarkoituksen mukaisesti tehdyksi. Tämän totesi myös tuomaristo tovin videotarkistelun jälkeen.

Tämän jälkeenkin Ässillä oli vielä pari selvää maalipaikkaa, mutta Tappara taisteli maalivahti Niemisen johdolla uhrautuvasti ja vei pisteet.

Voitto Risto Dufvan filosofioin

– Tänään meillä oli pelaamisessa selvästi kolme tekijää. Ensinnäkin materiaali, nyt saatiin nuo pari pakkia ja yksi sentteri takaisin peliin, viime viikolla mentiin aika nahkoilla. Toisekseen tarve onnistua oli meillä tänään ihan tapissaan. Kolmantena oli usko. Jostakin syystä oltiin sen verran paksupäisiä, että kaikkia todennäköisyyksiä vastaan uskottiin, että pystytään pelaamaan voitosta tänään. Näistä kolmesta asiasta voitto koostui, näki Dufva.

– Kyllähän tässä syksyllä on nyt näin kokemattomalla joukkueella, kuin tämä on, aika äärirajoilla menty. Oli tärkeää, että saatiin voitto.

Tappara oli pitänyt maanantaina palaverin, jossa kiekkoilun syvimpiä totuuksia oli pohdiskeltu.

– Meillä oli kahden ja puolen tunnin keskustelu, missä tässä oikein on kysymys. Tämä on aika kovaa hommaa, kun niitä voittoja ei tule. Olen ollut joskus mukana, kun niitä tulee ja sekin on kovaa, mutta kyllä tämä on vielä rajumpaa, Dufva selvitti.

– Pelaajat jäi sitten vielä keskenään jatkamaan sen kahden ja puolen tunnin jälkeen. Olivat he äänessä siinä aikaisemminkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle