Tappara nöyrtyi Sportille voittomaalikilpailussa

LIIGA / Raportti
Kuparisaari räjähti Laakson onnistumisen myötä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Keskiviikkoinen Sport-Tappara ottelu ei jättänyt yli 3000 silmäparia kylmäksi. Alkujaan rikkonaisesti lähtenyt ottelu huipentui Sportin tasoitukseen kreivin aikaan ja lopulta voittolaukauskilpailuun.

Voittolaukauskilpailussa Sportilta onnistui Charles Bertrand sekä Lassi Kokkala. Onnetarkin oli Sport-maalivahti Mika Järvisen puolella, kun joukkueen kapteeni Jukka Peltola laukoi pelivälineen yläriman ja Henrik Haapala tolpan kautta pois.

− Odotetunlainen ottelu. Kovaa vääntöä ja puolustimme hyvin koko ajan. Pelasimme suunnitelman mukaisesti. Hieman yli minuutin päässä olimme kolmesta pisteestä, mutta kolmannen erän tilaisuuksista olisi pitänyt onnistua, Jussi Tapola kommentoi kamppailun jälkeen.

Toisen erän jälkeen pilli pysyi poissa suusta rikkeiden kannalta, ja heikko ylivoima maksoi Sportille avausmaalin.

− Tiukkaa kamppailua, mitä voi odottaa jokaisesta Liiga-ottelusta. Veli-Matti Savinaisen kanssa pelaamme parina alivoimalla. Saimme aloituksen Sportin päätyyn ja sanoin, että jos voitat aloituksen niin teen maalin, avarsi pelitilanteita kaksi tehopistettä merkkauttanut Kristian Kuusela

Aihiota loppuun saakka

Tasaväkinen puolustuspelaaminen ja laitakahinat jatkuivat päätöserään saakka. Kotkapaidat pääsivät tasoihin Tuomas Vänttisen toimesta, joka sivalsi napakalla rannevedolla Tomi Karhusen kilpikäden puolelle.

Tappara sai kuitenkin niin sanotun pukukoppimaalin erän loppuun, kun Kuuselan toimittama kiekko löysi tiensä häkkiin Haapalan ja pitkän videotarkistuksen kautta.

− Tappara sai pahaan paikkaan maalin ja päätimme kolmanteen erään painaa aivan täysillä. Onnistumisestani yllätyin. Jäätä ei ajettu jatkoajan ja voittolaukauskilpailun välillä, joten huonon jään vuoksi ajattelin laukoa, analysoi Sportin kultakypärä Bertrand.

Sport sai kovan paineistuksen vieraspäätyyn suurimmaksi osaksi viimeistä erää, ja hieman yli minuutti ennen loppusummeria Aleksi Laakso onnistui kauden ensimmäisen kerran ja vei ottelun jatkoajalle.

− Ei aivan huippulähtö otteluun. Meillä yksi rike ja Tapparalla neljä, mutta kaveri iskee alivoimalla. Emme päässet aivan ytimeen ottelussa. Tapparalla ehkä Liigan parhaat laitahyökkääjät. Mielenkiintoinen paketti kolmella kolmea vastaan, tulee ihan pihapelit mieleen. Vähän oli kolikon heittoa jatkoaika ja rankkarit. Nostan hattua Tapparalle, pitää keksiä lääkkeet toiseen otteluun, Tomek Valtonen tuumi.

Jatkoaika tarjosi paljon viihdettä ylivoimahyökkäyksillä ja väsymyksestä huolimatta nopeilla käännöillä, mutta voittolaukauskilpailut odottivat, joissa tällä kertaa Sport oli tehokkaampi.

Tappara isännöi perjantaina HPK:ta ja Sport vierailee lauantaina Hämeenlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo