Metsola vei maalivahtien taiston

LIIGA / Raportti
Kisapuiston ilta oli maalivahtien juhlaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan ja SaiPan kohtaaminen Lappeenrannassa oli maalivahtien juhlaa. Ilmiömäisessä vireessä jatkava Juha Metsola nollasi SaiPan yritykset voittomaalikilpailussa, joten kirvesrinnat nappasivat kolmannen perättäisen voittonsa lukemin 2-1.

Alkukauden pelillisien ongelmien kanssa paininut Tappara näyttää vihdoin saavan juonen päästä kiinni. Viime kevään hopeamitalistit nappasivat tiistaina jo kolmannen perättäisen voittonsa.

Kisapuiston vauhdikkaan kiekkoillan ykköstähdet seisoivat tolppien välissä. SaiPan Jussi Markkanen ja Tapparan Juha Metsola olivat ilmiömäisiä, eikä ottelussa nähty kuin kaksi pelitilannemaalia.

SaiPa meni avauserässä pitkäjänteisen yrittämisen päätteeksi johtoon Janne Tavin osumalla ja sillä oli lukuisia huippupaikkoja rakennella pientä karkumatkaa, mutta vain yhden takaiskun kolmessa viime ottelussaan päästänyt Metsola oli jälleen huippuvireessä.

− Ei kaverilla ollut kovin paljon pahoja paikkoja, aika paljon tuli kauempaa vetoja ulkosektoreista. Puolustettiin sen verran hyvin, Metsola näki.

Pomppukiekolla jatkoille

Tappara tuli ensimmäiseltä erätauolta kuin uudesti syntyneenä ja ottelun keskimmäinen erä oli kauden parasta lätkää Kisapuistossa.

− Toiseen erään Tappara tuli todella aktiivisesti ja siinä mentiin kovaa päästä päähän. Oli vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, SaiPan valmentaja Pekka Tirkkonen totesi.

Molemmat joukkueet rakensivat paljon tilanteita, mutta huippuvireiset maalivahdit olivat liekeissä. Seuraavaan täysosumaan vaadittiinkin taidon lisäksi ripaus onnea.

Kiekko kimpoili päätöserän alussa maalin kulmalle liukuneelle Olli Palolalle, joka onnistui ohittamaan Markkasen. Palola osui vaikean alkukauden jälkeen jo toisessa ottelussa peräkkäin.

− Markkaselta erinomainen peli ja oli tuuria tasoitusosumassa. Sitä tarvitaan, jos hänelle meinaa maaleja tehdä, Tapparan kakkosvalmentaja Marko Ojanen suitsutti.

− Lähdettiin huonosti liikkeelle ja oltiin avauserässä jaloissa. Ei luisteltu, eikä kamppailtu. Metsola piti meidät siinä mukana, eikä tullut kuin yksi omiin. Viisikkopuolustaminen on tiivistynyt kovasti viime peleissä. Metsola toki antaa meille mahdollisuuden voittoon joka ilta, Ojanen jatkoi.

Jatkoajalla lähimpänä osumaa oli Tappara, joka pyöritteli kiekkoa maaliviivan tuntumassa useampaan otteeseen. Kotijoukkueen Sami Venäläisen jäähy ei kuitenkaan kostautunut ja edessä oli voittomaalikilpailu.

− Kaikki lähtee puolustuksesta, mutta oli meilläkin tänään ihan riittävästi paikkoja tehdä maaleja, Metsola harmitteli.

Voittomaalikilpailun ainoa onnistuja oli vieraiden Jukka Peltola, joka veivasi Markkasen komeasti kahville. Kotijoukkueelta epäonnistuivat niin avausmaalin syöttäneet Matti Järvinen ja Brian Salcido kuin edellisen ottelun ratkaissut Venäläinenkin.

− Venäläiselle ja Järviselle on tullut alkukaudella onnistumisia hyvin. Yritettiin vielä siihen pientä jokeri-korttia, mutta ei onnistunut tänään, Tirkkonen viittasi Salcidon yritykseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle