SaiPa taisteli voittoon

LIIGA / Raportti
Saipa ja Kärpät tarjosivat sunnuntain ratoksi vauhdikkaan ja jännittävän SM-liigan ottelun. Kotijoukkue onnistui laajemmalla rintamalla ja kovan taistelun jälkeen pisteet jäivät Lappeenrantaan.

Räväkkä alku

Molemmat joukkueet avasivat ottelun vauhdikkaasti ja SaiPan tarkoituksena oli avata vauhdilla, sillä Kärppien jalkoja saattoi painaa lauantain ottelu Jyväskylässä. Kuten edellisessäkin ottelussaan oli SaiPa nopeasti maalin johdossa. Ykkösviisikko sai pelin hyökkäyspäätyyn ja Petri Kokon maalille heittämä kiekko yllätti Markus Korhosen. Toisena syöttäjänä maalissa oli kovassa pisteputkessa oleva Vladimir Machulda.

Maalin jälkeen peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän ja paikkoja maaleihin oli molemmilla. Jäähyjäkin päätuomari Juha Pajunen jakeli veljellisesti vuorotellen molemmille. Jobin postia SaiPalle toi Aki Tuomisen loukkaantuminen erän alkupuolella, Tuomisen nilkka nuljahti ja hän joutui pukukopin puolelle. Lisäksi Pekka Tirkkonen pelasi hieman puolikuntoisena flunssan takia, hän vuorottelí ykköskentän keskellä yhdessä Ville Kohon kanssa.

Avauserä päättyi riemukkaisiin kärppätunnelmiin, kun todella vahvan ottelun pelannut vauhtikone Petr Tenkrat karkasi alivoimalla Tirkkoselta ja Tikkaselta ja tasoitti väkisin ottelun.

Toinen erä Kärppien

Toisessa erässä kärppälauman luistin liikkui todella vauhdikkaasti ja SaiPa joutui puolustuskannalle. Hyvistä tilanteista huolimatta maaleja ei syntynyt, kiitos uhrautuvan sputnik puolustuksen ja Tomas Duban hyvien torjuntojen. Kaikki kuitenkin muuttui kun SaiPa pääsi ylivoimalle erän puolen välin kieppeillä. Todella vahvan ylivoiman aikana SaiPa siirtyi 2-1 johtoon Aki Tuomisen maalilla. Tuominen palasi kaukaloon nilkka teipattuna ja se kannatti. Ennen Tuomisen maalia Frantisek Bombic kilautti yläputkea kovalla lämärillään.

Kärpät jatkoi hyvää peliään ja tulikin jälleen tasoihin erän lopulla. Vahva ote SaiPan alueella johti siihen että Joni Pitkänen pääsi kiertämään SaiPan maalin ja laukoi pienestä kulmasta kiekon Duban taakse. Tasoituksen jälkeen Kärpät pääsi vielä ylivoimalle ja ilman Duban venymistä olisi tilanne ollut toinen erätauolle mentäessä.

Jännitys huipussaan

Kolmas erä alkoi Petr Tenkratin upealla maalilla. Hirvittävällä vauhdilla laidalta ohi Bombicin ja kova laukaus ohi Duban. Loistava henkilökohtainen suoritus Kärppien selvästi parhaalta pelaajalta. Kuten aiemminkin tällä kaudella on nähty, niin idän ihmeet eivät luovuttaneet. Taistelutahtoa varmasti lisäsi Machuldan loukkaantuminen, tsekki sai iskun mailasta ja jätti kentän hetkeksi aikaa.

Ykköskenttä pyöritti hienosti ja lopulta Lubomir Vaicin loistava syöttö takatolpalle ja Tuominen juhli illan toista osumaansa. Tilannetta edelsi koko viisikon hieno liike hyökkäysalueella, erityisesti pakkipari Kokko-Tuominen aiheutti harmaita hiuksia kärppälaitureille aktiivisella kiekottomalla liikkumisellaan.

Maali sytytti niin yleisön kuin kotijoukkueenkin entistä kovempaan taisteluun. Pian ex-saipalainen Mikko Myllykoski joutui rikkomaan Mika Skyttää ja SaiPa ylivoimalle. Ylivoimalla ei maalia nähty, mutta juuri kun Myllykoski porhalsi kentälle suti Uusikartano kiekon maaliin maalinedustahässäkän päätteeksi. Todellinen tahtomaali muutenkin hyvin pelanneelta "Uusikselta".

Maalin jälkeen vierailijat lamaantuivat ja SaiPan onnistui turvata johtonsa kohtuullisen helposti. Viimeinenkin kova rypistys jäi Kärpiltä ottamatta, kun Antti Aarnio otti typerän jäähyn SaiPan maalin takana, kun peliä oli minuutti jäljellä.

Yleisiä huomioita

Mielenkiintoinen seikka ottelussa oli, että kumpikaan joukkue ei saanut kahta peräkkäistä jäähyä, vaan Pajunen jakoi rangaistuksia vuorotellen.

Onnistujia kotijoukkeen riveissä olivat huippupelin pelannut Aki Tuominen ja varmoja otteita esittänyt Juha Pursiainen. Jälleen kerran on kuitenkin todettava, etä ennenkaikkea SaiPa pelasi joukkueena, jokainen antoi kaikkena joukkueen eteen ja jälleen se kannatti.

Vierasjoukkueesta erottuivat Brett Lievers ja Andrei Potaitshuk hyvällä yhteispelillään, ketjun kolmas lenkki Petr Ton sen sijaan oli paikoin enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ehdoton kunkku oli kuitenkin Tenkrat, joka aiheutti lähes jokaisessa vaihdossaan ongelmia kotijoukkueelle. Maalissa Markus Korhonen oli epävarma koko ottelun ajan.

- Päästiin hyvin peliin mukaan ja kaksi ensimmäistä erää olivat hyviä ja Kärpät hallitsi tapahtumia. Kolmannessa erässä kolmannen maalin jälkeen peli meni lukkoon, ehkä väsymystä, totesi Kari Heikkilä pelin jälkeen.

- Tarkoituksena oli lähteä otteluun kovaa koska ajateltiin Kärpillä peliruuhkan painavan. Toisessa erässä Kärpät oli tosi hyvä ja suorastaan lensi jäällä. Kärppien hyvyyttä, ei SaiPan huonoutta. Toisella erätauolla puhuttiin että ollaan noustu ennenkin ja noustaan nyttenkin ja niin kävi. Kuten aikaisemminkin olen sanonut niin tällä kaudella kiekot pomppii vastustajan maaliin, viime kaudella omaan, sanaili puolestaan Petri Skriko.

Lisäksi molemmat valmentajat kehuivat vastustajaa.

- Haluan nähdä sen puolustuksen joka pysyy tuon vauhdin perässä mutta ihan hyvin kuitenkin kestettiin, totesi Skriko.

Heikkilä puolestaan ihasteli SaiPan yksinkertaista ja tehokasta kiekkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle